Ei-niin-tavalliset JYPin sankarit

LIIGA / Raportti
Auvitu teki voittomaalin.
Kuva © Jarno Hietanen
Savolaisten ja keskisuomalaisten kohtaaminen poikkesi monella tavalla normaalista kaavasta. Joukkueet pelasivat viihdyttävän ja vauhdikkaan ottelun, jonka ratkaisijoina olivat aivan muut kuin normaalit ratkaisupelaajat. Mikael Ruohomaa ja Yohann Auvitu iskivät kaksi maalia mieheen ja maaleilla herkuteltiin muutenkin tavanomaista runsaammin.

KalPan ja JYPin välinen ei ollut aivan tavanomainen paikalliskamppailu. Heti alusta alkaen ottelussa riitti vauhtia, kiekkoa vietiin päästä päähän ja maalipaikkoja riitti molemmilla.

Kotijoukkue hallitsi ottelua suurimmaksi osaksi, mutta laukausten laatu oli heikko. KalPa sai tehtyä kaksi osumaa pitkälti JYP-vahti Tuomas Tarkin avustuksella. Raumalaislähtöinen vahti hörppäsi Sakari Salmisen ja Jukka Hentusen tekemät maalit helpohkon oloisesti. Virkaveli Mikko Koskisellakaan ei aivan paras päivänsä ollut. Kymmenen maalin iloittelussa vierasjoukkue oli lopulta vahvempi ja JYP tukevoitti asemaansa sarjakakkosena.

– Hyökättiin aika iloisesti, tehtiin kuusi maalia. Tämähän oli siis iloinen asia yleisölle, JYP-valmentaja Jyrki Aho murjoi lehdistötilaisuudessa.

– Mekin teimme neljä maalia ja paikkoja useampaankin oli. Jos mietitään kokonaisuutena hyökkäystä ja puolustusta, niin positiivisia asioita oli. Kaveri kuitenkin rokotti kolmesti meidän puolustuspään virheistä ja se on tällä kaudella ollut aika harvinaista, KalPan päävalmentaja Jari Laukkanen harmitteli.

Ruohomaa ja Auvitu jyväskyläläisten sankarit

Mikael Ruohomaa oli yksi ottelun sankareista. 24-vuotias rikkoi ottelun kuparisen avauserässä. Kiekko poimittiin talteen, sillä osuma oli Ruohomaan uran ensimmäinen SM-liigassa.

Puolustaja Yohann Auvitu teki tärkeän tasoitusmaalin toisessa erässä. Ranskan maajoukkuemies iski 4-3-maalin päätöserän alussa ja Ruohomaa tuplasi liigamaalien saldonsa iskemällä heti seuraavassa vaihdossa ottelun voittomaaliksi jääneen viidennen osuman. Syötön maaliin antoi Auvitu.

– Oikeastaan pelin alku oli mukavaa hyökkäyspelaamista, vaikka vastustaja paikkoja saikin. Maltoimme kuitenkin mielemme ja toisessa erässä saimme hyvät saumat, Aho tuumasi.

Ranskalaisella oli mahdollisuus iskeä kypärätemppu tyhjään maaliin viimeisellä minuutilla, mutta kiekko meni hieman ohi. Seuraavassa tilanteessa Adam Masuhr laukoi kotijoukkueen vielä maalin päähän. Ossi Louhivaara päätti kuopiolaisten pyristelyt tekemällä päätöslukemat tyhjiin seitsemän sekuntia ennen loppua.

Koskinen selvisi ilman ulosajoa, Malmivaara loukkaantui

Ensimmäisessä erässä tapahtui pari ikävää loukkaantumista. JYPin Kalle Koskinen taklasi KalPan kultakypärä Sakari Salmista ikävän näköisesti suoraan päähän. Salminen ei kauan lukua ottanut, vaan nousi melko pian jäästä ja luisteli koppiin paikattavaksi. Koskinen taisikin tästä syystä selvitä ilman passitusta pukusuojan puolelle.

Olli Malmivaara yritti taklata Sami Kapasta, mutta myöhästyi hieman ja rojahti voimakkaasti päin laitaa. Puolustajajärkälettä ei enää ottelussa tämän jälkeen nähty.

"Aika koomisen näköistä"

JYPillä oli koko ottelun ajan omassa päässä yllättävän suuria vaikeuksia. Varsinkin Kristian Näkyvää kahviteltiin muutamaan otteeseen. Kotijoukkue ei kuitenkaan pystynyt hyödyntämään saamiaan mahdollisuuksia, sillä kilpipaidat arastelivat jälleen vastustajan maalin eteen menemistä. Laukkanen ihmettelikin suuresti asiaa ottelun jälkeen.

– Aika vähän näkyi KalPan miehiä sota-alueella, vaikka oli jäähyjä ja lopussa haettiin tasoitusta ilman maalivahtia. Moni joukkue jopa ylimiehittää vastustajan maalin edusta, mutta meillä miehet kiertää maalin taakse, Laukkanen hämmästeli.

– Monta kertaa aika koomisen näköistä, kun miehet tekee päinvastoin kuin on ohjeistettu.

Laukkanen ei kuitenkaan selitellyt tappiota sen kummemmin, vaan näki ottelussa myös positiivisia asioita.

– Jalkatyö ei viisikoilla ollut parasta mahdollista luokkaa. Tuloksellisesti ilta kääntyi kolmannen erän alun maaleista. Sen nyt tietää, että JYP on aika hyvä parin maalin johtoasemassa. Siihen nähden saimme hyvin maalipaikkoja, se oli positiivinen asia.

Kuopiolaiset saavat mahdollisuuden muuttaa positiiviset pelilliset asiat heti lauantaina myös tuloksellisesti positiiviseksi, sillä joukkue isännöi kotonaan Hämeenlinnan Pallokerhoa. JYP kohtaa samaan aikaan tärkeässä kamppailussa kolmanneksi nousseen Tapparan. 

» Lähetä palautetta toimitukselle