Vaikka lauantain peli onkin ensimmäinen Raksilassa joulun jälkeen, palasi Kärpät tauolta jo torstaina, kun se kohtasi Lukon Raumalla. Jo tapaninpäivänä matkaan lähteneet oululaiset hävisivät ottelun Lukolle tiukan taiston jälkeen lukemin 4-2.
– Joulukuu oli meille huono, sillä saimme vain yhden voiton. Ei peli mielestäni ollut sen kummempaa marraskuussakaan. Tietysti kun kokoonpanosta on kymmenen kaveria sivussa, niin ei siinä tarvi valmentajan paljon miettiä pelasiko joku hyvin vai ei ja mahtuuko mahdollisesti kokoonpanoon, Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta miettii.
HPK:n joulukuu on ollut melkein yhtä synkkä kuin Kärppienkin. Hämeenlinnalaiset hävisivät perjantaina kotonaan Jokereille, joten Kärpät-ottelu tulee HPK:lle nopeasti eteen.
Raksilassa nähdään jälleen Viuhkolan paluu
Kärppien ja HPK:n kauden aiemmat kohtaamiset ovat päättyneet varsinaisella peliajalla tasan 1-1. Oululaiset ovat kääntäneet molemmat ottelut jatkoajalla ja voittomaalikilpailussa edukseen.
Erikoista kauden aiemmissa kohtaamisissa on myös se, että kaikki maalit joukkueiden tämän kauden otteluissa ovat syntyneet erikoistilanteista.
– Harvinaiset kaksi kohtaamista heidän kanssaan takana. Jos näistä vähän yrittää ynnätä yhteen, niin voi olla tasainen peli tulossa. Ja voi olla, että jäähyt ratkaisee, Aravirta letkauttaa.
Kärpiltä puuttuu edelleen yhdeksän pelaajaa kokoonpanosta. Sairastuvalla on iso liuta pelaajia. Ville Pokka ja Miikka Salomäki ovat nuorten maajoukkueen mukana MM-kisoissa ja Jason Demers Kanadan maajoukkueen mukana Spengler Cupissa.
Lauantaina paluun liigajäille tekee kuitenkin syksyllä heti ensimmäisessä ottelussa loukkaantunut Jari Viuhkola. Seuraikonin pelituntuma ei varmasti ole kohdallaan, mutta on mielenkiintoista nähdä millainen vaikutus Viuhkolan paluulla on joukkueen pelaamiseen.
Kärppien maalilla pelaa vielä lauantaina Miika Wiikman.
– Wiikmanin lainasopimus päättyy tähän otteluun. Mielellämme pitäisimme hänet täällä vielä viikon, sillä kumpikaan meidän maalivaihdeista ei pysty vielä ensi viikolla pelaamaan. Ilves tekee päätöksen jatkosta tämän pelin jälkeen, Aravirta toteaa.
Pallokerholla revanssin paikka
Jopa SM-liigan piikkipaikalla käväissyt HPK valahti joulukuun edetessä Kärppien tapaan hieman alemmas sarjataulukossa. Joukkueilla on eroa vain yksi piste, joten lauantai-iltana mitellään klassinen kuuden pisteen ottelu.
Hämeenlinnalaisten peli hiipui syksyn edetessä. Joulutaukoa lähestyttäessä maalintekovaikeuksien kanssa kamppailleen pallokerhon vireystila ei ollut enää paras mahdollinen.
HPK:lta jäi varmasti paljon hampaankoloon edelliseltä Raksilan vierailulta. Puolustaja Aleksi Laakso kannettiin tajuttomana jäältä suoraan sairaalaan ja erotuomaritoiminta muutenkin nosti HPK-leirin kierrokset punaiselle.
Lauantaina Laakso on askissa, mutta Dan Spangin joukkueiden kauden ensimmäisessä kohtaamisessa teloma John Norman ei pysty vieläkään pelaamaan.
HPK:n sairaslista ei ole yhtä pitkä kuin Kärppien, kuten viereisestä taulukosta näkee. Hämeenlinnalaisten maalia vartioi lauantaina Mika Järvinen.
Oman mausteensa pelille tuo myös valmentajien välillä viime kamppailussa syntynyt pieni kitka. Edellisen ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Ari-Pekka Selin totesi Aravirran olevan tekopyhä selittelijä ennen kuin katosi omiensa joukkoon sen kummemmin lausuntoaan selittelemättä.
Lähtökohdat otteluun ovat kaikinpuolin mielenkiintoiset, sillä joukkueiden tämän kauden historiasta löytyy jo kaikenlaista. Lauantaina siihen kirjoitetaan jälleen uusi luku.