NHL:n varaustilaisuus on jo takanapäin ja jokainen joukkue sai nipullisen pelaajia joiden varaan voi tulevaisuutta suunnitella.
Draft-ranking jatkuu tällä kerralla viiden joukkueen voimin. Nämä kaikki joukkueet ovat NHL:n ensimmäisen laajennuksen myötä liigaan tulleita joukkueita. Original Six:n rinnalle perustettiin toinen kuuden joukkueen lohko ja näinollen yksi laajennusjoukkue pääsi varmuudella finaaleihin asti. Kolmena ensimmäisenä vuonna se oli St.Louis Blues, joka poistui jäältä yhtä monta kertaa hävinneenä osapuolena. Hetkonen, joukkueita tuli laajennuksessa kuusi mutta mukana on vain viisi joukkuetta? Hyvin huomattu. Kuudes joukkue oli Oakland Seals joka on jo toimintansa liigassa lopettanut. Joukkue vaihtoi ensin nimekseen California Golden Seals, sittemmin vaihtui kaupunki ja joukkue oli Cleveland Barons. Kauden 77-78 jälkeen Oakland/California/Cleveland jäi leikistä pois ja liiga jatkoi 18 joukkueen sijaan sarjaa 17 joukkueen voimin.
Koska nämä nyt rankatut joukkueet ovat vertailukelpoisia jo aiemmin rankattujen Original Six-joukkueiden kanssa, ovat joukkueiden sijoitusluvut sovitettu yhteen. Voit lukea kuuden alkuperäisen joukkueen tarinat klikkaamalla joukkueen nimeä alta.
60-luvun laajennus ja Original Six mukaan linkitettynä, olkaa hyvä:
1: Boston Bruins
Vertailuluku 20,9
Varausten onnistumisprosentti 42%
2: Montreal Canadiens
Vertailuluku 19,0
Varausten onnistumisprosentti 41%
3: St.Louis Blues - Draftista tasaisesti pelimiehiä
Vertailuluku 17,3
Varausten onnistumisprosentti 40%
No niin, Blues olkoon esimerkki siitä miten voi menestyä tasaisesti varaamalla tasaisen hyvin. Blues on ennätyspitkällä katkeamattomalla pudotuspeleihin selvittyjen kausien putkessa. St.Louis on viimeksi ollut ilman pudotuspelejä kaudella 79-80. Se kertoo jo jotakin siitä että joukkue on vuodesta toiseen tasaisen vahva ja iso osa tästä lankeaa draftin kunniaksi. Blues ei ole oikeastaan koskaan varannut kärkikastissa. Vertailujakson korkein varausnumero on ollut 9, se tosin kaksi kertaa. Hattua pitää nostaa St.Louisin suuntaan 90-luvun alusta lähtien. Joukkueeseen on varattu monia runkopelaajia, ei tähtiä, mutta luotettavia työmyyriä jotka kaudesta toiseen ovat pitäneet tähtien takana joukkueen selkärankaa pystyssä. Vuodesta -91 lähtien, siis samasta vuodesta milloin NHL aloitti suuren laajenemisen, Blues on lähes liigan kärkitason varaajia. Kuvitella voi millainen joukkue Bluesilla olisi jos he olisivat muutamana vuonna varanneet edes top-5 joukossa. Mutta hyvä menestys kaukalossa ei tuo hyviä varausvuoroja. Draftin menestyksen jatkuessa ei liene epäselvää että jatkossakin missä pudotuspelejä pelataan, siellä on myös St.Louis Blues.
Pahimmat mokat
Keith Osborne, #12 vuonna -87. Jälleen kerran tapaus jossa menestyvä junioritähti ei menesty NHL:ssä. Viimeisellä junnukaudellaan Osborne takoi mehukkaat pisteet Niagara Falls Thunderin joukkueessa ja sai kiitokseksi ykköskierroksen varauksen. Mystisesti mies ei kuitenkaan pärjännyt edes -90 luvun alun heikossa Torontossa eikä edes laajennusjoukkue Tampa Bayssa. Tämän jälkeen mies siirtyi juustomaan liigaan pelaamaan ja takoi siellä onnekseen mukavat pistesaldot. Ura loppui muutaman UHL-liigakauden jälkeen. Tampassa syntyi sentään uran ainoa NHL-maali.
