Kisakaupunki elää metallista – Tältä näyttää Třinec

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Terästehdas puksuttaa liekkiä ja savua kellon ympäri, ja on hallitseva näky Třinecin maisemaa.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Suomi pelaa parhaillaan alle 20-vuotiaiden MM-turnauksen alkusarjaa Tšekin Třinecissä. Kaupungin profiilia hallitsee teräsjätti Třinecké Železárny, joka on myös menestyksekkään jääkiekkojoukkue Ocelářin suurin sponsori.

Třinec sijaitsee Määrin-Sleesian läänissä, lähellä Puolan rajaa. Kaupungissa asuu noin 35000 ihmistä, ja sen keskusta sijaitsee reilun 300 metrin korkeudessa merenpinnasta. Se on saanut kaupungin oikeudet 1931, vaikka ensimmäinen historiallinen maininta Třinecistä on peräisin jo vuodelta 1444. Kaupungin ympärillä nousevat Beskydy-vuoret.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Vuonna 1836 Třineciin alettiin rakentaa terästeollisuutta. Vuosikymmenien aikana teollisuus kasvoi kasvamistaan, ja vuonna 1946 tehdas siirtyi Tšekkoslovakian valtion hallintaan. Vuonna 1991 paikallisesti nimellä Werk tunnettu tehdas yksityistettiin kommunistihallinnon päättymisen jälkeen.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Tänä päivänä Třinecké Železárny tuottaa yli kolmanneksen kaikesta Tšekin teräksestä, eli vuosittain noin 2,5 miljoonaa tonnia. Perustamisestaan alkaen tehdas on kokonaisuudessaan suoltanut maailmalle yli 150 miljoonaa tonnia raakaterästä.

Tehdas työllistää pysyvästi noin 5500 ihmistä, mutta todellisuudessa pätkätyöläisiä ja kiinteästi tehtaan yhteydessä työtään tekeviä on vielä joitakin tuhansia enemmän.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Kaupungissa puhutaan myös puolaa, sillä Puolan rajan tuntumassa sijaitsevassa kaupungissa asuu huomattavasti puolalaisia. Slovakiaan matkaa on parikymmentä kilometriä, ja kaupoissa käyvät maksuvälineenä myös eurot.

Třinec on eräs Tšekin uskonnollisimmista kaupungeista. Kaikkiaan 60,5 prosenttia asukkaista ilmoittaa tunnustavansa jotain uskontoa, kun Tšekissä keskimäärin uskontoa harjoittaa vain 34 prosenttia kansalaisista. Yleisin uskonto on roomalaiskatolisuus, mutta sen rinnalla on koko joukko muita kristinuskon haaroja sekä juutalaisuutta.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Třinecké Železárny on luonnollisesti myös kaupungin suurin urheilusponsori. Vuonna 1929 kaupunkiin perustettiin jääkiekkoseura, joka nykyisin tunnetaan nimellä HC Oceláři Třinec, eli Třinecin teräsmiehet.

Nykyisellä nimellään seura on tunnettu vuodesta 1999, ja sillä on vyöllään kaksi Tšekin Extraligan mestaruutta, vuosilta 2011 ja 2019. Lisäksi se voitti liigan runkosarjan 2011 ja 2015. Joukkue on koko 2010-luvun ollut eräs Extraligan parhaista seuroista.

Kuva © Satu Pitkänen

Ennen uuden stadionin valmistumista HC Oceláři Třinec pelasi kotiottelunsa vuonna 1967 valmistuneessa jääkiekkopyhätössä, joka katettiin vuonna 1976. Viimeinen ottelu hallissa pelattiin vuonna 2014, ja lopullisesti halli poistui käytöstä vuonna 2016, kun uuden areenan harjoitushalli valmistui.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Nykyään Oceláři Třinec pelaa kotiottelunsa 5400 katsojaa vetävällä Werk Arenalla, joka siis on myös käynnissä olevien nuorten MM-kilpailuiden näyttämö. Halli on valmistunut vuonna 2014.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

MM-turnauksen ajan kotijoukkue on evakossa Sveitsissä pelaamassa Spengler Cupia. Joukkueen päävalmentaja Václav Varad'a on tosin jäänyt kotiin, sillä hän valmentaa myös Tšekin U20 MM-joukkuetta.

Třinec on Suomessa tunnettu CHL-osallistumisistaan. Tänä vuonna Ocelářin kanssa samassa lohkossa pelasi Lahden Pelicans. Aiemmin CHL:ssä joukkue on kohdannut Tapparan, KalPan ja Jypin.

Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

Trinecissä jääkiekko on selvä ykköslaji, mutta kaupungissa pelaa myös jalkapallojoukkue. FK Fotbal Třinec pelaa Tsekin toiseksi ylintä sarjatasoa ja siinä missä jääkiekolla yleisökeskiarvot pyörii reilusti neljän tuhannen paremmalla puolella, jalkapallojoukkueen yleisökeskiarvo viime kaudella oli 652. Jääkiekon ja jalkapallon lisäksi yleisurheilu on kaupungissa suosittua.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Nähdäänkö kisojen päätteeksi Třinecin torilla, jota koristaa edelleen "hyvää joulua" ja "onnellista uutta vuotta" -kyltit, Tšekin mestaruusjuhlat?

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

» Lähetä palautetta toimitukselle