Ilves lähti kauteen yhtenä mestarisuosikkina, mutta joukkue päättikin kautensa pettymykseen pudotessaan jo puolivälierissä KalPan käsittelyssä. Jatkoajan toimittaja Matias Lahtinen kävi läpi tupsukorvien sonnit ja vasikat.
Kauden sonnit
Oula Palve
60 runkosarjaottelua, 20+44=64, +19
5 pudotuspeliottelua, 0+2=2, -1
Palve jatkoi edellisestä Liiga-visiitistään tuttuja otteitaan myös Ilves-paidassa. Hän oli tulikuuma runkosarjassa ja voitti lopulta pistepörssin, mutta puolivälierissä KalPaa vastaan tehot jäivät muun joukkueen tavoin uupumaan. Mikäli Ilves saa pidettyä tehohyökkääjän ensi kaudella riveissään, tarvitsee hän rinnalleen jälleen tulosyksiköt tehojen tavoittelemiseen.
Jani Nyman
48 runkosarjaottelua, 26+17=43, +19
5 pudotuspeliottelua, 1+1=2, -1
NHL-lainalla pelannut Nyman näytti loistavaa signaalia rapakon taakse. Urasta rapakon takana haaveileva laituri teki lopullisen läpimurron Liigassa, ja on hyvin epätodennäköistä, että nuoren hyökkääjän otteita tullaan Ilves-väreissä ensi kaudella ihastelemaan. Hän taisteli koko kauden maalikuninkuuden voitosta, mutta taipui lopulta Teemu Turuselle. Nymanin otteita ihastellaan jatkossa AHL- tai jopa NHL-kaukaloissa.
![](/sites/default/files/media/ll32.png)
Eemeli Suomi
58 runkosarjaottelua, 21+38=59, +17
5 pudotuspeliottelua, 2+1=3, -1
Ilves-kasvatti repi ja raastoi läpi kauden urhoollisesti ollen yksi joukkueen tulikuumista hyökkääjistä. Suomea ei haitannut edes pienet kolhut, kun hän halusi joukkueelleen menestystä. Monivuotiselle kapteenille päättynyt kausi oli ensimmäinen Ilveksen varakapteenina. Hän kuitenkin johti joukkojaan kapteenin elkein auttaen samalla C-kirjaimen perinyttä Niklas Frimania. Sopimus jatkuu myös ensi kauteen.
Kunniamaininta: Šimon Stránský
56 runkosarjaottelua, 12+22=34, +14
5 pudotuspeliottelua, 1+2=3, -1
Kolmannelle kaudelle Liigaan palannut tšekkihyökkääjä ansaitsi kuluvan kauden otteillaan jatkosopimuksen myös ensi kaudelle. Hänestä huokui läpi kauden taidokkuus ja lahjakkuus, mikä näkyi myös tilastoissa. Tuleva kausi tamperelaisseurassa tekee varmasti tšekkihyökkääjälle hyvää ja Ilves varmasti nauttii Stránskýn otteista myös syksyllä.
Kauden vasikat
Jonas Gunnarsson
36 runkosarjaottelua, 91,30 %, 2,20 pmk, 1 nollapeli
2 pudotuspeliottelua, 84,60 %, 3,52 pmk, 0 nollapeliä
Ruotsalaisvahdista kaavailtiin kirittäjää Jakub Málekille. Runkosarjassa kokenut veskari veikin ykkösvahdin roolin hyvillä otteilla, mutta pudotuspeleihin mentäessä otteet muun joukkueen tavoin kääntyivät laskuun. Sopimusta ensi kaudelle ei ole vielä sorvattu ja saattaa hyvinkin olla, ettei pudotuspelien otteilla sitä tule tapahtumaan. Mikäli Gunnarsson jatkaa tupsukorvissa, otteiden täytyy parantua huomattavasti.
