Runkosarjan "Ontarion taistelu" jatkuu siis jälleen playoffseissa, ja
on
toisinto viime keväältä. Silloin Toronto oli joukkueiden ensimmäisen
kierroksen kohtaamisessa parempi voitoin 4-2, eikä riskikaupan juuri
ennen kaupparajaa tehnyt Ottawa kyennyt antamaan kunnollista vastusta:
Ottawassa ei luotettu parivaljakkoon Ron Tugnutt - Patrick LaLime, vaan
Tugnutt kaupattiin Pittsburghiin, josta saatii tilalle kokenut veteraani
Tom Barrasso. Barrasso ei kuitenkaan ollut loukkaantumisten takia
terävimmillään, eikä koko Senators muutenkaan pannut parastaan. Toronton
kovat veteraanit, kärjessä Steve Thomas, upottivat Ottawan kokemattoman
joukkueen - suomalaispakki Sami Salon ollessa yksi suurimmista
yksittäisistä epäonnitujista.
Nyt Ottawa hautoo kostoa. Lähes kaikkia ennätyksiään
parannellut Senators oli jopa voittaa koko itäisen konferenssin.
Toronton runkosarja sitä vastoin meni odotuksiin nähden penkin alle.
Hyvin menneen syksyn jälkeen alkoi spekulaatiosirkus, jonka
keskipisteenä oli aivotärähdyksen takia sivussa ollut Eric Lindros.
Philadelphian ex-kapteeni oli nimennyt Toronton ainoaksi joukkueeksi,
mihin hänet saisi kaupata, ja mahdollisen kaupan ympärillä riehunut
hullunmylly alkoi häiritä jo pelaajiakin. Toronton peli vaipui
keskinkertaiselle ja ailahtelevalle tasolle johdon, median ja fanien
hyöriessä Lindrosin ympärillä - kukaan joukkueessa ei voinut olla varma,
heräisikö enää seuraavana aamuna Maple Leafsin pelaajana. Lopulta nihkeä
1-0 -voitto heikosta Chicago Blackhawksista varmisti Toronton
playoff-paikan.
Ottawan kannalta konferenssin toiseksi jääminen ja siten Toronton
kohtaaminen playoffseissa oli siis ainakin teoriassa hyvä asia. Toinen
vaihtoehto olisi ollut Carolina, joka sitten päätyi New Jerseytä
vastaan. Jostain syystä Hurricanes ja etenkin joukkueen maalivahti
Arturs Irbe on ollut tällä kaudella todella kova pähkinä Senatorsin
purtavaksi - neljästä ottelustaan Carolinaa vastaan Ottawa
hävisi kolme.
Ottawa lähtee sarjaan suhteellisen selkeänä suosikkina. Sillä on
huomattavasti tulivoimaisempi ja liikkuvampi hyökkäys ja leveyttä
puolustusmateriaalissa. Lisäksi runkosarjan voitokkaat pelit Torontoa
vastaan antanevat jonkinlaisen henkisen yliotteen - ainakin
torontolaismedia on jo valmiiksi käytännöllisesti katsoen antautunut.
Leafsia ei kuitenkaan kannata aliarvioida. Viime kesän hankinnat, kovat
veteraanihyökkääjät Shayne Corson ja Gary Roberts sekä konkaripuolustaja
Dave Manson pääsevät nyt toteuttamaan tehtäväänsä. "Tämä joukkue on
rakennettu playoffseja varten", julisti Leafs-GM/valmentaja Pat Quinn
tuolloin. Quinn veti johtopäätökset viime kauden playoffseista, jolloin
Toronto tuntui taipuvan liian helposti finaaleihin jyränneelle New
Jerseylle. Edellä mainittujen herrojen ansiosta ei Toronton
hyökkäyksestä nyt kovuutta, kestävyyttä ja kokemusta puutu.
Leafs-maalivahti Curtis Joseph on myös melkoinen valttikortti.
Senatorsin pömpeliä vartioivalla Patrick Lalimella sen sijaan ei
loistokaudesta huolimatta ole vielä lainkaan playoff-kokemusta, mutta
Sens-johto päätti tällä kaudella luottaa kokonaan Lalimeen. Eikä viime
kevään tapahtumia sovi unohtaa.
