Pelicansin kausi oli järjetön. Siitä ei pitänyt tulla mitään, mutta lahtelaisryhmä naputti alkukaudella voittoja kovaan tahtiin ja johti koko sarjaakin välillä. Käänne huonompaan alkoi vasta silloin, kun yleisön usko löytyi: esimerkiksi Jatkoajassa pyydeltiin jo anteeksi ennen kautta esitettyjä epäilyksiä.
Pian tämän jälkeen tapahtui se, mitä odotettiin. Alkukaudella voitoiksi kääntyneet yhden maalin ottelut muuttuivat tappioiksi. Lahdessa turhauduttiin. Historiallinen 11 ottelun tappioputki vuoden synkimpään aikaan oli sitä Pelicansia, jota kiekkokansa suureen ääneen odotti ennen kautta.
Tasaisen varma kevät pelasti kuitenkin lahtelaiset pudotuspeleihin. Suurempi gloria jäi saavuttamatta, sillä Tappara oli liian kova vastus puolivälierissä. Helsingin IFK:n pudottaminen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella oli kuitenkin uroteko, joka kirkasti Lahden välikautta.
Tšekkipelikaani Smolenak
Radek Smolenak palasi syksyksi Lahteen. Kaksi kautta sitten mies oli keskeisessä roolissa hopeakauden menestyksessä, ja myös sitä seurannut alkukausi sujui niin kelvollisesti, että KHL kutsui maaliahnetta laituria. Menestys Nižni Novgorodissa jäi kuitenkin todella vaatimattomaksi: 7 ottelua, 1+0 ja -4.
Tutusta kotihallista Lahdesta yleisön suosikille löytyi kuitenkin pelipaikka. Asema Vili Sopasen vierellä sopi molemmille miehille, ja Smolenak ratkoi pelejä illasta toiseen. Mies pelasi viimeisein Pelicans-pelinsä 2. marraskuuta, mutta jakoi tästä huolimatta kauden lopussa 14 maalillaan joukkueen sisäisen maalipörssin kärkipaikan - saman verran osumia iski 57 ottelua pelannut Timo Pärssinen.
Smolenakin kaltaisia maalintekijöitä ei ole liigajoukkeiden käytössä jonoksi asti. Lahtelaisryhmä tiedosti tämän jo silloin.
— Ei voi puhua korvaavasta pelaajasta, sillä Smolenakin tasoista maalintekijää ei voi korvata, kertoi Pelicansin urheilujohtaja Mika Saarinen Etelä-Suomen Sanomille.
Siipirikko
Smolenakin lähdettyä Pelicansilta puuttui maalintekijä. Katsojia koetelleen historiallisen tappioputken eräänlainen kruunu nähtiin marraskuun lopussa, kun jo 4-1-johdossa ollut pelikaanilauma kärsi kirvelevän 4-6-tappion Helsingin IFK:lle.
Pahinkaan tappioputki ei kuitenkaan voi kestää ikuisesti, ja vuoden viimeinen peli palautti pussinokat yhdentoista tappion jälkeen takaisin voittojen tielle. Lahdessa ei kuitenkaan oltu tyytyväisiä, ja vuoden alussa spekuloitiin, josko Aravirralle annettaisiin potkut.
Pelicansin kausi kuitenkin jatkui. Se ei ollut enää lentoa eikä kyntämistä, mutta pisteitä karttui tasaiseen tahtiin.
Uuteen lentoon: Alanne, Mustonen ja nuoruuden into
Aravirtaa on kritisoitu tavasta välttää nuorten pelaajien peluutusta, ja esimerkiksi vaatimattomalle peliajalle jääneen nuoren maalivahdin Janne Juvosen kohdalla ihmettelyt ovat olleet aiheellisia. Hopeakaudella loistanut Juvonen ei toki helpottanut itsekään asemaansa, sillä otteet Heinolan Peliitoissakaan eivät vakuuttaneet.
Lahdessakin saatiin kuitenkin nähdä hienoja kasvutarinoita, kun nuorukaiset pääsivät parrasvalohin tšekkitähden poistuttua. Nuoruutensa Ruotsissa kiekkoillutta 21-vuotiasta Joel Mustosta oli odoteltu tositoimiin jo pitkään. Apuvalmentajan poika toipui vihdoin vakavasta mykoplasmastaan ja teki joulukuun alussa Tampereella paitsi liigadebyyttinsä, myös avausosumansa. Hyvin sujunut kausi toi lopulta kutsun jopa harjoitusmaaotteluihin.
Toinen nuori, edukseen esiintynyt pelikaanitulokas oli 23-vuotias RoKi-kasvatti Joonas Alanne. Miehen tarina oli yksi harvoista valonpilkahduksista yhteistyössä, jota Pelicans ja Peliitat tekevät. Heinolassa kautensa aloittanut Alanne paikkasi aluksi lahtelaisten loukkaantumisia. Hyvät otteet poikivat kuitenkin sopimuksen Lahteen paitsi kuluvalle, myös seuraavalle kaudelle.
Nuorten miesten lisäksi kokeneempikin kaarti sai koneensa käyntiin. Timo Pärssinen lämpeni kevään edetessä, ja pudotuspeleissä ratkaisijaksi ryhtynyt Ilkka Pikkarainenkin palasi takaisin vakiokokoonpanoon. Lahtelaisen runkosarjavuoristoradan maalissa odotti palkintona paikka pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle.
Kaksi voittoa riittää - kaksi voittoa ei riitä
Pudotuspeleissä Pelicans nujersi mörkönsä. Runkosarjassa IFK voitti kaikki joukkueiden neljä kohtaamista, mutta pudotuspeleissä kaikki muuttui. Lahtelaiset nappasivat itselleen tuossa sarjassa tarvitut kaksi voittoa. Sama voittomäärä oli se, mihin Pelicansin rahkeet riittivät myös hopealle rynnineen Tapparan vastustajana.
Pudotuspeleissä Pelicansilla loistivat uudet miehet. Janne Ritamäki sekä Pikkarainen, joilla oli runkosarjassa vaikeuksia mahtua pelaavaan kokoonpanoon, taistelivat ja ratkaisivat suurten pelien jatkoerissä. Jere Myllyniemi nousi uudelle tasolle, ja epävarmaksi haukutusta torjujasta kasvoi Pelicansin puolustuksen viimeinen lukko, jonka johdolla lahtelaiset uskaltavat lähteä myös seuraavaan kauteen.