Adam Clendening
40 runkosarjaottelua, 8+20=28, +9
5 pudotuspeliottelua, 0+3=3, +-0
Clendening tuli lokakuussa Tampereelle. Ensimmäiset ottelut Liigassa olivatkin NHL-kokeneelta puolustajalta silkkaa dominointia ympäri kaukaloa, kunnes pudotuspelien lähestyessä otteet menivät todella vaisuiksi. Alkukaudella hän ei hätiköinyt kummassakaan päädyssä kaukaloa, toisin kuin keväällä. Keväällä otteista paistoi jännitys, joka heikensi suunnattomasti hänen otteitaan vaikuttaen myös muun joukkueen suoritukseen.
![](/sites/default/files/media/ll32.png)
Sami Niku
16 runkosarjaottelua, 1+11=12, +13*
5 pudotuspeliottelua, 0+1=1, +1
* = Vain Ilves-tilastot
Suuren kohun saattelemana siirtotakarajalla Jyväskylästä tupsukorviin siirtynyt puolustaja sekoitti ajoittain runsaasti Ilves-puolustuksen kemiaa, eikä kokonaisvaltainen paketti pysynyt keväällä kasassa. Nikun odotettiin tuovan apua tamperelaisten ylivoimaan, mutta hän ei tarjonnut lisätehoja puolivälierissä edes puolen tunnin ylivoima-ajalla. Niku oli runkosarjassa apuna myös hyökkäyspäässä tehden tulosta, mutta pudotuspeleissä hän oli näkymätön. Sopimus katkolla.
Epäkunniamaininta: Jérémy Grégoire
44 runkosarjaottelua, 4+4=8, -12
5 pudotuspeliottelua, 1+1=2, +2
Grégoiren odotettiin tuovan Ilveksen ryhmään kamppailuhalukkuutta, joka joissain määrin kauden aikana aiheutti ongelmia. Runkosarjan 44 ottelussa hyökkääjä otti aggressiivisen pelityylin myötä tililleen 63 minuuttia rangaistuksia ja Grégoirea muistettiinkin runkosarjan aikana kahden ottelun pelikiellolla Iiro Pakarisen huitomisesta. Siitäkin huolimatta otteissa nähtiin valonpilkahduksia muutaman maalin kautta.
Muista tämä nimi
Patrik Hamrla
Mestis 2023–24: 21 ottelua, 87,00 %, 4,10 pmk, 1 nollapeli
Ilves-sopimuksen kera KOOVEEssa peliaikaa kuluneella kaudella nauttinut nuori tšekkivahti vakuutti ajoittain Mestiksessä, minkä ansiosta hän saikin luukkuvahdin rooleja päättyneellä kaudella myös Liigassa. Hamrlaa on suunniteltu tulevaksi kaudeksi Málekin aisapariksi, mikä varmasti antaa lisää itseluottamusta nuorelle. Liigassa torjuntavastuuta saadessaan Hamrla voi kirittää myöskin nuorta maamiestään entistä parempiin suorituksiin.
Sopimustilanne
Ilveksen kaudelle 2024–25 voimassa olevat Liigan pelaajasopimukset
Listaus ei sisällä pelaajia, joiden kauden 2023–24 Liiga-sopimuksessa on optio kaudesta 2024–25.
Jakub Málek | maalivahti | 2025 |
Patrik Hamrla | maalivahti | 2025+1 |
Sebastian Soini | puolustaja | 2025+1 |
Niklas Friman | puolustaja | 2025 |
Otto Latvala | puolustaja | 2026 |
Jarkko Parikka | puolustaja | 2027 |
Arttu Pelli | puolustaja | 2025 |
Samu Bau | hyökkääjä | 2025 |
Ville Meskanen | hyökkääjä | 2025 |
Matias Mäntykivi | hyökkääjä | 2025+1 |
Samuli Ratinen | hyökkääjä | 2026 |
Šimon Stránský | hyökkääjä | 2025 |
Eemeli Suomi | hyökkääjä | 2025 |