Torino 2006. Suomella on kasassa yksi kaikkien aikojen joukkueista. Kisat ovat sujuneet loistavasti ja Leijonien ensimmäinen olympiakultamitali on lähempänä kuin koskaan. Finaalin lopussa tulee kuitenkin musta hetki, Ruotsi vie voiton 3–2 ja ihan jokaista suomalaista harmittaa.
Kaikkein eniten harmittaa pelaajia. Teppo Numminen ei peittele tunteitaan. Yli tuhannen ammattilaispelin konkari puhkeaa itkuun tv-haastattelussa pelin jälkeen.
Tuo hetki kertoo paljon Nummisesta ja siitä, millaisella intohimolla hän suhtautui rakastamaansa lajiin. Tappio kirpaisi syvältä kaiken kokenuttakin pelimiestä, eikä hän pelännyt näyttää sitä.
Syntynyt pelaamaan
Tapparaa virtasi jo valmiiksi Teppo Nummisen suonissa, kun hän syntyi kesällä 1968. Pitkän uran pelannut isä-Kalevi valmistautui tuolloin viimeiseen pelikauteensa Tapparan puolustuksessa. Sen jälkeen Kalevi Nummisesta tuli menestyvä valmentaja, joka teki pitkän uran sekä Tapparan että Suomen maajoukkueen penkin takana.
Teini-ikäinen Teppo ei saanut kuitenkaan pelipaikkaa SM-liigajoukkueesta sukunimellään, vaan ihan omilla ansioillaan. Winnipeg Jetsin vuoden 1986 toisen kierroksen varaus pelasi jo 18-vuotiaana Tapparan ykköskentässä ja Suomen MM-kisajoukkueessa.
Kaudella 1987–1988 Numminen pelasi sekä Kanada Cupissa että yllätyshopeaa Calgaryn olympialaisista voittaneessa leijonajoukkueessa ja juhli Tapparassa jo kolmatta peräkkäistä liigamestaruuttaan.
Numminen oli siis saavuttanut jo parikymppisenä käytännössä kaiken, mitä Suomessa voi saavuttaa, joten muutto rapakon toiselle puolelle oli varsin looginen askel. Siitä reissusta ei sitten tullutkaan ihan niin lyhyttä kuin oli ajateltu.
– Teppo puheli, että mennään katsomaan vaan tämä vuoden sopimus ja tullaan sen jälkeen takaisin Eurooppaan. Tepolla oli hyvin vähän hankaluuksia alkutaipaleella. Enemmän niitä oli minulla. Teppo otettiin hyvin Winnipegissä vastaan ja hän sai heti peliaikaa kovien pakkien rinnalla, samaan aikaan Nummisen kanssa Tampereelta NHL:ään matkannut Janne Ojanen muisteli Ylelle.
Saman tien vakiomieheksi Winnipegissä
Numminen matkasi kesällä 1988 Winnipegiin yhdessä maajoukkueesta tutun hyökkääjä Markku Kyllösen kanssa. Joukkuekaverina heillä oli kolmaskin suomalainen: kolmatta ja viimeiseksi jäänyttä kauttaan NHL:ssä pelannut Hannu Järvenpää.
Teppo otti saman tien vakiopaikan Jetsin pelaavasta kokoonpanosta. Hän oli joukkueen suomalaiskolmikosta ainoa, joka ei joutunut pelaamaan farmissa – eikä hänelle tullut yhtään farmikomennusta eteen myöhemminkin pitkällä urallaan.
– Pienemmällä paikkakunnalla koko yhteisö on mukana ja tukemassa. Nuorelle eurooppalaispelaajalle se oli tärkeä asia, Numminen kertoi Winnipeg Sun –lehdelle.
Nopeaa sopeutumista NHL-kiekkoon saattoi edesauttaa sekin, että Nummisella oli aiempaakin kokemusta pienemmistä kaukaloista. Hän oli pelannut juniorina kaksi kautta Pohjois-Amerikassa.
Tulokaskaudellaan 1988–1989 Numminen pelasi runkosarjassa 69 ottelua tehoin 1+14. Seuraavalla kaudella valmennusryhmä Winnipegissä vaihtui: päävalmentajaksi tuli Bob Murdoch Chicagosta ja apuvalmentajaksi Alpo Suhonen.
Numminen nousi joukkueen kärkipelaajien joukkoon ja iski seuraavina kausina 43 ja 33 pistettä. Tahti jatkui samana, vaikka komento Jetsissä vaihtuikin tiheään. Kaudella 1991–1992 vetovastuun otti tulokasvalmentaja John Paddock. Numminen oli joukkueen kolmanneksi tehokkain puolustaja 39 pisteellään heti Phil Housleyn ja Fredrik Olaussonin jälkeen.
