Pudotuspeliennakko: Jets sammuttelee koneitaan, vaikka tosipelit vaativat nousukiitoa

NHL / Artikkeli
Jordan Binnington joutuu heti ensimmäisellä kaudellaan osoittamaan tasonsa voittavana pudotuspelimaalivahtina.
Kuva © Getty Images
Laskusuhdanteinen Winnipeg Jets kärsii pahimmalla mahdollisella hetkellä kärkipelaajien hyytymisistä, kun taas St. Louis Bluesin leirissä kunto on ajoitettu juuri oikein. Tehoton Jets nöyrtyy lopulta supertulokkaan ja tiiviin puolustuksen edessä.

Lähtökohdat

Winnipeg Jets ja St. Louis Blues kohtasivat runkosarjassa neljä kertaa, joista kolmesti Jets julistettiin koitoksen voittajaksi – vieläpä runsasmaalisen ottelun päätteeksi. Sittemmin moni asia on kuitenkin muuttunut, eikä joukkueiden välisestä ottelusarjasta voi odottaa aiemmin nähdyn laista maalintekokarnevaalia, minkä ohella Jets-voitonkin ylle lankeaa epäilyksen varjo.

Joukkueiden keskinäiset runkosarjakohtaamiset ajoittuvat syyskaudelle, jolloin Jets loisti ja Blues konttasi. Bluesin kausi on kuitenkin ollut kuin viime kauden peilikuva, sillä päinvastoin kuin vuosi sitten, Bluesin surkea alkukausi vaihtui komeaksi voittokuluksi, minkä myötä missourilaisjoukkue keräsi kevätkaudella liigan eniten sarjapisteitä.

Alkukaudesta annettu etumatka kaventui kaventumistaan, ja lopulta Blues päätti kautensa tasapisteisiin Jetsin kanssa, mutta enemmän voittoja napanneena joukkueena Jets nauttii ottelusarjassa kotiedusta.

Nimilistan sijaan olennaisimmaksi tekijäksi on nousemassa joukkueiden tähtipelaajien kuntopiikin ajoitus, jolloin vaakakuppi painuu Bluesin puoleen.

Mike Yeon Blues-penkin takana korvanneen Craig Beruben ryhmä on osoittanut kauden mittaan nousujohteista tuloskuntoa, mutta samaa ei voi sanoa Jetsistä. Viime keväänä konferenssifinaaleissa esiintynyt winnipegiläisryhmittymä pelasi vahvan alkukauden, mutta kevätkausi on tuonut mukanaan merkkejä jonkinasteisesta taantumasta.

Laukaisunhallintatilastoissa hiljalleen alaspäin valuneen Jetsin puolustus on ollut ajoittain suurissa vaikeuksissa, mikä on avannut runsaasti laukaisumahdollisuuksia parhaalta maalintekosektorilta.

Samaan aikaan avainyksilöiden, kuten 91 tehopisteellään esimerkkijohtajuutta osoittaneen Blake Wheelerin, ruuti on kostunut kostumistaan, ja Jets-kapteeni summasi muutoin erinomaisen kauden mittapuulla viimeiseen 11 otteluun vaatimattomat tehot 0+4.

Ratkaisijat

Jets-miehistö on nimien ja koko kauden tehopisteiden valossa Bluesia valovoimaisempi joukkue ja siten hienoinen ennakkosuosikki. Kuitenkin nimilistan sijaan olennaisimmaksi tekijäksi on nousemassa joukkueiden tähtipelaajien kuntopiikin ajoitus, jolloin vaakakuppi painuu Bluesin puoleen.

Jetsin viittä 50 tehopisteen ylittäjää vastaan Bluesilla on asettaa kolme samaan kyennyttä peluria, joiden jälkeen pelaajamassa on varsin tasapaksua.

Esimerkiksi vaisuhkon alkukauden pelannut Blues-hyökkääjä Vladimir Tarasenko kirjautti kauden 68 tehopisteestään peräti 46 kauden puolimatkan krouvin jälkeen, ja jatkoi Ryan O'Reillyn, Brayden Schennin ja David Perronin tapaan tehokkaasti runkosarjan päätökseen saakka.