Maalivahdit
Kuten todettua, tämä osasto näyttäisi menevän alkukatsomalla selvästi
Torontolle. "Cujo" on NHL:n tunnustettua eliittiä, ja aina
parhaimmillaan silloin, kun pelit menevät tiukiksi. Cujo on hieman Royn
tapainen tahtotyyppi, jonka päätä ei huimaa kovassakaan paikassa.
Josephin tyyli ei ehkä ole luottamustaherättävä, mutta toimii todella
tehokkaasti. Parhaimmillaan Joseph ei tarvitse edes kovin paljon tukea
puolustukselta, kunhan nämä vain hoitavat välttämättömimmät asiat. Tällä
kaudella Cujo kärsi jonkin verran muun joukkueen ailahtelevasta pelistä.
Tilastot eivät silti ole kehnot: kuusi nollapeliä, torjuntaprosentti 91%
ja päästettyjen maalien keskiarvo 2.39, mikä on vain aavistuksen verran
huonompi kuin kilpakumppanilla Lalimella. Koko muun Leafs-ryhmän on
pystyttävä nousemaan tasolleen ja vielä saatava playoff-vaihde silmään
auttaakseen Josephia parhaiten - muuten Ottawan vikkelä hyökkäys voi
viedä Cujon ahtaalle. Varalla Torontolla on veteraanikakkonen Glenn
Healy, joka ei ole tälläkään kaudella paljon peliaikaa nähnyt, eikä
torjuntaprosentti 88% mairittele. Mikäli Cujolle tapahtuu jotakin, voi
Leafs olla pahoissa ongelmissa.
Jos playoff-kokemus ja -menestys ratkaisisi automaattisesti sarjan, ei
Ottawa pystyisi mitään Torontolle: Sens-vahti Patrick Lalimella ei ole
kokemusta yhdestäkään NHL-playoffottelusta. Viime keväänä homman hoiti
Barrasso, ja vaikka kauppaa ei olisi koskaan tehtykään, olisi Lalime
luultavasti joutunut aukomaan vaihtoaition luukkua kokeneemman Tugnuttin
hoitaessa torjuntatehtävät. Lalime kuitenkin huokuu itseluottamusta.
Takana on erinomaisesti mennyt runkosarja, jonka mittaan Lalime pani
Ottawan maalivahtiennätykset uusiksi - tärkein lienee nollapelien määrä, 9. Hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa on hyvä 2.35
voittoja ollessa 36. Näin Lalime itse: "Kaikki tekevät tästä
(kokemattomuudesta playoffseissa) niin ison asian. Ei se ole sitä. En
usko, että kaikki yhtäkkiä muuttuu erilaiseksi vain siksi, että kyseessä
on playoffsit." Lalime toteaa vielä oikein, että jokaisen on joskus
vitsa väännettävä playoffseissakin. Eikä kokemattomuus todellakaan
tarkoita väistämätöntä epäonnistumista, kaikkea muuta. Patrick Roy, Ron
Hextall ja Ed Belfour veivät tulokaskausillaan joukkueensa aina
finaaleihin saakka, Royn voittaessa vieläpä Stanley Cupin.
Jos on Lalime kokematon, niin hänen varamiehensä Jani Hurme sitä vasta
onkin. "Moo Moo" Hurme pelasi ensimmäisen kokonaisen runkosarjansa
NHL:ssä, kokonaisuutena hyvän, mutta silloin tällöin ailahtelevan.
Joutuminen maaliin Lalimen tuuraajaksi olisi Hurmeelle kova paikka.
Etu: Toronto. Joseph on maalivahti, jollaisesta kaikki NHL:n GM:t
näkevät unia. Tunnustetusti yksi maailman parhaista, parhaimmillaan
playoffseissa, ei kuitenkaan vielä suuria voittoja. Lalimen
kokemattomuus ei välttämättä ole ongelma, mutta suuresti vaikuttaessaan
voi muodostua sellaiseksi. Kumpikin joukkue menettää vahvuudessa, jos
ykkösvahti loukkaantuu.
