Marc-Andre Bergeronin tie NHL-pelaajaksi ei ollut niitä tavallisimpia. 175-senttinen puolustaja sai pelata rauhassa Quebecin junioriliigaa aina yli-ikäiseksi saakka, eikä valinta koko Kanadan parhaaksi junioripuolustajaksikaan saanut NHL-seuroja hihkumaan innosta. Se tavallinen tarina: taitava mailankäsittelijä, hyvä luistelija, mutta liian huono puolustamaan - ja sitäpaitsi liian pienikokoinen.
Kesäkuussa 2001 Edmonton Oilers päätti kuitenkin antaa Bergeronille mahdollisuuden. Kaksi vuotta aiemmin varattu Christian Chartier jäi ilman sopimusta, ja näin organisaatiossa oli tilaa yhdelle peliä tekevälle puolustajalle. Bergeronin amattilaisuran alku oli vaikea. Sopeutuminen AHL:n kovempaan tempoon ja isompiin pelaajiin sujui hitaasti, ja ensimmäisellä kaudellaan "Bergie" pelasi vain hiukan yli puolet Hamilton Bulldogsin runkosarjaotteluista.
- Kun tulin junioreista, huomasin, että minun pitäisi tehdä paljon töitä ja pitää jalkani liikkellä. Pelaajat ovat fiksumpia ja peli niin paljon nopeampaa, Bergeron muisteli tulokaskauttaan jälkikäteen.
Läpimurtotaklaus
Seuraavalla kaudella Hamilton toimi sekä Oilersin että Montreal Canadiensin farmina, mikä merkitsi tiukkaa kilpailua pelipaikoista. Toisaalta joukkue oli kokonaisuutena yksi liigan vahvimmista, mikä sopi Bergeronille hyvin - taitavien hyökkääjien kanssa pelaaminen kun näkyy hyökkäävän puolustajan tehosaldoissa.
Kausi sujuikin sekä joukkueelta että puolustajalta itseltään mainiosti. Bulldogs lähti tavoittelemaan Calder Cupia AHL:n runkosarjan voittajana, mutta ilman Bergeronia. Tämä oli kutsuttu ylös Edmontoniin maaliskuussa, kun Janne Niinimaa ja Ales Pisa oli kaupattu muualle. Bergeron pääsi kauden lopulla pelaamaan viidessä runkosarja- ja yhdessä playoff-ottelussa. Viimeksimainittu osoittautui Bergeronin uran kannalta tärkeäksi peliksi.
Dallas Stars ja Edmonton Oilers ovat vuosien saatossa muodostaneet erikoisen verivihollisuuden. Seurojen kotipaikat ovat tuhansien kilometrien päässä toisistaan, eikä yhteistä historiaakaan ole juuri nimeksikään, mutta lukuisat keskinäiset pudotuspelikohtaamiset ovat johtaneet siihen, että kun "Öljy" ja öljyosavaltion ylpeys pelaavat vastakkain, kaukalossa sattuu ja tapahtuu.
Keväällä 2003 Oilers ja Stars asettuivat taas kerran vastakkain pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Oilers aloitti sarjan vahvasti ja nappasi kotiedun itselleen heti ensimmäisessä osaottelussa, mutta Starsin vahva ylivoimapeli ja laajempi materiaali käänsi tilanteen nopeasti takaisin sen eduksi. Ottelusarjan kuudes ottelu pelattiin Edmontonissa 19. huhtikuuta, ja päävalmentaja Craig MacTavish päätti ottaa Bergeronin mukaan kokoonpanoon.
Dallas hallitsi ottelun alkua ja siirtyi nopeasti jo 2-0-johtoon. Avauserän viimeisellä minuutilla Bergeron lähetti Starsin Brenden Morrow'n maata kiertävälle radalle tyylipuhtaalla lonkkataklauksella ja herätti joukkueensa taistelemaan. Syöttöpiste Ryan Smythin toisen erän alussa tekemään kavennusmaaliin kruunasi illan, vaikka Stars päättikin jälleen Oilersin kauden.
Seuraavina päivinä Bergeronin näyttävää taklausta kelailtiin televisiossa ja internetissä lukemattomia kertoja, mutta taklaajan itsensä kausi jatkui vielä Hamiltonissa. Bulldogs selvisi aina Calder Cupin loppuotteluun asti, mutta hävisi seitsemännen pelin Houston Aerosille ja jäi näin ilman Cup-voittoa. Bergeron valittiin kauden päätteeksi AHL:n kakkostähdistöön.
Köyhän miehen Rafalski
Oilersilla oli ollut vaikeuksia ylivoimapelinsä kanssa jo aiemmin, ja Janne Niinimaan kauppaaminen New York Islandersiin jätti siniviivalle pelintekijän mentävän aukon. Seura varasi kesällä 2003 Mikko Luoman, jonka odotettiin haastavan Bergeronin taistelussa ylivoimapuolustajan paikasta. Jo syksyllä kävi kuitenkin selväksi, että Bergeron oli tullut NHL:ään jäädäkseen.
- Hän liikuttaa kiekkoa niin hyvin ja tekee nopeita ratkaisuja kiekon kanssa. Hän ei pysäytä peliä juuri koskaan, mikä mielestäni on huippupelaajan merkki, kehui Oilersin päävalmentaja Craig MacTavish suojattiaan harjoitusleirin ensimmäisenä päivänä.
