Ennen kauden alkua Pelicansin odotettiin menevän pudotuspeleihin, ehkä jopa suoraan kuuden parhaan joukossa.
Nyt joulukuussa, 32 pelatun ottelun jälkeen, Pelicans on kuuden pisteen päässä pudotuspeliviivasta, runkosarjasijoitus on 13, pelaajia on lähtenyt, jonka lisäksi päävalmentaja Ville Nieminen sekä apuvalmentaja Pasi Nurminen ovat poissa. Nyt myrskyssä seilaavaa laivaa koittaa ohjata päävalmentajan paikalle tullut Jesse Welling apureinaan joukkueenjohtaja ja maalivahtivalmentaja Arttu Lipsanen sekä fysiikkavalmentaja Tommi Pärmäkoski.
Alkujaan apuvalmentajan paikalle tullut Welling on joutunut osin epäkiitolliseenkin tehtävään, kun hänen pitäisi jo valmiiksi sekaisin olevassa organisaatiossa saada joukkueen kurssi jollain keinolla käännettyä valmennustiiminsä kanssa, joka sekin on hieman rikkonainen. Kaikki kunnia Pärmäkosken ansioille fysiikkapuolella, mutta en usko hänen olevan paras vaihtoehto valmennustiimin palaseksi Liiga-organisaatiossa.
Jos peliä haluaa nopeuttaa, sitä täytyy ensin hidastaa
Parannettavia osa-alueita valmennuksella riittää, mutta avauspelin ongelmat tulisi ratkaista ensimmäisten joukossa. Pelicans ei tällä hetkellä tunnista viisikkona, milloin mennä nopeasti pystyyn ja milloin rytmittää peliä. Käytännössä aina ratkaisu on mennä nopeasti ylöspäin ja avata peliä pystyyn. No tämähän ei Liigassa toimi, sillä joukkueet puolustavat keskialuetta niin hyvin, että nämä epäorganisoidut hyökkäykset katkeavat lähes aina, jolloin pelin virtaus siirtyy vastustajalle.
Toinen avauspelin ongelma on hyökkääjien karkaileminen ja sitä myötä venyneet viisikon etäisyydet. Pelicansilla liian usein puolustaja vasta miettii avaussyötön antamista, pahimmillaan paineen alla, kun hyökkääjät ovat jo keskialueella seisovin jaloin käytännössä pelaamattomissa. Ratkaisuksi jää vain kiekon roiskaisu pois alueelta tai ohjata kiekko päätyyn, jonka perään hyökkääjät sitten seisovilta jaloilta lähtevät.
Pelicansin tavoittelema pelinopeus ei synny, jos avauspelissä on näin perustavanlaatuisia ongelmia. Lahtelaisten pitäisi rytmittää peliä huomattavasti enemmän, hyökkääjien täytyisi auttaa enemmän pohjista ja antaa puolustajille helppoja syöttöpaikkoja. Tällöin syntyisi lyhytsyöttöpeliä ja rintamahyökkäyksiä, eikä harhasyöttöjä tai kiekonmenetyksiä tapahtuisi niin paljon.
Avauspelin ongelmat heijastuvat kaikkeen kentällä tapahtuvaan. Kun hyökkäät hyvin, puolustat hyvin ja toisin päin.
Tilanteiden tunnistaminen kunniaan
Nopean pelin avaamisen lisäksi Pelicans tykkää myös paineistaa vastustajaa runsaasti. Pelaajat ovat jatkuvasti valmiudessa paineen antamiseen, jos siihen tulee mahdollisuus. Pelicans paineistaa normaaliin tapaan kahdella pelaajalla ja kolme muuta ovat pelin alla varmistamassa. Paineistaessaan pelaajat vievät usein myös taklauksen loppuun.
"Turkoosinutuilla on ajoittain vaikeuksia tunnistaa milloin kannattaa mennä ja milloin kannattaa ottaa vastaan"
Kuten avauspelin kanssa, myös prässipelissä turkoosinutuilla on ajoittain vaikeuksia tunnistaa milloin kannattaa mennä ja milloin kannattaa ottaa vastaan. Pelicans saattaa lähteä paineistamaan silloinkin, kun etäisyydet ovat liian pitkät, jolloin peliä avaavan joukkueen on helppo purkaa tilanne.
Välillä karvauspelissä käy myös niin, että kaksi paineistavaa pelaajaa ovat jo hävinneet prässipelin, mutta silti kolmas hyökkääjä lähtee vielä karvaamaan, jolloin pahimmassa tapauksessa kaikki kolme pelaajaa ovat joutuneet pelin ulkopuolelle.