Puolustukset
Joskus materiaalin kapeudesta kärsineessä Ottawan pakistossa on nyt
syvyyttä kuin valtameressä. Siniviivakalustosta ei välttämättä löydy
todellaista liideriä ylivoimalle - paras hyökkäyspäässä on pisteiden
valossa Wade Redden - mutta kalusto on erittäin tasainen. Kuten koko
joukkue, on Senatorsin puolustus nuori ja liikkuva. Kokemusta on jälleen
yksi kausi enemmän. Vakauden, kovuuden ja oman pään varmistamiseksi
hankittiin vielä kokenut Curtis "Oukidou" Leschyshyn, jonka odotetaan
palaavan aivotärähdyksestä johtuneelta sairaslomaltaan. Sami Salo haluaa
varmasti näyttää, etteivät viime kevään kömmähdykset kuulu hänen
tavanomaiseen repertuaariinsa. Sens-puolustuksen materiaalin laajuus
selittyy osittain sillä, että uusia miehiä on jatkuvasti pitänyt hankkia
varalle loukkaantumisten verottaessa pakistoa aika ajoin kovalla kädellä
- joukkueen kokoonpanossa on usein ollut yhdeksän puolustajaa, ja
varamiehet ovat osoittaneet olevansa luottamuksen arvoisia.
Toronton puolustus on Ottawan omaa romuluisempi, mutta samalla myös
vähän kankeampi. Dave Manson alkaa olla rajalla, jolloin kokenut pelaaja
muuttuu pelkästään vanhaksi. Kykenee kyllä yhä perusvarmaan peliin, mikä
näkyy hyvänä +/- -lukuna (+13). Manson hankittiin Pat Quinnin
"kovuushankkeen" aikana. Bryan McCabe ei tällä kaudella ole
onnistunut
aivan odotusten mukaisesti. Toronton saattaa tulla ikävä liikkuvaa Bryan
Berardia, jonka ura päättyi ikävään silmävammaan, jonka, ironista kyllä,
sai aikaan juuri Ottawan Marian Hossa. Mutta kyllä nuoriakin on ajettu
sisään: Los Angelesista pois päässyt Aki Berg kirmaa uudessa seurassaan
nuoruuden innolla ja isommassa roolissa. Nuori Tomas Kaberle oli kauden
valopilkku johtaen Leafs-puolustajien pistepörssiä.
Etu: niukasti Ottawalle. Vaikka ei mikään luunmurjoja, on Ottawan
puolustus nuori, taitava ja liikkuva. Tasaisuus on huippuluokkaa, miehiä
on jopa menetettäväksi asti. Virheitä ei kuitenkaan saa tulla enää
edellisen vuoden playoffsien tapaan. Toronton puolustus voi ajoittain
olla helisemässä Jashinin ja kumppaneiden pyörityksessä, mutta ei
tasaisuudessa jää paljoakaan jälkeen. Kummaltakin puuttuvat todelliset
huiput.
Hyökkäykset
Ottawan hyökkäys on yksi liigan tulivoimaisimmista. Tällä kaudella on
mukana ollut jälleen huipputaitava, mutta sopimuksistaan oikutteleva
venäläistähti Alexei Jashin, eikä tauko näyttänyt tahtia haittaavan:
Jashin paukutti 40 maalia ja syötti 48. Suurimman osan kautta yhdessä
kapteeni Daniel Alfredssonin ja aina luotettavan pistenikkarin Shawn
McEachernin kanssa pelannut Jashin on Ottawan ykkösase, mutta hänen
edellinen playoff-esityksensä oli todellinen pannukakku. Jashinilla on
nyt näytönpaikka. Nuori slovakki Marian Hossa kehittyi valtavasti tällä
kaudella. Hossan jalanjälkiä seurasi yllättäjä Martin Havlat, jonka
loppukauden peluusta ei alkukaudesta ollut vielä edes varmuutta. Havlat
kuitenkin vakuutti valmentaja Jacques Martinin niin hyvin, että pysyi
joukkueessa koko runkosarjan - ja hyvä niin. Senatorsin viime kauden
paras pistemies Radek Bonk loukkasi peukalonsa muutamaa peliä ennen
runkosarjan loppua, eikä aloita sarjaa Torontoa vastaan muun joukkueen
mukana.