Teemu-maniasta Jetsin jäähyväisiin
Kaudella 1992–1993 sekä koko Winnipegin kaupunki että myös suomalaismedia päätyi suoranaisen Teemu-kuumeen valtaan.
Kyse ei ollut kuitenkaan Tepon pikkuveljestä Teemu Nummisesta, jonka Jets oli varannut kesällä, vaan sensaatiomaisen tulokaskauden pelanneesta Teemu Selänteestä. Suomalaiseksi salamaksi nimetty Selänne joutui melkoiseen pyöritykseen kaukalon ulkopuolella, mutta hyötyi kokeneemman ja rauhallisen maanmiehensä tausta-avusta.
– Teppo oli tärkeä apu minulle, kun tulin Winnipegiin. Hän oli tavallaan silloin kuin isoveli, ja hänen ansiostaan minun ei tarvinnut piitata mistään. En monesti edes tiennyt, koska harjoitukset ovat. Teppo kuitenkin tiesi, joten seurasin häntä. Joskus kyselin lentokoneessa, mihin kaupunkiin olemme menossa, Selänne muisteli nhl.comille.
Selänne iski tulokaskaudellaan hurjat 76 maalia. Takalinjoilla ykköspyssy Housley hätyytteli sadan pisteen rajaa ja Numminen keräsi hänelle tyypilliset 37 pistettä.
Joukkueena Jetsillä ei kuitenkaan pyyhkinyt kovin kaksisesti. Numminen pelasi Winnipegissä kahdeksan kauden ajan. Jets ylsi näiden vuosien aikana pudotuspeleihin vain neljästi – ja niilläkin kerroilla putosi heti ensimmäisellä kierroksella.
Sekä Jetsillä että monella muullakin kanadalaisseuralla oli vaikeuksia pärjätä taloudellisesti NHL:ssä. Jetsiä oli yritetty kaupata amerikkalaisille jo useamman vuoden ajan, kunnes kaudella 1995–1996 ensin Selänne myytiin Anaheimiin ja kauden päätteeksi koko organisaatio Arizonaan.
Numminen liikuttui asiasta vielä vuosikymmeniä myöhemminkin muistellessaan asiaa Winnipeg Sun –lehdelle:
– Oli sydäntä särkevää lähteä Winnipegistä. Oli vaikeaa muuttaa seuran mukana ja jättää taakseen kaikki. Muuttaminen oli shokeeraavaa.
Epävarmuus tulevaisuudesta ei kuitenkaan vaikuttanut ammattimiehen otteisiin kaukalossa. Nummiselle tuo viimeinen kausi Winnipegissä oli nimittäin tehopisteissä mitattuna koko hänen pitkän NHL-uransa paras. 54 pistettä nakuttaneen puolustajan edellä Jets-pistepörssissä olivat vain hyökkääjät Selänne, Keith Tkachuk ja Aleksei Žamnov.
Kipparina aavikkolaivassa
Kaudesta 1996–1997 alkaen Nummisen ympäristö vaihtui lumisesta Winnipegistä auringon paahtamaan ja hiekan ympäröimään Phoenixiin. Paljon pysyi myös ennallaan: sekä joukkuekaverit, mutta valitettavasti myös joukkueen huono menestys.
Numminen pelasi Phoenixissa seitsemän kautta. Muutto Yhdysvaltoihin ei tehnyt joukkueesta ainakaan parempaa. Coyotes selvityi Nummisen kausien aikana pudotuspeleihin vain kaksi kertaa – ja kummallakin niistäkin kerroista kesäloma alkoi heti ensimmäisen kierroksen jälkeen. Odotukset olivat olleet korkeammalla.
– Phoenix on hyvä paikka NHL:lle, me tulemme menestymään siellä. Kaupungissa on vahva innostus päällä, ihmiset haluavat oppia tuntemaan jääkiekkoa. Siellä on paljon muualta muuttaneita, jotka tuntevat jo säännöt, kuvaili Numminen uutta ympäristöään Helsingin Sanomille.
Henkilökohtaisella tasolla Nummisella tosin pyyhki hyvin. Hän kasvatti rooliaan entisestään. Hän oli Coyotesin tehokkain puolustaja peräti kuusi kautta (1997–2003) putkeen ja toimi viimeisinä vuosina joukkueen kapteeninakin.
Pelikavereissakaan ei luultavasti ollut valittamista. Kaudeksi 1998–1999 Numminen sai huonekaverikseen ja pakkiparikseen Jyrki Lumpeen, jonka kanssa hän oli tottunut pelaamaan yhdessä maajoukkueessakin. Vuosituhannen vaihteessa Phoenixissa pelasi jo melkein puolet leijonamiehistön pakeista, kun Ossi Väänänenkin liittyi joukkueeseen.