Maksim Bets, #37 vuonna -93. Taitava venäläinen laitahyökkääjä pelasi varausta edeltävänä vuonna jo Pohjois-Amerikassa ja kenties tämä hämäsi Bluesin skoutit pahemman kerran. Mies teki junnuissa karvaa vaille kaksi pistettä per peli ja istui yli sata minuuttia jäähyllä tämän lisäksi. Tätä ennen Bets teki huimat 71 maalia 60 Venäjän junnuliigan pelissä. Mitä tällä saatiin? Kolme peliä NHL:ssä. Bluesin onneksi mies oli kaupattu jo Anaheimin riesaksi. Miksi mies ei menestynyt? Hänen pelityyli oli kaikkea muuta kuin NHL:ään sopiva. Yrityksestä miestä ei voi syyttää mutta jo parin ammattilaiskauden jälkeen Bets pelasi omanlaista jääkiekkoaan Venäjällä.
Parhaat löydöt
Michal Handzus, #101 vuonna -95. Kookas sentteri herätti huomiota jo ensimmäisten liigakausiensa aikana. Toisella kaudella tehdyt 25 maalia ja hyvä kokonaisvaltainen kahdensuunnan peli nosti miehen otsikoihin. Uran aikana mies on kertaalleen ollut Selke-finalistina. Bluesista mies kuitenkin kaupattiin Phoenixiin. Nykyisin mies edustaa Philadelphiaa ja aina kun ehtii, mies pukee päälle Slovakian pelipaidan. Miehen takatukka herättää nykyisin suurta kunnioitusta.
Ladislav Nagy, #177 vuonna -97. Bluesissa ei tämä(kään) Slovakki nykyisin kiekkoile. Myös tämä Slovakki lähti Bluesista Phoenixiin ja Nagy on nykyisin joukkueen ykkösketjun hyökkääjä. Taitava ja paikoitellen kuumaverinen Nagy teki viime kaudella lähes piste per peli. Jatkossa häneltä voi odottaa jopa 100 pisteen ylitystä. Näin ainakin Phoenix-fanit toivovat. Mikä ettei.
Cliff Ronning, #134 vuonna -84. Ronning on yksi liigan pienimmistä pelaajista. Jos mittaa olisi kymmenen senttiä enemmän ja painoa 15 kiloa, ei olisi epäilystäkään olisiko hänet viety ykköskierroksella. Olisi viety. 197 tehopistettä viimeisellä junnukaudella on hirvittävä määrä. Siltikään Blues ei oikein löytänyt miehelle käyttöä. Ronning pomppi liigan ja farmin ja vieläpä Kanadan maajoukkueen ja Italian liigan Asiagon välillä. Mutta, kuten ennenkin on nähty, pelaajakauppa kaiken muuttaa voi. Vancouverissa Ronning oli joukkueen tärkeimpiä pelaajia ja oli mukana finaalissa häviävänä osapuolena. Sittemmin Ronning on kiertänyt Phoenixin, Nashville, Islandersien, Los Angelesin ja Minnesotan joukkueissa. Vinkuheinän kokoiselta pelaajalta yli 1100 NHL-ottelua on todella uskomaton määrä. Ronning on erittäin taikauskoinen numerolle 7.
Erityismaininta Christer Olssonin varauksesta. Blues kauppasi Olssonin Ottawaan ja sai vaihdossa Pavol Demitran. Ottawa sai 25 ottelua Olssonilta, Blues sai Demitralta 494 ottelua, 204 maalia ja lisää tulee…
4: New York Rangers
Vertailuluku 17,3
Varausten onnistumisprosentti 39%
5. Pittsburgh Penguins - Tähtiä muttei tasaisuutta
Vertailuluku 15,3
Varausten osumaprosentti 39%
Penguins on onnistunut nappaamaan kärkivarauksillaan lukuisia NHL:n tähtipelaajia. Tuskin tarvitsee erikseen mainita Mario Lemieuxia tai Jaromir ”Mario jr” Jagria kenellekään. Lisäksi pingviinit ovat kailottaneet mikrofoniin Mark Recchin, Markus Näslundin, Martin Strakan ja Patrick Lalimen nimet. Talousongelmat ovat tehneet selvää Pensien tähtitarhasta ja joukkue puuskuttaa eteenpäin nuorten pelaajien voimalla. Nykytilasta huolimatta Pens on varaushistoriaansa varmasti kohtalaisen tyytyväinen. Mario lähes yksistään teki joukkueesta paljon paremman, vaikkei Mario halunnut varaustilaisuudessa laittaa Penguins-paitaa päälleen. Menestyksekäs organisaatio saisi tulevaisuudessa kokea hieman parempaa. Draftaus onneksi toimii varsin hyvin.
