Vielä kerran, keltamustat!

LIIGA / Ennakko
Tuulettaako SaiPa jälleen Kisapuistossa?
Kuva © Turo Ulvinen - www.thudesign.com
Viime tovit myrskyn silmässä maalivahti Jani Niemisen siirtokohun tiimellyksessä velloneelle SaiPalle tarjoutuu tiistaina oiva tilaisuus vakauttaa kurssiaan. Lauantaina JYPin lyönyt ja voittojen tielle palannut Sputnik-ryhmä saa kotiluolassaan vastaansa jo jonkin aikaa alavireisesti esiintyneen KalPan Kuopiosta.

KalPa matkustaa Kisapuistoon kolmen ottelun tappioputkessa. Tammikuun tasauksessa kuopiolaiset joutuivat nöyrtymään Kärppien edessä kahdesti, ja tasausta puolestaan edelsi omanlaisensa sulaminen, kun Ilvestä vastaan otettu kolmen maalin johtoasema kääntyi lopulta kirveleväksi tappioksi.

Etenkin puolustuspäässä joukkueella on ollut vaikeuksia, ja verkot Mikko Koskisen takana ovat pölisseet turhan taajaan. Tälle osastolle KalPan olisikin syytä löytää parannusta, mikäli se mielii pisteille maalijyvänsä uudelleen löytäneen SaiPan vieraana.

Jos savolaisten äärivaarallinen hyökkäysarsenaali taas sattuu pelipäälle, saa SaiPa olla hereillä. Sakari Salmisen ja Jukka Voutilaisen kaltaisten nimien pimentäminen on Sputnikeille elintärkeää, mutta iskuvoimaa löytyy läpi rosterin, ja esimerkiksi SaiPassakin taannoin pyörähtänyt Jyri Junnila on usein pystynyt aiheuttamaan SaiPalle harmaita hiuksia. 

Mielenkiintoa iltaan tuo myös nuoren Kasperi Kapasen ensiesiintyminen Kisapuistossa. Lauantaina liigauransa avausmaalin rankkarista iskenyt nuoremman polven Kapanen kuului Kärppiä vastaan jokkueensa pirteimpiin, ja on esittänyt ennakkoluulottomia peliotteita. SaiPaa vastaan Kapanen esiintynee kakkoskentässä isänsä, Sami Kapasen rinnalla.

Tasaisissa merkeissä

Tälla kaudella SaiPan ja KalPan välillä on ollut tasaista. Joukkueet ovat kohdanneet toisensa neljästi ja peräti kolme kertaa on edetty aina voittolaukauksille asti. Ainut varsinaisen peliajan voitto nähtiin lokakuun lopulla, kun SaiPa onnistui kellistämään vastustajansa vieraissa, silloinkin niukalla maalin erotuksella.  

Kaikki ennusmerkit antavat siis odottaa kiistakumppanusten kauden viimeisestä runkosarjakohtaamisesta tasaista. Molemmille joukkueille pisteet tulisivat toki tuiki tarpeeseen; tappioputken venyminen olisi omiaan lisäämään KalPan henkistä tuskaa, kun taas sarjataulukossa sääliviivan tuntumaan ajautuneen SaiPan olisi tärkeää saada tilannettaan vakautettua. Tällä hetkellä maagiseen viivaan on erotusta vaivaiset 7 pistettä, mutta äärimmäisen tasaisessa keskikastissa sijoitustaan ei kirveelläkään saa kiveen hakatuksi. Huomionarvoista on, että illan vierailija, sarjakolmonen KalPa, kummittelee sekin ainoastaan 8 pistettä SaiPaa edellä, kaksi kamppailua enemmän pelanneena.  