Phoenixin vuosinaan Numminen välttyi myös pahoilta loukkaantumisilta. Eikä sellaiset pikkuvaivat kuin vaikkapa jalan tai sormen murtuminenkaan pitäneet tunnollista suorittajaa sivussa. Parhaimmillaan Numminen oli NHL:n teräsmieslistan ykkössijalla pelattuaan peräti 360 runkosarjaottelua putkeen, kunnes joutui jättämään pelin väliin lonkkavaivan johdosta.
– Vähän ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta sitä ajattelee, että ”eipä tämä nyt mikään iso juttu ole”, mutta sitten hoksaa, että joukkueessa on pelaajia kuten Shane Doan, jotka eivät ole vielä koskaan aiemmin nähneet minun jättävän ottelua väliin, Numminen kuvaili tuntemuksiaan ESPN:lle.
Playoff-onnelaa ei löydy vielä Dallasistakaan
Numminen oli pelannut yhdessä ja samassa organisaatiossa jo viisitoista kautta, ennen kuin hänet myytiin ensimmäisen – ja myöskin ainoaksi jääneen – kerran urallaan kesällä 2003.
– Ei nyt, eikä jälkeenpäin tule sellaista oloa, että olisin pelannut liian pitkään samassa seurassa. Kyllä sielläkin lähdettiin voittamaan, Numminen kuvaili siirron jälkeen pitkää taivaltaan peräpään seurassa Helsingin Sanomille.
35-vuotiaan Nummisen uusi seura oli Dallas Stars. Teksasissa oli juhlittu mestaruutta viittä vuotta aiemmin. Joukkue ei kuulunut kovimpiin mestarisuosikkeihin, mutta sen riveissä oli kuitenkin huomattavasti paremmat menestymismahdollisuudet kuin Phoenixissa.
Dallasin kaudesta ei kuitenkaan tullut kaksista sen paremmin Nummiselle kuin seurallekaan. Numminen jäi ensimmäistä kertaa alle 20 tehopisteeseen sitten tulokaskautensa. Stars puolestaan hävisi Coloradolle 4–1 ja putosi pudotuspeleistä heti ensimmäisellä kierroksella.
Työsulkukauden 2004–2005 aikana Numminen ei pelannut kuin Suomen World Cup –joukkueessa. Jopa uran päättymistä povailtiin, mutta hän solmi vapaana agenttina sopimuksen Buffalo Sabresiin ja jatkoi lopulta uraansa aina kevääseen 2009 saakka.
Viimeinkin voittavassa joukkueessa
Buffalossa Numminen pääsi vihdoin ja viimein maistamaan myös menestystä. Vaikka Sabres-miehistössä ei varsinaisia supertähtiä pelannutkaan, kulki joukkueen peli hyvin. Nummisellakin oli tähän vaikutuksensa: esimerkiksi The Athletic -lehti on nimennyt Nummisen yhdeksi Sabresin seurahistorian kaikkien aikojen parhaista värväyksistä.
Numminen kuului kaudella 2005–2006 joukkueen kärkipakkeihin ja oli ensimmäistä kertaa voittamassa pudotuspelisarjoja. Ensin kaatui Philadelphia Flyers, sitten Ottawa Senators. Paikka Stanley Cup –finaaleissa jäi kuitenkin voiton päähän, kun Carolina Hurricanes voitti välierät 4–3.
Seuraavalla kaudella Sabres oli runkosarjassa koko itäisen konferenssin ykkönen, mutta joutui jälleen pettymään välierävaiheessa. Tällä kertaa finaalipaikan vei itselleen Senators. Numminen itse ohitti kauden aikana Jari Kurrin ja nousi kaikkien aikojen eniten NHL-otteluita pelanneeksi eurooppalaiseksi.
Kesällä 2007 Numminen joutui suureen sydänoperaatioon. Hän kuntoutui siitä kuitenkin niin, että pystyi pelaamaan kauden viimeisessä runkosarjaottelussa. Tämä yksittäinen peli ei kuitenkaan riittänyt tunnolliselle Nummiselle jäähyväisiksi, vaan hän solmi vielä yksivuotisen jatkosopimuksen Buffaloon.
Numminen pelasi 57 ottelua viimeiseksi jääneellä kaudellaan 2008–2009 ja teki niissä tehot 2+15. Buffalo jäi parin pisteen päähän pudotuspeleistä, joten Nummisen kohtaloksi jäi ura ilman Stanley Cup –finaaleja.