Bergeronin pieni koko nousi myös puheenaiheeksi. Jotkut arvelivat, ettei alle 180-senttinen puolustaja voisi selvitä NHL:ssä. Valmentaja MacTavish muistutti eräästä hyvinkin menestyksekkäästä päinvastaisesta esimerkistä.
- Meillä todella olisi käyttöä rafalskimaiselle pelaajalle. Jollekulle, joka osaa liikuttaa kiekkoa ja olla tärkeä osa ylivoimaamme. Uskomme, että Bergeron pystyy auttamaan meitä sillä osastolla.
Kausi alkoi Bergeronin osalta hyvin, mutta riskialtis pelityyli näkyi välillä puolutuspään virheinä. Vuodenvaihteen jälkeen Oilers haki uutta ilmettä taisteluunsa pudotuspelipaikasta ja Bergeron joutui hakemaan vauhtia AHL:stä. 17 ottelun jälkeen puolustaja nousi kuitenkin takaisin NHL-kokoonpanoon ja pelasi loistavan loppukauden.
- Farmikomennus ei haitannut minua, sillä pääsin pelaamaan paljon. Ylhäällä oli paljon paineita, mikä oli hankalaa kaikille. AHL:ssä meno oli hiukan rennompaa ja kun tulin takaisin, olin valmis pelaamaan.
Varsinaisella tulokaskaudellaan 23-vuotias puolustaja pelasi 54 ottelua ja keräsi niissä 26 pistettä, kolmanneksi eniten kauden 2003-04 tulokaspuolustajista. Hänen maaliskuussa saavuttamansa seitsemän ottelun pisteputki oli Oilersin kauden pisin.
- Itseluottamukseni nousi ja pystyin pelaamaan useita hyviä pelejä peräjälkeen. Nyt näen itseni NHL-pelaajana, Bergeron kertoi kauden jälkeen Hockey's Futuren haastattelussa.
- Siitä olen erityisen ylpeä, että pystyin pelaamaan hyvin tärkeillä hetkillä. Halusin auttaa joukkuetta voittamaan ja onnistuin siinä.
Oilers jäi kuitenkin harmittavasti pudotuspelien ulkopuolelle ja Bergeron suuntasi kotiseudulleen Quebeciin pelaamaan vähemmän vakavamielisessä turnauksessa lapsuudenystäviensä kanssa.
Prongerin parina
NHL:n työsulku ei olisi voinut Marc-Andre Bergeronin uran kannalta tulla huonompaan saumaan. Hän oli edelliskeväänä vallannut vakiopaikan Oilersin kokoonpanossa ja noussut siinä samalla fanien ykkössuosikkien joukkoon. Nousukiito pysähtyi kuitenkin vuodeksi.
Bergeronin kotipaikkakunta St. Louis de France yhdistyi Trois-Rivières'in sellukaupunkiin 90-luvun alussa. Niinpä Trois-Rivières Caron & Guay oli luonnollinen seuravalinta, vaikka sarjataso - LNAH - olikin varsin alhainen.
Marras-joulukuussa liikkui huhuja, että Bergeron olisi liittymässä loppukaudeksi Oilersin farmijoukkueen Roadrunnersin matkaan, mutta lopulta hän päätyi pelaamaan kevään Ruotsin Elitserienin Brynäsissä.
NHL-omistajat saivat lopulta kesällä taottua läpi haluamansa työehtosopimuksen, joka takasi Edmontonin kaltaisilla pienillä markkina-alueilla toimiville seuroille edellytykset kilpailla jälleen huippupelaajista. Oilers olikin yksi aktiivisimmista toimijoista loppukesän ja alkusyksyn siirtomarkkinoilla.
Puolustustaan Oilers uudisti hankkimalla yhden koko liigan nimekkäimmistä puolustajista, Chris Prongerin. Pronger sai parikseen lähes välittömästi Bergeronin, jonka pelityylille sääntömuutokset sopivat mainiosti.
Kaksimetrinen Pronger ja häntä parikymmentä senttiä lyhyempi Bergeron muodostavat Oilersin ykköspuolustajaparin, joka saa vastuuta runsaasti myös ylivoimapelissä. Oilersilla oli kuitenkin pitkään ongelmia löytää ylivoimapuolustajia toiseen viisikkoonsa, ja niin se hankki tammikuun lopulla riveihinsä Dick Tärnströmin Pittsburghistä ja Jaroslav Spacekin Chicagosta.
Nämä kaksi kauppaa herättivät huomiota, sillä niiden seurauksena Oilersin takalinjoilla alkoi olla ns. kiekollisia puolustajia liiankin kanssa. Monet odottavat, että vielä ennen siirtorajan umpeutumista joku kolmikosta Spacek, Tärnström, Bergeron saa lähteä.
Jatkui ura sitten Edmontonissa tai muualla, Marc-Andre Bergeron on todistanut jo moneen kertaan vääriksi epäilyt kokonsa, kovuutensa ja voimansa riittävyydestä NHL:ään. Hän on pystynyt jatkuvasti pelaamaan plus-merkkisiä kausia niin tilastojen kuin peliesitystenkin puolesta. 25-vuotias puolustaja ei vielä ole kovin tunnettu, mutta mikäli hänen kehityksensä jatkuu yhtä vakaana kuin tähän asti, sekin aika koittaa vielä.
