HIFK:n kausi 2018–2019 oli jälleen täynnä tapahtumia. Joukkue menetti ykkössentterikseen pestaamansa Antti Suomelan ison veden taakse jo kesän alussa, syyskaudella joukkue ajelehti kriisin partaalla, päävalmentaja Ari-Pekka Selin sai väistyä tehtävistään heti kevätkauden alkuun kakkosvalmentaja Jarno Pikkaraisen ottaessa ohjat käsiinsä. Myös pelaajaliikennettä riitti aina kauden kynnyksellä palkatusta Kyle Quinceystä tammikuussa joukkueeseen liittyneeseen Sakari Salmiseen.

Lopulta joukkue venyi kuitenkin kolmantena peräkkäisenä vuonna välieriin, ensimmäistä kertaa sitten keväiden 1998–2000. Kesän aikana joukkueesta poistui runsaasti kärkikentällisten osaamista, mutta urheilujohtaja Tobias Salmelainen paikkasi syntyneitä aukkoja nimekkäillä hankinnoilla.

Tuohimaa tuo vakautta maalin suulle

Viime kaudella yksi HIFK:n suurimmista ongelmista oli maalivahtipelaaminen. Toista kauttaan punapaidassa pelannut Atte Engren ailahteli erityisesti alkukaudesta ja taustatueksi saapunut Markus Ruusu ei pystynyt lunastamaan odotuksia. HIFK:n maalivahtien torjuntaprosentti oli viime kaudella tasaviisikoin koko Liigan huonoin. Kummankaan veräjänvartijan torjuntaprosentti ei ylittänyt runkosarjassa edes 90 prosentin rajapyykkiä.

Kauden alussa joukkue peluutti maalivahteja tasaisesti, mutta Pikkaraisen siirryttyä tahtipuikkoon Ruusun vastuu putosi lähes olemattomaksi. Ruusu saikin kauden päätteeksi jatkaa matkaansa kotikonnuilleen Jyväskylään JYPin riveihin. Helsinkiin puolestaan saapui seuran oma kasvatti Frans Tuohimaa, joka pelasi kolme edelliskautta Lappeenrannassa SaiPan riveissä.

Toissa kaudella SaiPassa loistanut Tuohimaa ei pystynyt viime kaudella tarjoamaan muutenkin haparoineelle joukkueelle selkärankaa, joka olisi yksin voittanut otteluita, mutta siitä huolimatta torjui paremmilla tilastoilla kuin HIFK:n virkaveljensä.

Tuohimaan myötä HIFK:lla on tasapainoinen maalivahtikaksikko, joista kummalla tahansa on edellytykset ottaa ykköstorjujan viitta kauden edetessä. Maalivahtitilanne näyttää huomattavasti lupaavammalta kuin viime kaudella, sillä Engrenille viime kauden tason ailahtelu ei ollut ensimmäinen uralla. Ruusu ei pystynyt vaikeina hetkinä kannattelemaan joukkuetta, Tuohimaalla siihen on kaikki eväät.

Puolustuksessa ei ole reikiä, mutta jotain puuttuu

Joukkueen takalinjoilta poistui runsaasti kokemusta ja taitoa. Jokereihin palannut Teemu Eronen kuului koko Liigan parhaisiin puolustajiin, kun puhutaan kiekonkäsittelytaidosta ja hyökkäyspään osaamisesta. Pitkästä loukkaantumisesta kärsinyt Kyle Quincey toi lähes 600 NHL-ottelun verran rutiinia takalinjoille. Kanadalaispuolustaja oli pudotuspeleissä HIFK:n alakerran johtaja ja joukkueen parhaita pelaajia. Kaksikon lisäksi pohjoismerikkalaisista myös Ryan O'Connor sekä lähes koko kauden sivussa ollut Joe Finley jättivät joukkueen.

Lähtijöiden nimilista on kova. Toistaiseksi puolustuksen aukkoja tilkitsemään on tullut ulkopuolelta vain vanhat tutut Mikko Kousa sekä Rony Ahonen. Kumpikin kuului keväällä 2011 Suomen mestaruuden voittaneeseen joukkueeseen; Kousa yhtenä kauden sensaatiopelaajana, Ahonen pääsi pelaamaan vain parissa pudotuspeliottelussa. Sittemmin neljä viime kautta Rauman Lukossa pelannut Ahonen on noussut vakaaksi liigatason puolustajaksi.

Vuoden takaiseen vastaavaan ajankohtaan verrattuna myös Joonas Lyytinen on uusi pelaaja. Puolitoista kautta Nashville Predatorsin farmissa pelannut Lyytinen siirtyi uudenvuoden kynnyksellä HIFK:n riveihin ja tuli joukkueeseen rytinällä. Pistetahti hiipui kauden edetessä, mutta tällä kaudella on tarjolla jälleen suuri rooli yhtenä puolustuksen johtavista pelaajista.