Numminen pelasi urallaan 20 kautta ja 1 372 runkosarjaottelua NHL:ssä. Kaikista suomalaispelaajista ottelumäärissä hänen edellään on vain Selänne. Suomalaisten kaikkien aikojen pistepörssissä Numminen on pisteillään 117+520=637 seitsemännellä sijalla, edellään vain hyökkääjät Selänne, Kurri, Saku Koivu, Olli Jokinen, Aleksander Barkov ja Mikko Koivu.
Jokamies-Teppo
Teppo Numminen lukeutuu koko Suomen pitkäaikaisimpiin ja tunnetuimpiin ammattiurheilijoihin. Julkiselta kuvaltaan Numminen on kuitenkin jokamies: tavallinen tallaaja Tampereelta, josta ei ole kirjoitettu lööppiuutisia.
Lähimpänä kohua Numminen pääsi ehkä kaudella 1994–1995. Numminen, kuten moni muukin suomalaispeluri, suuntasi silloin työsulun ajaksi pelaamaan SM-liigaa. Kaikkien suureksi yllätykseksi Teppo ei kuitenkaan pukenutkaan päälleen tuttua Tappara-nuttua vaan liittyi TuTon riveihin.
– Ensin Tappara sanoi, että tulla saa, mutta vakuutus on itse hoidettava. Sitten vakuutus olisi kyllä hoitunut, mutta kaksi sponsoriani ei sopinut kuvioihin, sillä se olisi näkynyt paidassa ja kypärässä. Alkoi jo mietityttää, missä oli vika, Numminen kertoi tuolloin siirtokiemuroista Helsingin Sanomissa.
Sarjanousija-TuTossa Teppo pääsi myös pelaamaan ensimmäistä kertaa urallaan yhdessä pikkuveljensä Teemun kanssa.
Numminen ei kahminut urallaan myöskään henkilökohtaista gloriaa. Hän pelasi NHL:n All Stars –ottelussa kolme kertaa putkeen vuosituhannen vaihteessa, mutta ei ollut kertaakaan edes ehdolla minkään palkinnon voittajaksi.
Vaatimaton ammattilainen jäi tuskin kummemmin henkilökohtaisia palkintoja kaipaamaankaan. Luultavasti hänelle oli tärkeämpää tietää, että niin joukkuekaverit, valmentajat kuin kaikki muutkin jääkiekon seuraajat arvostivat hänen otteitaan suuresti.
– Ei julkisuuden puute ole minua häirinnyt, päinvastoin, saapahan olla rauhassa pelien jälkeen. Minulle pelit ovat tärkeimpiä. Totta kai vastailen, jos minulta jotain kysytään, mutta en aktiivisesti hakeudu julkisuuteen, Numminen kommentoi jo vuonna 1995 kirjassa All Star Finland (Mennander, Porttila, Saari. Otava 1995).
Hyvä osoitus tästä lajipiirin arvostuksesta luottopuolustajaa kohtaan onkin se, että Nummisen numero 27 on jäädytetty peräti kahteen kertaan: Phoenixissa vuonna 2010 ja Winnipegissä Jetsin uuden tulemisen myötä vuonna 2022.
Sen sijaan se saattoi kilpailunhaluista kiekkoilijaa jäädäkin kaivertamaan, että hän ei voittanut urallaan teinivuosien Tappara-mestaruuksien lisäksi mitään suurta. Nummisen lähes koko NHL-ura sujui joukkueissa, joissa ei ollut realistista edes haaveilla Stanley Cupista. Maajoukkueessakin se kirkkain palkinto jäi kahdesta olympiahopeasta huolimatta puuttumaan.
Nummisen NHL-ura olisi voinut mennä toisinkin. Kesällä 1986 nuoren tamperelaisen perässä oli nimittäin myös legendaarinen New York Rangers. Seura käytti kuitenkin ensimmäisen kierroksen varauksensa tulevaan franchise-pelaajaan Brian Leetchiin ja Numminen oli ehtinyt mennä ennen Rangersin seuraavaa varausvuoroa.
New Yorkissa Nummisesta olisi kenties tullut megatähti. Tai sitten hän olisi hautautunut farmiin ja koko mittava NHL-ura olisi jäänyt syntymättä. Ehkäpä siis ihan hyvä näin: Numminen pelasi itsensä näköisen uran – pitkän ja luotettavan, ilman huippuja, mutta myös ilman notkahduksia. Ja ainakin itse hän on enemmän kuin tyytyväinen aikaansa Winnipegissä, mikä lieneekin kaikista tärkeintä.
– Winnipeg oli mahtava paikka pelata. Olen todella tyytyväinen ja onnellinen siitä, että urani alkoi siellä. Se oli suorastaan täydellinen paikka tamperelaiselle, ja siellä näki, kuinka paljon joukkue merkitsee kaupungille, muisteli Numminen The Athletic –lehdelle.