Taiteilijoiden lisäksi Ottawan hyökkäysarsenaalista löytyy paljon
tasaisia kahden suunnan puurtajia tyyliin Andreas Dackell ja Magnus
Arvedson, joka pari kautta sitten oli jopa Selke Trophy -ehdokas. Kahden
suunnan aatelia edustaa myös Rob "vein Messierin paikan Naganossa"
Zamuner, jota ei vastoin huhuja kaupattu. Kesken kauden hankittiin NY
Rangersista kokenut vääntäjä Eric Lacroix, jonka toivotaan tuovan lisää
raakaa voimaa muuten ehkä hieman heppoiseen kokoonpanoon. Lacroix'lla on
myös runsaasti playoff-kokemusta, jopa aivan finaalitasolta hänen
pelatessaan isänsä Pierren manageroimassa Colorado Avalanchessa.
Aloitukset hoitaa yksi NHL:n parhaista aloittajista, Mike Sillinger,
joka, kuten Leschyshyn, hankittiin kauppojen takarajan umpeutuessa.
Kovanaama Andre Roy ei saanut paljon peliaikaa runkosarjassa,
playoffseissa aikaa ei tule varmaan juuri lainkaan. Valmentaja Martin ei
ole tappeluiden ystävä.
Jos on Ottawan hyökkäyksessä keveyttä ja nuoruutta, on Leafs-hyökkäys
sen täydellinen vastakohta. Ei kuitenkaan siinä mielessä, etteikö
sieltäkin päteviä maalintekijöitä löytyisi, mutta Toronton hyökkäyksessä
on kokemusta ja kovuutta usean miehen voimalla. Darcy Tucker, Shayne
Corson, ja Gary Roberts takaavat, ettei vastustajan olo pääse
kehittymään liian mukavaksi, ja ovat tärkeä apu joukkueelleen kovissa
playoff-väännöissä. Tucker ei ehkä ole mikään jättiläinen, mutta miehen
pelityyli tuntuu. Kukaan edellämainituista ei ole todellinen maalitykki,
mutta maalinteko sujuu ja vielä erityisesti peleissä, joissa kunnon
räkämaali on arvossaan. Tie Domi pelasi kaikkien aikojen parhaan
kautensa, jos mittapuuna ovat maalit. Enemmän nyrkkien heiluttelusta
tunnettu "Albanian Assassin" ei välttämättä silti saa kovin paljon
jääaikaa playoffseissa.
Taitopuolelta löytyy vanha tuttu suomenkaataja ja C rintapielessään
luisteleva Mats Sundin. Suddenin kausi ei kuitenkaan ollut yksi miehen
parhaita. Joukkueen aneemisuus näkyi myös hänessä, ja Sundin jäi
ensimmäistä kertaa urallaan alle 30 maalin. Sergei Berezin on
erinomainen maalinsylkijä, jonka nopeuden kanssa vastustajan pakit
saavat olla varuillaan. Vielä pari kautta sitten uralaskussa olleeksi
katsottu Steve Thomas on puhjennut uuteen kukkaan Torontossa, ja oli
viime kaudella yksi ratkaisevia pelaajia Toronton kaataessa Ottawan.
Nuori Nik Antropov ei kehittynyt tällä kaudella odotusten mukaisesti.
Yanic Perreault pääsi aivan 30 maalin tuntumaan.
Etu: Ottawa. Senatorsilta löytyy selkeä johtotähti (Jashin), ja
maalintekijät ovat taitavampia. Kokonaisuus liikkuvampi kuin Torontolla,
puolustavat hyökkääjät huippuluokkaa. Pieni pehmeys voi vaivata.
Torontossa taas ei yksikään päässyt yli 30 maalin rajan. Ainakin
paperilla kovuusetu on Torontolla. Täytyy myös muistaa, että
Leafs-hyökkäys kykenee parempaan kuin mitä runkosarja antaa ymmärtää.
Valmentajat
Pelaajat eivät Ottawan joukkueessa ole ainoita, joilla on näytön paikka.