Jetsin johtavat pelaajat, kuten Wheeler, Mark Scheifele ja epätasaisuudesta läpi kauden kärsinyt Patrik Laine, sen sijaan painuivat runkosarjan loppurynnistyksessä jokseenkin näkymättömiin, mikä siirsi tuloksentekovastuuta erinomaisesti runkosarjaurakkansa päättäneiden Kyle Connorin, Jacob Trouban sekä siirtotakarajahankinta Kevin Hayesin harteille. On kuitenkin selvää, että Bluesin päihittämiseksi myös Jetsin ykköshevosilta vaaditaan onnistumisia.

Wheelerin on näytettävä tietä Jetsin tulosyksikölle, jotta kausi voisi jatkua Blues-sarjan jälkeenkin.
Kuva © Getty Images

Kevätkauden otannalla joukkueet ovat viimeistelleet jotakuinkin yhtä paljon maaleja, ja ovat tehdyissä maaleissa sarjan ylempää keskikastia, mutta Blues on voittanut otteluita tiiviimmällä puolustuspelillään sekä sensaatiomaista tulokaskautta pelaavan maalivahti Jordan Binningtonin myötävaikutuksella.

Siinä missä Jetsin menestys peräänkuuluttaa kärkihyökkääjien heräämistä, Bluesin on uskottava siihen, että sen ykkösmiesten vire kestää, sillä materiaali heidän jälkeensä on vaarallisen ohut: Jetsin viittä 50 tehopisteen ylittäjää vastaan Bluesilla on asettaa kolme samaan kyennyttä peluria, joiden jälkeen pelaajamassa on varsin tasapaksua.

Bluesin vahvuus kuitenkin piilee isossa, ilkeässä ja kuitenkin taitavassa puolustuksessa, jossa on sekä Jay Bouwmeesterin kokemusta että toista kauttansa pelaavan ja kehityksessään aimo harppauksia ottaneen Vince Dunnin nuoruuden intoa ja pelisilmää. Kyseisessä vertailussa Jetsin loukkaantumisistakin kärsinyt pakkikalusto jää toiseksi.

Yllättäjät

Ratkaisuhalukkuutta runkosarjan lopulla osoittaneilla Connorilla ja Hayesilla on tilaisuus osoittaa arvonsa erityisesti, jos joukkueen ykköspyssyt eivät saa peliään kuntoon pudotuspelien käynnistyessä.

Bluesin nousukiito on  ruumiillistunut juuri Binningtoniin, ja hänen romahduksensa olisi musertavaa sikälikin, ettei Allenista ole historiansa valossa kummoiseksikaan paikkaajaksi.

Jalkava Connor on nostanut profiiliaan ja pelannut aina ykköskoostumuksessa asti, ja hän on niin ikään onnistunut osoittamaan kykyään vastuun kantamiseen, sillä tehoja on syntynyt vaisumpaa jaksoa pelanneen Scheifelen rinnalla.

Myös Trouban rooli Jets-puolustuksen kiekollisena moottorina on korosteinen. Näin on erityisesti siksi, että kokoonpanoon palaavan Josh Morrisseyn peli-ilme on puolentoista kuukauden tauon jälkeen arvoitus.

Binningtonia ei voida pitää enää sanan varsinaisessa merkityksessä yllättäjänä. Kuitenkin runkosarjassa kylmäpäisin ottein 24 voittoa 32 ottelusta torjuntaprosentilla 92,7 saalistaneen ja Jake Allenin maalinsuulla syrjäyttäneen Binningtonin on osoitettava olevansa voittava maalivahti myös tosipeleissä.

Bluesin nousukiito on jossain määrin ruumiillistunut juuri Binningtoniin, ja hänen romahduksensa olisi musertavaa sikälikin, ettei Allenista ole historiansa valossa kummoiseksikaan paikkaajaksi. Ennakkosuosikin menestyspaineet lepäävät kuitenkin virkaveli Connor Hellebuyckin harteilla, joten Binningtonilla on pudotuspeleissä lähinnä voitettavaa.

Lopputulosarvio

Jetsin hyökkäys on paperilla laajempi ja terävämpi kuin Bluesilla, mutta Bluesin tiivis puolustuspelaaminen ja Binningtonin ennakkoluuloton torjuntatyöskentely tyhjentävät Jetsin tankit lentopetrolista.

Nuottipaitojen ykkösratsujen hyvin ajoitettu tuloskunto tuottaa tarvittavat maalit ottelusarjan voittamiseksi Jetsin vastuunkantajien yskähdellessä ratkaisevilla hetkillä.

Blues etenee jatkoon voitoin 4–2.

» Lähetä palautetta toimitukselle