Alkusarjan jälkeen lohkonsa toiselle sijalle päätynyt Suomi ei pystynyt kehittämään omaa pelaamistaan alkusarjan aikana riittävästi, mikä nostaa runsaasti kysymysmerkkejä puolivälierää ajatellen, kun Nuoret Leijonat kohtaa Ruotsin. Tomi Lämsän suojateilla on petrattavaa niin kiekollisessa kuin kiekottomassa pelaamisessa.
Kiekollisen pelin haasteet
Suomella on ollut läpi turnauksen luvattoman paljon vaikeuksia selvittää vastapuolen keskialueen puolustusasetelma ja murtautua hyökkäyssiniviivan yli kontrolloidusti joko kiekolla tai päätykiekon kautta. Etenkin pienessä kaukalossa keskustan sulkeminen on tehokasta, ja alkusarja osoittikin, että Slovakiaa lukuun ottamatta vastustajat olivat ottaneet keskialueen puolustamisen tosissaan.
Kun keskialueen ylittäminen on tuottanut vaikeuksia, Suomen pelaajat ovat sortuneet liialliseen kuskailuun ja yksinyrittämiseen, mikä on kostautunut pahimmillaan siniviivojen päällä menetettyinä kiekkoina ja vastapuolen vastahyökkäyksinä.
Suomelta tuntuu puuttuvan avauspelaamisesta huolellisesti toteutetut tilan tekemiseen vaadittavat peliteot. Kiekkoa ei malteta pelata riittävästi sivulle tai alaspäin, eikä viisikkoa malteta kerätä silloin, kun vastustaja on jo koko viisikon voimin puolustusasemissa.
Esimerkiksi Yhdysvaltojen trapia vastaan kävi useamman kerran niin, että Suomen hyökkääjät vain seisoskelivat kontrollilähdöissä keskialueella, puolustajien etsiessä epätoivoisesti väyliä laadukkaalle avaussyötölle. Ja kun tällaista ei löytynyt, päätyi tilanne joko keskialueen kiekonmenetykseen tai laaduttomaan päätykiekkoon, johon ei ollut menijöitä.
Viime vuosien valossa tuntuukin melko omituiselta nähdä kaukalossa noin epämääräisesti pelin hitaita rytmejä toteuttava Suomi.
USA-ottelu paljasti myös paineen alta avaamisen sudenkuoppia. Siinä missä alkusarjan muissa otteluissa Suomi pystyi melko vaivatta selvittämään vastustajan prässipelaamista joko syöttämällä tai kuljettamalla, tarjosi USA aivan toisenlaisen haasteen.
Korkealta koko viisikon voimin prässännyt USA sulki erityisesti pelin puolen laitaa todella voimakkaasti, mihin Suomi kompastui useaan otteeseen. Painottoman puolen tyhjää tilaa ei kyetty hyödyntämään riittävästi, jotta prässin alta olisi päästy pelaamalla läpi.
Pelin virtaus kääntyi jatkuvasti avauspelin puutteiden vuoksi Suomea vastaan, ja kun siihen lisätään irtokiekkojen jatkuva häviäminen, ei tulos ollut kaunista katseltavaa.
USA:n kolmatta maalia edeltänyt tapahtumaketju kuvasikin hyvin Suomen pelin haasteita. Huolimaton syöttö paineen alla keskialueelle, josta peli kääntyy omiin. Siniviivan päällä hävitty 50-50-kiekko, mistä USA:lle erinomainen maalipaikka. Jatkotilanteesta kiekonmenetys ja Jimmy Snuggerud syvensi Suomen ahdinkoa.
Suomen avauspelimallit sekä paineen alta avaamiseen, että trapin selvittämiseen ovat tällä hetkellä yksinkertaisesti vajavaiset, ja näiden laadukkaampi ohjeistaminen on puhtaasti valmennustiimin vastuulla.
Avauspelaamisen haasteet luonnollisesti vaikuttavat hyökkäysalueella vietettyyn aikaan ja siihen, mistä asemista hyökkäysalueen hyökkäyspeli päästään aloittamaan. Suomi on pystynyt luomaan pääty- ja kulmapelien kautta sellaista viittä-kuutta maalipaikkaa ottelua kohden, mutta tälläkin osa-alueella on otettavissa askelia eteenpäin.
Kiekottomien pelaajien osalta soisi näkevän voimakkaampaa maalille ajamista ennen kiekon maalille toimittamista. Vastaavasti kiekollisen pelin osalta erityisesti puolustajilta toivoisi enemmän rohkeutta kiekon kanssa, mikä pakottaisi vastapuolen viisikon reagoimaan.
Aleksi Heimosalmi osoittikin pariin kertaan USA-ottelussa hienoa ennakkoluulottomuutta nousemalla viivalta päätyä kohden ja kertaalleen puolustaja onnistui myös hankkimaan tällaisesta tilanteesta Suomelle ylivoiman. Vastaavanlaista rohkeutta tarvitaan koko joukkueelta.
Huolellisuus kiekottomassa pelissä
Alkusarjan ensimmäiset kolme ottelua Suomi puolusti yksittäisiä tilanteita lukuun ottamatta laadukkaasti. Puolustuspelivalmius oli hyvä ympäri kenttää ja pelin kääntyessä pelin alla oli vähintään kolme pelaajaa. Puolustusalueella 1v1-puolustussapluuna toimi hyvin ja riistojen jälkeen oli korkea valmius hyökätä.
USA-ottelu tarjosi kuitenkin tässäkin suhteessa mietittävää, sillä Suomella oli huomattavia vaikeuksia puolustaa taidokkaita yhdysvaltalaispelaajia niin pienen tilan käännöksissä kuin viivalta tehdyissä nousuissa. Tätä perässä juoksemista seurasi valtavien tyhjien tilojen syntyminen, mihin USA pystyi pelaamaan kiekkoa ja luomaan vaarallisia maalipaikkoja.
Lisäksi hävityt kamppailut laitojen lähellä saivat toistuvasti Suomen viisikon epäsuotuisaan puolustusasetelmaan. Puolustuspelaamiseen yleisesti tarvitaan jatkopeleissä selvästi lisää jämäkkyyttä, jotta vastapuoli ei pääse murtautumaan liian helposti maalintekoon.
Kapasen ketju tuottanut eniten
Nuorten Leijonien ketjut ovat pysyneet likimain koko turnauksen samoina avausottelussa tehtyjen muutoksien jälkeen. USA-kamppailussa ketjut tosin elivät jonkun verran muun muassa Topi Rönnin loukkaantumisen vuoksi.
Toistaiseksi Oliver Kapasen kipparoima ketju on ollut selvästi Suomen paras koostumus. Ykkösketju on tuottanut tasaisesti maalipaikkoja ja saanut energisellä pelaamisella riistoja aikaiseksi hyökkäysalueella. Kapasen ketju oli myös USA-ottelussa ainoa, joka oli maalipaikkojen suhteen plussan puolella.
Jatkopelejä ajatellen ykkösketjun takaa täytyy kuitenkin löytyä selvästi enemmän tukea, mikäli Suomi mielii mennä päätyyn asti.