Sens-valmentaja Jacques Martin ei ole onnistunut luotsaamaan joukkuetta
ensimmäistä kierrosta pitemmälle kuin kerran, vaikka
runkosarjasaavutukset ovat parantuneet koko ajan. Nyt Martinin työpaikka
saattaa olla vaakalaudalla - runkosarjamenetyksen lisäksi pitäisi
pärjätä myös playoffseissa. Martin luottaa puolustuksen kautta toimivaan
taktiikkaan, jossa turvataan liikkuvuuteen ja nopeisiin vastaiskuihin.
Hän on Ottawan valmentaja jo viidettä kauttaan, mikä on pitkä aika
nykypäivän NHL:ssä. Tänä aikana kerätyn kokemuksen pitäisi vihdoin alkaa
näkyä, ja Martinin pitäisi pystyä piiskaamaan joukkueeseensa
playoff-vire.
Vastapuolen penkkiä käskyttävä Pat Quinn on puolestaan todella kokenut
kehäkettu. Quinnillä on kokemusta Stanley Cupin finaaleihin selvinneen
joukkueen valmentamisesta ja hänellä on myös sanan säilä hallussaan -
Quinn on tunnettu vastustajan psyykkauskyvyistään. GM:n ja valmentajan
toimia samanaikaisesti hallitseva Quinn on kauden mittaan saattanut muun
joukkueen tavoin hairahtua olennaisesta, mikä saattaa osaltaan selittää
Leafsin keskinkertaista menestystä runkosarjassa. Playoffseissa konkari
Quinn kuitenkin antaa varmasti kaikkensa.
Etu: Toronto. Quinn on huomattavasti kokeneempi pelimies playoffsien
suhteen kuin Martin, jonka on vielä todistettava, että hän pystyy
saamaan erinomaisen runkosarjajoukkueen voittamaan myös playoffseissa.
Kuriositeettina mainittakoon, että Quinn ja Martin tulevat olemaan Team
Kanadan valmentajaduo ensi vuoden talviolypmialaisissa Salt Lake
Cityssä - Quinn ykkösenä, Martin kakkosena. Tulevalla kakkosella on nyt
mainio tilaisuus näpäyttää tulevaa ykköstä.
Seuraa heitä: ratkaisijat
Alexei Jashin. Jashinin edellisistä playoffseista on kaksi vuotta
tuolloin hän, kuten koko joukkue, hyytyi lopulta finaaleihin matkannutta
Buffaloa ja Dominik Hasekia vastaan. Jos sama toistuu, huononevat paitsi
Ottawan mahdollisuudet jatkoon, myös Jashinin mahdollisuudet saada
itselleen huippuluokan sopimus Ottawasta tai muualta. Kunnian- ja
menestyksen himoakaan tuskin puuttuu, joten yritystä Jashinilta luulisi
löytyvän.
Patrick Lalime. Kestääkö nuoren ja kokemattoman playoff-alokkaan kantti?
Jos Lalime jatkaa hyviä otteitaan, ei Ottawalla ole hätää. Muussa
tapauksessa touhu tasoittuu ikävästi Senaattorien kannalta.
Toronton playoff-miehet Corson ja Roberts. Tätä varten heidät
hankittiin, nyt on aika näyttää, ovatko he luottamuksen arvoisia.
Väsyvätkö konkarit Ottawan nuorten jalkojen pyörityksessä, vai
liiskaavatko nämä rusinoiksi iskien samalla tahtomaalin toisensa
jälkeen?
Arvio:
4-1 Ottawalle. Tämä vuosi saattaa olla Senatorsin vuosi. Suuri osa
pelaajista pelaa paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Lalime kestänee
paineen ja suoriutuu tulikasteestaan moitteettomasti. Monilla joukkueen
jäsenistä näytönpaikka, aina valmentajaa myöten. Kova halu kostaa viime
vuoden tappio. Jos hyökkäys onnistuu, se tulee olemaan liikaa
Torontolle, joka ei kykene enää tässä vaiheessa kautta parantamaan
otteitaan ratkaisevasti. Paljon vaikuttaa myös se, kykeneekö Ottawa
repimään itsestään irti sen pienen ylimääräisen latauksen, joka
playoff-menestykseen tarvitaan - pelkkä runkosarjarutiini ei enää riitä.