Pahimmat mokat
Lee Giffin, #23 vuonna -85. Välillä tuntuu että näissä tapauksissa pitää toistaa itseään. ”Menestyksekäs junioriura, lyhyt NHL-ura”. Onko syynä tyytyväisyys menestyksekkääseen junioriuraan ja nälän katoaminen, vai mikä oli Giffinin kohdalla syy, mutta mies pelasi vain 27 ottelua NHL:ssä. Farmin ja muiden alasarjojen riveissä mies viihtyi mainiosti, viimeiset kuusi kautta ns. olutliigojen joukkueissa. Tosissaan muttei vakavissaan lienee paras kuvaus urasta.
Craig Hillier, #23 vuonna -96. Maalivahdin varaaminen korkealla numerolla on aina todella riskialtista touhua. Joskus saat Roberto Luongon, joskus saat Craig Hillierin. Myönnetään että Penguinsien maalivahtitilanne oli varauksen aikaan kohtalaisen hyvä, kokeneet Barrasso ja Wregget hoitivat päävastuun ja jonossa oli vielä nuoret Lalime, DeRouville, Aubin, Skudra ja myös Hillier. Hillier oli nokkimisjärjestyksessä varsin alhaalla ja lopulliset näytöt jäivät vähiin. Mies esitteli taitojaan jatkossa neljän eri ECHL:n joukkueen paidassa. Ja käsi ylös jos joku on kuullut joukkueesta Geleen Smoke Eaters? Viimeksi Hillier on ollut kiekkoja torjumassa Texasissa.
Parhaat löydöt
Mark Recchi, #67 vuonna -88. Miehen pieni koko pelotti monia joukkueita, mutta Pens otti miehen neljännellä kierroksella. Viimeinen junnukausi oli huikea: 62 ottelua, 61 maalia ja 154 tehopistettä. NHL:ssä Recchi on pystynyt pelaamaan lähes poikkeuksetta ilman loukkaantumisia ja kasassa onkin reilusti yli 1100 ottelua yli piste per peli tahdilla. Suurimman osan ajastaan Recchi on viettänyt verivihollisen Philadelphian pelipaidassa.
Ryan Malone, #115 vuonna -99. Malonella on takana vasta kourallinen NHL-pelejä, mutta Pens näyttää osuneen kultasuoneen varattuaan pienen St.Cloud Staten yliopistojoukkueen laiturin itselleen. Kookas Malone oli monien huulilla kun liigan tulokkaita rankattiin Calder Trophya varten. Tästä miehestä kuullaan vielä.
Patrick Lalime, #156 vuonna -93. Lalime teki sensaatiomaisen debyytin päästyään NHL:ään ja Pensien ykkösmaalivahdiksi. Tulokasmaalivahtien tappiottomien otteluiden putki on Lalimen nimissä. Ja kun lasku alkaa heti ensimmäisestä ottelusta alkaen niin saavutus on nyky-NHL:ssä kova. Ottawa luotti Lalimeen muutaman kauden ajan. On kysymyksiä onko Lalime riittävän hyvä maalivahti ollakseen todellinen voittava maalivahti. Siitä ottaa jatkossa selvää St.Louis.
