Kuinka kuvailla riittävän yksityiskohtaisesti mutta samalla sopivan tiiviisti yli 700-sivuista kirjaa, joka on vieläpä kuusi vuotta sitten alkaneen trilogian päätösosa?
Ruotsalaisen Fredrik Backmanin kirjoittama ja Katriina Huttusen suomentama "Voittajat" ei ole paras, eeppisin tai unohtumattomin lukemani kirja. Jos kuitenkin jääkiekko ja kielellä leikittely ovat sinulle tärkeitä, pidät tästä kirjasta varmasti.
Lajin lieveilmiöt valokeilaan
Trilogian päätösosassa on edeltäjiensä tapaan jääkiekko-ottelut hyvin pienessä osassa, mutta kiekon puolesta elämistä kuvataan sitäkin tarkkanäköisemmin eri rooleista. Pelaajat, valmentaja, kiekkovanhemmat, seuran työntekijät ja koko pikkukaupungin kiekkoyhteisö pääsevät ääneen.
Edeltävien osien tapahtumia kerrataan siinä määrin, ettei aiempia osia ole välttämätöntä lukea – totta kai hahmojen ja tapahtumien taustoista jää yksityiskohtia pimentoon, puhumattakaan kirjailijalle tunnuksenomaisesta soljuvan lyyrisestä kielestä.
Kirjailijan nokkelaan sanankäyttöön liittyy myös kirjan ilmiselvin ristiriita: Kuinka ruotsalaisen pikkukaupungin kaikki asukkaat ovat verbaalisesti ilmiömäisen lahjakkaita ja nopeaälyisiä?
Tarinalliset konfliktit Backman hallitsee uskottavammin ja käyttää kirjansa 731 sivua tehokkaasti erilaisten lieveilmiöiden kuvaamiseen. Korruptio, huliganismi, harrastamisen eriarvoisuus muutamia mainitakseni lyödään lukijan silmille kaikessa rumuudessaan.
Kirjailijan nokkelaan sanankäyttöön liittyy myös kirjan ilmiselvin ristiriita: Kuinka ruotsalaisen pikkukaupungin kaikki asukkaat ovat verbaalisesti ilmiömäisen lahjakkaita ja nopeaälyisiä?
Toisaalta jääkiekkoon nivoutuvaa intohimoista yhteisöllisyyttä on tuskin koskaan kuvattu näin sydämellisesti. Vaatii taitoa, että pystyy kuvaamaan ultra-kannattajien johtajan empaattisen moniulotteisena hahmona yksipuolisen aggression sijaan.
Kiekkotrilogia sai arvoisensa päätöksen
Kiekkokaupunki-trilogia tuskin jää historiaan samalla tavalla kuin esimerkiksi Täällä pohjantähden alla tai Taru sormusten herrasta -kirjasarjat, mutta siitä huolimatta "Voittajat" on ansiokas päätös onnistuneelle trilogialle.
Kirjan uusi tarina alkaa hirmumyrskyllä ja jatkuu kaikkien rakastaman hahmon kuolemalla. Kaupunkilaisten surressa ja etsiessä tietä uuteen alkuun lahjakkuuttaan hukannut nuorukainen löytyy kiekkojoukkueen uudeksi lupaukseksi, ja samaan aikaan paikallislehti penkoo kiekkoseuran johdon tekemiä talouskähmintöjä.
Lopulta naapurikaupunkien vihanpito kerää isompia kierroksia, ja mysteerihahmo aloittaa hiipimisen kohti henkilökohtaista kostoaan.
Vaikka kirjaan on sullottu mukaan aiheita ja hahmoja laidasta laitaan, pysyy kokonaisuus hallinnassa. Osa hahmoista on harmillisen kliseisiä, mutta vastapainoksi esimerkiksi naispuolinen baarinpitäjä on tyyppinä hersyvä ja nousee "Voittajissa" lähes kylänviisaimman asemaan.
Hahmojen, joukkueiden ja kaupunkien väliset jännitteet Backman on osannut halki trilogian kuvata pieteetillä, mutta päätösosassaan hän hyödyntää kaikkitietävää kertojaa luomaan jännitystä ja heittelee toistuvasti lihaisia koukkuja lukujen loppuun saadakseen lukijan aina vain kääntämään sivua.
Väkivaltaa ja tuhoa kuvataan kirjassa paljon ja usein varsin graafisesti. Toisaalta kirjailijaa on ihailtava, kuinka erilaisia tilanteita ja tunteita hän pystyy ilmaisemaan yksinkertaisella "PAM"-äänteellä – tämä piirre on itse asiassa vain kehittynyt ja jalostunut kirjasarjan aikana.
Loppuratkaisua Backman tuntui petaavan turhan itsestäänselvästi, mutta hihasta löytyi vielä pari yllättävää käännettä. Vannoutuneena kyynikkona arvostan myös sitä, että vaikka rinnakkaiset tapahtumaketjut kirjailtiin lopulta yhteen, eivät kaikki sivujuonet tai hahmot saaneet niin sanottua onnellista loppua.
Ylivertaista arkielämän kuvausta
Kauttaaltaan onnellinen loppu olisi ollut Backmanilta epäonnistuminen, koska ihmiselämässä harvemmin koetaan onnellisia loppuja. Ja nimenomaan arjen havainnoijana kirjailija on ollut parhaimmillaan.
kirjailijaa on ihailtava, kuinka erilaisia tilanteita ja tunteita hän pystyy ilmaisemaan yksinkertaisella "PAM"-äänteellä
Jääkiekosta elävät pikkukaupungit Björnstad ja Hed erilaisine asukkaineen ovat hyvin tarkkanäköisesti luotu. Hahmot käyttäytyvät – ylinokkelaa dialogia lukuun ottamatta – uskottavasti, kokevat sekä ymmärrettäviä että ristiriitaisia tunteita, mikä on inhimillistä.
Ihmisten lisäksi Backman kirjoittaa jäähalleista niin elävästi, että jään, mökän ja rasvankäryn voi kokea kaikilla aisteillaan. Kirjan kannessa on luonnonjäätä, ja tarinan tietyissä vaiheissa hyytävyys ja kylmyys välittyvät lukijan luihin ja ytimiin.
Vaikka kirjan vallitseva tunne ensisivuilta loppuratkaisuun ja siitä eteenpäin on suru, jää tarinasta lopulta lämmin vaikutelma. Ihmiset kärsivät mutta selviytyvät, tekevät virheitä ja ottavat opikseen.
Pienen kiekkokaupungin ihmiset ovat "petollisen yksinkertaisia mutta hirveän monimutkaisia, tavallisen epätavallista ja epätavallisen tavallista väkeä".
Fredrik Backman (2023, ruotsinkielinen alkuteos 2021): Voittajat (Vinnarna). Suomentanut Katriina Huttunen. Johnny Kniga. 731 s.