Toinen peräkkäinen voitto haussa

LIIGA / Ennakko
Lauri Tukosen tavoitteena on samanlaiset tehot kuin edellisessä Espoon pelissä, Joonas Jalvanti ajattelee varmasti toisin.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Blues pelaa kauden ensimmäisen lauantaikotiottelunsa, johon se saa vieraaksi Rauman Lukon. Molemmat palasivat joulutauolta voitokkaasti, ja tavoittelevat asemien parantamista.

Lauantainen ottelu on joukkueille kauden kolmas kohtaaminen. Molemmat ovat voittaneet aikaisemmat kotipelinsä, Lukko syyskuussa ja Blues lokakuussa.

Raumalaiset palasivat joulutauon jälkeen kehiin torstaina kotikaukalossaan. Vieraana oli Kärpät, joka kaatui maalein 3-2. Joukkueen tanskalaistähti Mikkel Bødker iski kaksi osumaa, avausosumasta vastasi kauden ensimmäisellään kapteeni Otto Honkaheimo.

Blues haki perjantaina voiton Lappeenrannasta maalein 3-1. Espoolaisten pelaajistossa alkukauden suurimpiin pettymyksiin kuulunut Camilo Miettinen iski kaksi osumaa, kun sitä ennen maaleja oli syntynyt kauden aikana vain yksi.

Lukolla oli silti ongelmia hyökkäyspelaamisensa kanssa. Tehdyissä maaleissa oli mukana myös hyvää tuuria. Samaa voidaan sanoa myös Kärppien osumista ottelussa. Päävalmentaja Risto Dufva haluaisi, että Lukko hallitsee peliä, mutta taidot eivät riitä tähän muutama pelaaja pois lukien. Sen sijaan puolustuspelissä raumalaisjoukkue on mennyt parempaan suuntaan, vaikkakaan se ei vielä ole mitenkään loisteliasta.

Blues pelasi hyvän ottelun SaiPaa vastaan, eikä jättänyt vastustajalle hirveästi mahdollisuuksia voittoon. Ensimmäinen kolmen pisteen voitto vieraskaukalossa lähes kolmeen kuukauteen tuonee joukkueelle lisää itseluottamusta. Erityisesti luistelu ja karvaus olivat espoolaisten vahvuuksia perjantaina.

Molemmat joukkueet ovat olleet erikoistilanteiden kanssa vaikeuksissa.  Bluesin ylivoimapeli on mennyt heikompaan suuntaan kauden kestäessä. Erityisesti se on näkynyt viiden minuutin ylivoimilla, joita espoolaisille on joulukuun aikana tarjoutunut kolme. Yhtään tehtyä maalia ei näissä tilanteissa ole syntynyt.

Kokoonpanot

Lukon riveistä on sivussa pitkäaikaispotilas Jussi Pesonen. Bluesin riveistä loukkaantuneita ovat maalivahti Antti Ore, puolustaja Jani Hakanpää sekä hyökkääjät Tobias Salmelainen, Teemu Rinkinen ja Miro Aaltonen.

Aaltonen olisi tosin sivussa myös ollessaan terveenä, sillä hän kuuluu Suomen alle 20-vuotiaiden MM-kisamiehistöön. SaiPaa vastaan sivussa olivat myös sairastellut Jens Westin sekä Juuso Riksman. Teemu Ramstedt jätti SaiPa-pelin kesken jouduttuaan kiekottomana Jaakko Rissasen taklaaamaksi.

Lukon maalilla jatkaa Petri Vehanen, ellei hän sairastu. Kahden maalivahdin oltua sivussa on myös nähtävissä, että Lars Volden jatkaa espoolaismaalilla.  

Seuraa Heitä

Camilo Miettinen #52 |

Laitahyökkääjä

Kaksi maalia perjantaina Lappeenrannassa. Löytyisikö viimein kestävä vire?

Juuso Ikonen #12 | HIFK

Laitahyökkääjä

Nuorten maajoukkueesta putoaminen harmittaa taatusti. Näytönhalut entistä kovemmat?

Lauri Tukonen #34 |

Laitahyökkääjä

Edellisessä kohtaamisessa kaksi osumaa ja myös kauden ensimmäisessä yksi.

Juhani Jasu #61 | HIFK

Keskushyökkääjä

Kausi on ollut tähän mennessä pettymys raumalaissentterille. Onko suunta parempaan kevätkaudella?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Blues M S P
1.Henri Laurila 0 3 3
2.Juuso Ikonen 1 1 2
3.Camilo Miettinen 2 0 2
4.Niko Nieminen 0 1 1
5.Teemu Ramstedt 0 1 1
Lukko M S P

» Lähetä palautetta toimitukselle