6: Detroit Red Wings
Vertailuluku 15,8
Varausten onnistumisprosentti 34%
7: Toronto Maple Leafs
Vertailuluku 15,7
Varausten onnistumisprosentti 37%
8: Minnesota North Stars / Dallas Stars - Kahdenlaista toimintaa yhdeltä organisaatiolta
Vertailuluku 14,1
Varausten onnistumisprosentti 38%
Minnesota/Dallas (jatkossa selvyyden vuoksi puhutaan vain Dallas Stars:sta) sijoittui niukasti Detroitin ja Toronton taakse. Osumaprosentti on korkeampi, mutta laadussa jäädään hieman taakse. Dallas on ensimmäinen vertailussa ollut joukkue joka on vaihtanut kotikaupunkiaan. Organisaatio toimi ensin Minnesotassa mistä tuli muutto Dallasiin. Vuotta ennen muuttoa Minnesotan omistajat jättivät seuran ja perustivat San Jose Sharksit, Minnesota siirtyi uusien omistajien mukana Dallasiin. Ja ero näkyy joukkueen rakennuksessa. Minnesotan aikana selkeästi oli enemmän painoarvoa omilla varauksilla. Dallasissa taasen drafti on hieman toissijainen asia menestyksen valtatiellä. Nuoria tähtiä kuten Iginla ja Langenbrunner on myyty menestyksen saavuttamiseksi, mutta Minnesotan ajan viimeiset varaukset kuten hyökkääjäpari Modano, Lehtinen ja pakkipari Hatcher ja Matvichuk ovat olleet menestysvuosien tukijalkana. Loppujen lopuksi, Dallas on varsin onnistunut varaaja. Kärkikierrosten pelaajat ovat lähes poikkeuksetta päässeet NHL:ään asti ja joka vuosi joukkue saa draftista itselleen lisää pelaajia.
Pahimmat mokat
Warren Babe, #12 vuonna -86. Babe ei oikeastaan ollut mikään huono draftaus. Huonoa oli miehen terveys, joka 14. aivotärähdyksen jälkeen pisti pisteen uralle. Tuota määrää tuskin kestää kenenkään kiekkoilijan, tai muun urheilun harrastajan pää. Babe voitti Kanadalle nuorten MM-kultaa ja ehti pelaamaan vain neljä aikuisten kautta ennen kuin jääkiekkoura tuli päätökseen. Riskialtis varaus, joka olisi onnistuessaan voinut olla hedelmällinen. Pieleen meni. Elokuva "Babe" ei kerro hänestä.
Jarkko Varvio, #34 vuonna -92. Jarkko Varvio on listattu kahdesta syystä. Varvio ei ollut onnistunut varaus ja se toinen syy on se että Dallas ei ole lopulta kovinkaan tyhmiä varauksia tehnyt. Jarkko joutui tavallaan tälle listalle ikään kuin sijaiskärsijäksi. Yhdet nappiin menneet MM-kisat ja muutamat mukavat kaudet Euroopassa eivät lopulta olleet riittävän kovaa valuuttaa NHL-markkinoilla. Farmissakin armoitetun maalintekijän pyssy puhui, mutta luovuttiko Jarkko liian aikaisin? Annettiinko Jarkolle riittävästi mahdollisuuksia? Oli niin tai näin, saldona 13 ottelua ja 7 tehopistettä.
Parhaat löydöt
Jere Lehtinen, #88 vuonna -92. Dallasin ”Suomi-draftissa” varattiin toisena Jere Lehtinen. Kolmas jäsen oli Juha Lind. Jere pisti heti kovat pöytään siirryttyään Dallasiin ja on joutunut urallaan pelaamaan vain yhden ottelun farmissa. Dallasissa Jere pääsi lähes kättelyssä pelaaviin kentällisiin puolustavaksi laitahyökkääjäksi ja onkin roolissaan ehkäpä liigan paras. Kolmesti liigan paras puolustava hyökkääjä ja Cup-voittaja.
Arturs Irbe, #196 vuonna -89. Neuvostoliiton maajoukkueessa itsensä julkisuuteen pelannut latvialainen Irbe sai varauksensa vasta 22-vuotiaana. Ajat olivat silloisessa Neuvostoliitossa mitä olivat ja pelaajien saaminen NHL:ään oli kaikkea muuta kuin varma asia. Irbe siirtyi NHL:ään 91-92, mutta ei Dallasiin. San Jose koki alkutaipaleensa parhaat hetket piskuisen Irben torjuessa itsensä piilaakson kannattajien sydämiin. 96-97 Irbe tosin kauden ajan pelasi Dallasissa ilman kummempaa menestystä. Carolinassa Irbe pääsi finaaliin asti. Ura oli tosin katketa koiran puremiin kesällä -94 ja käsivammat haittasivat uraa vielä vuosia myöhemmin.
Marty Turco, #124 vuonna -94. Vuoden -94 maalivahtien drafteista on puhuttu jo paljon aiemmin, joten ei toisteta itseämme. Turco sai luottoa kun Ed Belfour luovutettiin vapaille markkinoille ja Turco on vastannut huutoon vähintäänkin hyvin. Parhaat vuodet ovat miehellä kuitenkin vielä edessä.