Määrät vaihtelevat pelien välillä, mutta Pelicansin pelikirjaan kuuluu trap, varsinkin johtoasemissa. Joukkueen kannattaisi sitäkin jumpata hieman enemmän, sillä välillä se näyttää lähinnä reikäjuustolta, kun vastustaja ylittää keskialuetta.
Keskialueen puolustaminen heijastuu suoraan puolustusalueen puolustuspeliin. Kuvaavaa on, että Pelicansilla ei ole erityisiä ongelmia puolustaa omalla alueella yhdistetyllä alue- ja miespuolustuksella. Vaikeudet ovat suorahyökkäysten, etenkin ylivoimaisten sellaisten, puolustamisessa, joita Pelicans antaa aivan liikaa vastustajille ja joista vastustajat luovat suurimman osan maalipaikoistaan lahtelaisia vastaan.
Näitä maalivahti Atte Tolvanen koittaa parhain päin selvittää. Kauden alla kakkosmaalivahdin roolissa ollut Tolvanen on noussut ykkösvahdiksi ja parantanut otteitaan peli peliltä. Otteet ailahtelevat edelleen, mutta Tolvanen on useammassa pelissä antanut joukkueelle mahdollisuuden voittaa. Kakkosmaalivahti Riku Heleniuksen olisi hyvä päästä jakamaan vastuuta Tolvasen kanssa, jolle torstain HIFK-ottelu oli jo kahdeksas peräkkäinen.
Hyökkäyspeliin tarvitaan apuja
Hyökkäyspelaaminen on Pelicansissa liikaa ykkösketjun tehojen varassa, jonka muodostavat Antti Tyrväinen, Hannes Björninen sekä Juhamatti Aaltonen. Kolmikko on ainoa ketju, joka saa pelin painopisteen siirrettyä vastustajan päätyyn säännönmukaisesti.
Hyökkäysalueen pyörityksissä Pelicans tykkää pitää kiekkoa viivan tuntumassa, kiekottomien vaihdellessa paikkoja luoden syöttösuuntia. Puolustajat osallistuvat aktiivisesti nousuihin hyökkäysalueella.
Pelicansilla on nopeita ja sähäköitä pelaajia esimerkiksi Jesse Ylösen ja Frank Gymerin muodossa, jotka kykenevät pitämään kiekkoa hyökkäysalueella. Ongelmaksi turkoosinuttujen hyökkäyspelissä muodostuu maalipaikkoihin pääseminen ja murtavien syöttöjen vähyys. Lahtelaiset eivät saa tarpeeksi usein vastustajan viisikkoa horjutettua pois puolustusasemasta.
Erikoistilanteiden lukemat huolestuttavia
Erikoistilanteet ovat olleet murheenkryyni Wellingin ollessa päävalmentajana. Seitsemän ottelun kuntopuntarissa Pelicansin ylivoimaprosentti on 17,65 ja alivoimaprosentti vaivaiset 62,96.
Ylivoiman heikkoudessa tullaan samaan ongelmaan kuin tasaviisikoin. Ratkaisuvoima puuttuu ohuen kärjen takaa, jolloin esimerkiksi ylivoimapelissä ei ole kauheasti vaihtoehtoja, kiekkoa ei saada ykkössektoriin ja vastustajan on helppo pelata vaarallisimmat pelaajat pois.
Alivoima on ollut lukemia parempaa. Pelicansin alivoimaneliö on erittäin aktiivinen, eikä se anna vastustajan rauhoittaa peliä ilmaiseksi. Ja jos vastustaja saa pelin rauhoittumaan, alivoimaneliö kärkkyy jatkuvasti paikkaa iskeä kiinni ja purkaa kiekko vastustajan päätyyn.
Yksilöt eivät loista, jos pelitapa ei toimi
Pelicansilta löytyy kolme pelaajaa, jotka ovat tällä kaudella rikkoneet 20 tehopisteen rajapyykin samalla kun pistepörssin kärki menee jo 40 tehopisteessä. Pelaajat ovat tietenkin vastuussa omasta tekemisestään, mutta tämän hetken Pelicans on esimerkki pelitavan ja valmennustiimin osaamisen tärkeydestä.
Jos viisikko ei työskentele saumattomasti yhdessä, on turha kuvitella yksilöiden onnistuvan erityisen hyvin.