Piristynyt Sputnik

Synkkää ajanjaksoa läpikäynyt SaiPa esitti lauantaina kotiyleisölleen, oikeastaan pitkästä aikaa, roppakaupalla syyskaudelta tutuksi tulleita elementtejä. Se luisteli, voitti kaksinkamppailuja, ja myös hetken kateissa ollut tilannekovuus, sekä tietty järjestelmällisyys pelinavaamisessa ja syöttöpelissä näyttivät taas merkkejä paremmasta.

Pitkin talvea pahasti takkuillut ylivoima oli sekin lauantaina tehokasta Sputnikien latoessa limpun kolmasti JYPin maaliverkkoon jyväskyläläisten kuluttaessa jäähypenkkiä. Nähtäväksi jää, oliko kyseessä vain hetkellinen piikki muuten suhteellisen vaatimattomassa erikoistilannetilastossa.  

Heikohkon jaksonsa aikana SaiPa on menettänyt tukun pisteitä juurikin kehnon erikoistilannepelaamisensa myötä, toisaalta myös yksilötasolla on virheitä sattunut liikaa. Lauantaisen kaltaisella tiiviillä ja ehjällä joukkuepelaamisella Sputnikeilla on kuitenkin kaikki saumat pisteille kärkikahinoissa yhä tiiviisti viihtyviä kuopiolaisia vastaan.

Veskariosasto vaihtoon

Oman mausteensa otteluun tuo isäntäjoukkueen radikaalisti muuttunut maalivahtitilanne. Kun Jani Nieminen kaupattiin kovalla rahalla Venäjälle, ja vähälle peliajalle jäänyt Richard Ullberg poistui hänkin joukkueesta, tietää tämä sitä, ettei kumpikaan kauden lappeenrannassa aloittaneista veskareista enää ole mukana seuran muonavahvuudessa.

Miika Wiikman on kahdessa Sputnik-nutussa pelaamassaan ottelussa ehtinyt osoittaa, että maalivahtipeliin SaiPa tuskin kaatuu harvinaislaatuisista muutoksista huolimatta.  

Lappeenrantalaisten tuorein värväys Hannu Toivonen saapunee kaupunkiin vasta tiistaina ja siksi pelaaminen jo KalPa ottelussa lienee epätodennäköistä.

Puolustuspäähän SaiPa sen sijaan saa tarvittaessa tuoretta voimaa, kun tasauspelit huilannut Lauri Taipalus on jälleen käytettävissä.

KalPan kokoonpanoon paluun tekevät Jyri Junnila, Ossi Saarinen, sekä Jasse Ikonen. Lepovuorossa tiistaina puolestaan ovat Artturi Lehkonen ja Kalle Kerman. Myös pelituntumaansa vielä hakeva Petri Lammassaari lienee kokoonpanosta sivussa.

Seuraa Heitä

Kasperi Kapanen #42 | St. Louis

Laitahyökkääjä

Lauantaina liigauransa avausmaalin iskenyt nuorukainen pisti jo joukkueiden edellisessä kohtaamisessa silmään positiivisesti. Jatkaako Kärppiä vastaan hyvin pelannut Kapanen siitä, mihin viikonloppuna jäi?

Anssi Löfman #14 |

Keskushyökkääjä

Pitkään varjojen mailla vaellellut Löfman osoitti tammikuun tasauksessa piristymisen merkkejä. Lähtökohtaisesti joukkueen avainmiehiin kuuluvalta Löfmanilta odotetaan alati tulosta, mutta hyvän ja huonon illan välinen kuilu on tuskallisen leveä.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

SaiPa M S P
1.Roberts Jekimovs 2 2 4
2.Stefano Giliati 2 2 4
3.Markku Flinck 2 2 4
4.Tommi Jokinen 0 3 3
5.Jere Pulli 2 1 3
KalPa M S P
1.Sakari Salminen 2 4 6
2.Sami Kapanen 1 3 4
3.Marko Kauppinen 1 3 4
4.Jukka Voutilainen 3 1 4
5.Antti Kerälä 3 1 4

» Lähetä palautetta toimitukselle