9: Philadelphia Flyers - Varauksia laidasta laitaan
Vertailuluku 14,1
Varausten onnistumisprosentti 36%
Philadelphia oli 70-luvulla todellinen voimajoukkue. Nykyäänkin Philly on yksi NHL:n kirkkaimmista joukkueista yhdessä USA:n kuuluisimmista urheilukaupungeista. Onhan kaupungin joukkueet voittaneet mestaruuksia monien suurten lajien ammattilaissarjoissa. Flyers on joukkueena rakentunut aika pitkälle kaupankäyntien voimalla. Omista varauksista harva pelaa joukkueessa. Iso nippu pelaajia lähti maailmalle kuuluisassa Eric Lindros-kaupassa. Tuolloin vielä tuntematon Peter Forsberg mukaanluettuna. On toki joukkue saanut nauttia omista varauksistaankin. Simon Gagne oli hyvä löytö vuonna -98, mutta onkin oikeastaan ainoa iso nimi joka joukkueessa edelleen pelaa. Janne Niinimaa, Vaclav Prospal, Brian Boucher, Mike Ricci… kaikki omia varauksia jotka Forsbergin ohella on kaupattu pois. Eikä aina läheskään parempaan kauppatavaraan. Pinnan alle tutkailtuamme Flyersien varaushistoria ei ole kovinkaan kaksinen. Monista joukkueista poiketen, 90-luvun laajennusten jälkeen Flyersien varausmenestys on heikentynyt. Vaikka liigaan tuli satoja uusia työpaikkoja, Philly on löytänyt sitäkin enemmän pelaajia jotka eivät liigaan ole päässeet. Lohdutuksena voi kuitenkin sanoa että Philly on varsin vähän päässyt varaamaan aikaisilla numeroilla.
Pahimmat mokat
Ryan Sittler, #7 vuonna -92. Pelkkä Hall of Famessa oleva isä ei avaa ovia taalaliigaan. Isä oli pelimies, mutta poika ei. Ammattilaisura kesti AHL-tasollakin vain noin 100 ottelun verran. Kun ECHL:ssa tehot eivät ole lähelläkään piste per peli, ei voi NHL:stä edes haaveilla. Oiva esimerkki että kuuluisa nimi voi tuoda huomiota, mutta ei menestystä.
Vuosi 1990. Tuona vuonna seura sentään varasi Mike Riccin, Chris Simonin, Mikael Renbergin ja Chris Therienin. Vuosi 1990 on yksi NHL:n parhaista draftivuosista ja Flyers käytti numerot 42, 44, 46 ja 52 pelaajiin kuten Terran Sandwith, Kimbi Daniels, Bill Armstrong ja Al Kinisky. Joukkueella oli 8 varausta ensimmäisten 52 varausten joukossa. Turha kai arvata että jälkimmäiset neljä eivät NHL:ssa uraa luoneet Sandwithin muutamaa ottelua lukuunottamatta. Hieman paremmalla varauksella Flyers olisi voinut tehdä kertaheitolla itsestään todellisen dynastian. Eivät tehneet.
Parhaat löydöt
Rick Tocchet, #121 vuonna -83. Junnusarjojen pelätyimmästä nyrkkisankarista tuli yksi NHL:n tunnetuimmista power-hyökkääjistä. Erittäin kova, peloton ja vaarallinen maalintekijä. 1144 ottelua NHL:ssa hänen pelityylin omaavalle pelaajalle on käsittämätön määrä otteluita. Vaikka Tocchet on varattu ennen tämän rankingin virallista aloitusvuotta, Tocchet on sen tason varaus että hänet tulee nostaa omaan kastiinsa.
Dmitri Jushkevitsh, #122 vuonna -91. Kaksikymppisenä varattu jämäkkä venäläispakki teki uraansa tunnetuksi oikeastaan vasta Torontossa, mutta ehti jo Philadelphian aikanaan osoittaa olevansa kovan luokan pakki. Lähes 800 ottelua NHL:ssä.
Antero Niittymäki, #168 vuonna -98. Vielä on tosin mahdotonta sanoa onko Anterosta kovan tason NHL-pelaajaksi, mutta ainakin debyytti on ollut komea. Kolme ottelua, kolme voittoa, yksi maali per peli ja torjuntaprosentti huima 96,1. Seuraava suomalainen huippumaalivahti? Toivotaan näin.