Loput puolustuksen rungosta rakentuu konkaripelaajien varaan. Markus Kankaanperä lähestyy 40 vuoden rajapyykkiä, Ville Varakas on ylittänyt jo ikämiessarjoihin oikeuttavan 35 vuoden iän, eikä 29-vuotiaita Aleksi Laaksoa ja Johan Motinia voi enää kutsua tulevaisuuden lupauksiksi. Rutiini on hyvä sana kuvaamaan helsinkiläisten puolustuslinjoja.

Nuorista haastajista peliaikaa ovat kärkkymässä viime kaudella Mestiksen Jokipojissa lupaavasti pelannut Eero Teräväinen sekä Elias Ulander. Teräväisen tapaan viime kaudella Jokipojissa pelanneet Tobias Winberg ja Niko Seppälä joutunevat puolestaan hakemaan rutiinia vielä alemmista sarjoista.

Kokonaiskuvaa katsoessa ei olisi suuri yllätys, mikäli Salmelainen kaivaisi puolustukseen viime vuoden tapaan kanin hatusta vielä ennen kauden alkua.

Ennakoidusta heikkoudesta muodostumassa vahvuus

HIFK:lla on laaja ja laadukas hyökkyäskalusto, mutta toisaalta mukaan mahtuu myös kysymysmerkkejä, joista suurin on keskusta. HPK:n mestaruuskeväänä pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittulla Otto Paajasella on tehtaan takuu, mutta samaa ei voi sanoa muista keskushyökkääjistä.

Paajasen lisäksi vaihtoehtoja senttereiksi ovat Anton Lundell, Jere Sallinen, Juha Jääskä, Juho Keränen sekä Thomas Nykopp. Lundell on tuleva tähti ja yksi ensi kesän NHL:n varaustilaisuuden todennäköisistä kärkinimistä, mutta viime kevätkausi ei ollut nuorukaiselle riemukulkua. Siitä huolimatta odotukset ovat korkealla – syystäkin. Viime kausien aikana useat nuoret ovat ottaneet varausvuonnaan jättimäisiä harppauksia, sama on täysin mahdollista Lundellille.

Sallinen on totuttu näkemään laitahyökkääjänä, mutta on pelannut urallaan myös keskellä. Harjoituskaudella yhteispeli Jesse Saarisen sekä Sebastian Dykin kanssa on toiminut loistavasti, joten Sallinen on myös vahvimmin kiinni sentterin paikassa. Mikäli Sallinen siirtyy laidalle, jää Jääskälle paikka keskustaan, muuten kohtalona lienee laitahyökkääjän tontti, jolloin neljännen keskushyökkääjän paikasta taistelevat Nykopp ja Keränen.

Vielä keväällä joukkueen heikkoutena pidettiin riittämätöntä keskustaa, mutta mikäli Sallinen pystyy jatkamaan harjoituskauden tasolla, keskusta on viimeinen osa-alue, josta HIFK:ssa tarvitsee olla huolissaan.

Pikkaraisen palapelin kasaamista helpottaa Paajasen viime kauden tutkaparin, Teemu Turusen, siirtyminen HIFK:n paitaan. Viime kaudella Liigan pistepörssin voitosta taistellut ja lopulta kolmanneksi sijoittunut Turunen on lähtökohtaisesti yksi sarjan parhaista pelaajista. Harjoituskaudella kaksikon toiselle laidalle on istutettu Iikka Kangasniemeä. Kangasniemi on aloittanut kaksi edelliskautta ilmiliekeissä, mutta hiipunut osin sairastelujen ja loukkaantumisten vuoksi kevättä kohden. Viime vuonna Kangasniemen runkosarja sujui lähes pisteen ottelukeskiarvolla, mutta pudotuspeleissä tilille tuli vain kaksi tehopistettä kurssin oltua koko kevätkauden laskeva.

Viimeisille kokoonpanopaikoille on puolustuksen tapaan kokeneempia pelaajia, mutta myös nuorta voimaa. Kokeneempaa kaartia edustavat pitkän linjan HIFK-pelaaja Lennart Petrell, Teemu Tallberg ja Micke Åsten. Nuorista pelaajista Niklas Nordgren ja Wiljami Myllylä ovat kärkkäänä haastamassa viimeisiä kokoonpanon paikkoja.

Yksi mielenkiintoisista nuorista pelaajsista on myös jo 15-vuotiaana mahdollisiin tuleviin supertähtiin laskettava Brad Lambert. Pelicansista siirtynyt Kanadan ja Suomen kaksoiskansalainen on varattavissa NHL:ään vasta kesällä 2022, eikä odotettavissa ole vielä tällä kaudella murtautumista helsinkiläisten vakiokokoonpanoon, mutta riippuen esityksistä A-nuorissa, saattaa hajavaihtoja olla tarjolla jo alkavalla kaudella. 

Kokonaisuutena HIFK:n voi laskea mestariehdokkaiden joukkoon. Varsinaisesta suosikista ei voi puhua suuren vaihtuvuuden sekä hyökkäys- ja puolustuskaluston kysymysmerkkien vuoksi.