Tapparan päävalmentaja Jussi Tapolan tuskin tarvitsee motivoida joukkuettaan pyrkimään parhaimpaansa illan ottelussa. Siitä pitävät huolen kaksi tamperelaisittain erittäin katkerasti päättynyttä finaalisarjaa juuri illan vastustaja Kärppiä vastaan.
Nyt joukkueet kohtaavat ensi kertaa sitten viime kevään kiihkeän mestaruustaiston. Molempien joukkueiden pelaajisto koki kesän aikana paljon muutoksia, joista yksi mielenkiintoisimmista oli ex-Kärppävahti Tomi Karhusen siirtyminen Tampereelle ja Tapparaan.
Juuri veräjänvartija Karhunen onkin merkittävässä roolissa Tapparan tavoitellessa arvokasta "revanssia" hallitsevasta mestarista.
Edelliset ottelut
Tappara on aloittanut kautensa ailahtelevasti ja epätasaisuus on näkynyt joukkueen otteissa myös viime otteluissa. Edellinen kotiottelu viime perjantaina HPK:ta vastaan oli hyvin kuvaava joukkueen koko alkukautta ajatellen, sillä kahden erän tuskailun jälkeen Tappara pelasi erinomaisen kolmannen erän ja nousi lopulta 3-1 -voittoon.
Viikon kaksi muuta ottelua, rökälevoitto Pelicansista ja voittomaalilaukauskilpailussa kärsitty tappio Sportille, ilmentävät myös osuvasti joukkueen hyvän ja huonon päivän välistä eroa.
Myös vierailija Kärpät hakee vielä "punaista lankaa" otteisiinsa. Alun kolmen perättäisen voiton jälkeen joukkue ei ole kyennyt voittamaan kahta ottelua peräkkäin ja etenkin syöttö- ja ylivoimapeli ovat jättäneet toivomisen varaa. Edellinen ottelu HIFK:ta vastaan Oulussa antoi kuitenkin viitteitä paremmasta, vaikka joukkue jatkoaikatappion kärsikin.
Molemmilla joukkueilla on allaan myös voitokas CHL-ottelu tiistailta, joten kuormituksen osalta ei suurta eroa joukkueiden välille saada.
Ratkaisukohdat
Latausta ottelusta ei varmasti puutu, mutta voiko se mennä jopa yli? Hätäily ja henkilökohtaiset virheet ovat turmion tie.
Se joukkue jonka paketti pysyy paremmin kasassa täydet 60 minuuttia, voittaa ottelun.
Erikoista
Erityishuomio kohdistuu Tapparan maalinsuulle, jossa Tomi Karhunen pyrkii torjumaan entisten pelikavereidensa yritykset. Miten mies käsittelee tilanteen?
Jo ennestään jännittävään otteluun lisämielenkiintoa tuo myös kahden tämän hetken suurimman kiekkoilijalupauksen kohtaaminen, kun Tapparan Patrik Laine ja Kärppien Jesse Puljujärvi nähdään ensi kertaa kuluvalla kaudella samassa askissa.