10: Los Angeles Kings - Laatu korvaa määrän
Vertailuluku 13,3
Varausten onnistumisprosentti 40%
Los Angelesia ei heti osaisi ajatella hyväksi varaajaksi. Sitä se kuitenkin omalla tavallaan onkin. Siinä missä joukkue ei ole onnistunut varaamaan isoa massaa omia pelaajia, se on löytänyt mukavan nipun varsin hyviä pelaajia. Kärkiniminä löytyy Darryl Sydor, Martin Gelinas ja Rob Blake, mutta kuten niin monen joukkueen kohdalla nykyään on, pelaajat vahvistavat toisten joukkueiden rivejä. Losista ovat saaneet lähteä myös suomalaiset kärkivaraukset Olli Jokinen ja Aki Berg. 90-luvun laajennuksen jälkeen Kings on parantanut asemiaan huomattavasti. Vuodesta -91 lähtien on 45% varauksista päässyt piirtämään luistimen jäljet NHL-kaukalon jäähän. Mutta kauas joukkue on mennyt sitten Gretzkyn vuosien. Pudotuspelit eivät ole olleet kirkossa kuulutettuja eikä muutenkaan menestys ole joukkuetta kohdannut. Varauksista pystyy vetämään jo jonkinlaisen johtopäätöksen. Muutama nimimies ei tee kesää.
Pahimmat mokat
Craig Duncanson, #9 vuonna -85. Juniorisarjassa Duncanson oli varsin hyvä pistenikkari ja omasi riittävän kovan luonteen ja kovat nyrkit, ettei tarvinnut ketään henkivartijakseen. Losissa ei muutamaakymmentä peliä enempää tullut tilastonikkareille kirjoitettavaa eikä Winnipegistä tai Rangersistakaan löytynyt nostetta uralle. Lupaava junioriura ei koskaan muotoutunut edes lupaavaksi NHL-uraksi. Lopetti uransa 30-vuotiaana lukuisien AHL- ja IHL-kausien jälkeen.
Dan Gratton, #10 vuonna -85. Eipä mennyt kohdilleen seuraavakaan varaus samana vuonna. Gratton saattoi olla Duncansoniakin lupaavampi pelaaja. Gratton voitti Kanadan paidassa junioreiden MM-kultaa vuonna -85. Tähän oikeastaan uran huippuhetken jäävätkin. Aikuisten kiekko oli liian kovaa ammattilaistasolla ja Gratton pelasi lyhyen NHL-piipahduksensa jälkeen Kanadan maajoukkueessa ja neljässä eri Euroopan liigassa. Minnesota North Starsien paidassa mies pelasi kolme näytösottelua joukkueen näytöskiertueella Venäjällä.
Parhaat löydöt
Luc Robitaille, #171 vuonna -84. ”Hän on liian hento NHL:ään” oli yleisin kommentti mitä sanottiin tästä NHL:n historian parhaimpiin kuuluvasta vasemmasta laitahyökkääjästä. Mies osoitti olevansa jokaisen paunan arvosta kultaa tehtyään urallaan 1370 pistettä lähes yhtä monessa ottelussa.
Kimmo Timonen, #250 vuonna -93. ”Hän on liian pieni NHL:ään” oli yleisin kommentti mitä sanottiin tästä taitavasta kiekollisesta pakista. Timonen on kohtalaisen lyhyt puolustajaksi mutta hyvällä liikkeellä ja oikealla sijoittumisella korvaa hyvin paljon tuota kuuluisaa koon puutetta. Timonen on tosin varsin vanttera, joten oletetun suuruisia ongelmia ei miehellä ole urallaan ollut. All-Stars puolustaja ja Nashvillen ykköspakki.
Rob Blake, #70 vuonna -88. Vaikkakin Blake on kanadalainen, hän on käynyt yliopistoa Yhdysvalloissa. Yliopistotausta on monille seuroille aihe ylenkatsomiseen. Näin kävi myös Blaken kohdalla. Los Angeles sai miehen varsin myöhään. Norris-voittaja ja yksi maailman parhaista puolustajista terveenä ollessaan.
11: Chicago Blackhawks
Vertailuluku 8,7
Varausten onnistumisprosentti 30%
