TPS:n syksyn 2013 kokoonpanossa silmiinpistävintä on arvoituksellisuus. Vaikka syvyyttä, leveyttä ja muita vastaavia mittasuhteita näyttäisi olevan ainakin jonkin verran, ovat varmat tai edes todennäköiset kortit vähissä. Joukkue on rakennettu ensisijaisesti päälle parikymppisten kykyjen varaan, vaikka kaikilta osa-alueilta löytyykin ainakin yksi mega-annos kokemusta.
Ilmiö nousee esille jo puolustuksessa, missä liigatason pelaajia pitäisi riittää kolmeen pariin, mutta syvyys ja ennen kaikkea paikkaajien taso on viimeisillä pelipaikoilla pienoinen mysteeri.
Kolmen parin jälkeen turkulaisten alakertaan ovat tyrkyllä Niklas Frimanin ja Niko Karhun kaltaiset nuoret pelaajat, jotka jo viime kaudella saivat kohtuullisen maistiaisen liigakiekosta TPS:n pelaajapulan myötä. Tämän kaksikon keskinäiset voimasuhteet ovat itse asiassa kääntyneet puolessa vuodessa päälaelleen, sillä Karhun näytöt alkusyksyn harjoitusotteluista eivät ole olleet viime kauden liigapelien lupaavalla tasolla. Siitä osoituksena viisi tasaviisikoin päästettyä maalia ja joukkueen tehotilaston jumbosija.
Järjestys on muuttunut myös puolustuksen avainpelaajien keskuudessa. Markus Seikola oli kesällä puolustuksen johtotähti, mutta viimeistään harjoitusottelut ovat korostaneet Shaone Morrisonnin tärkeyttä. Kanadalaisen ominaisuudet ovat SM-liigaan pitkälti ylivertaiset. Kiekollinenkin peli on kotimaisille jäille kunnioitettavalla tasolla, eikä Morrisonnilla ole koskaan kiire. Veteraani pelasi elokuussa neljä täysmittaista harjoitusottelua ollen jäällä seitsemän tehdyn ja yhden päästetyn maalin aikana.
Morrisonn ansaitsi kokemuksellaan myös varakapteenin A-kirjaimen paidanrintamukseensa. Ilman sellaista jäi oma kasvatti Veli-Matti Vittasmäki, jonka on lähtökohtaisesti määrä täydentää TPS-puolustuksen top 4 -tontteja. Vittasmäki löysi parin vuoden takaa tutun varman peruspelaamisensa viime kaudella valmentajanvaihdon ja NHL:n työsulun jälkeen. 23-vuotiaalla on SM-liigakokemusta jo 241 ottelun verran ja hän on osoittanut kykenevänsä 25 minuutin vastuuseen.
TPS:n pakiston positiivisin yllättäjä on koeajalla liigakauden alkuun asti pelaava Steven Seigo. Vielä viime kaudella yliopistoliigassa puolustanut Seigo muodosti elokuun loppupuolella toimivan parin Morrisonnin kanssa. Seigon kiekollisen pelaamisen taso riitti myös paikkaamaan Seikolan poissaoloa Bern-harjoitusottelussa. Morrisonn ja Seigo loistivat TPS:n noustessa 0-3-tappioasemasta 5-3-voittoon ja pari oli kaukalon puolella neljän tehdyn maalin aikana.
Lähtökohtaisesti TPS:n kärkipareihin voisi kuvitella yhdistelmiä Morrisonn-Seigo ja Seikola-Vittasmäki. SaiPasta hankitun Jere Pullin potentiaaliin uskotaan, mutta hänenkään asemansa ei ole helppo. Harjoitusotteluissa taso on ailahdellut ja top 4 -minuutit ovat tiukassa. Jos oma pää vuotaa, kärkkyvät Markus Palmroth, Friman ja Karhu jokaista liikenevää peliminuuttia.
TPS:n on hankala tehdä valistuneita päätöksiä puolustuksensa lisähankintojen suhteen, sillä kahden olennaisen pelaajan tilanne on vielä epäselvä. Rasmus Ristolaisen käytettävyys selviää vasta Buffalo Sabresin leirin jälkeen ja suurlupauksen taidot olisivat TPS:lle arvokkaat. Kaksi vuotta konttorirottana toimineen Lee Sweattin tilanne on vieläkin epävarmempi, mutta häneltäkin voidaan odottaa uutisia syksyn aikana.
Nykyisellä kokoonpanollaan TPS:n puolustus on korkeintaan SM-liigan ylempää keskitasoa. Ristolaisen ja Sweattin päätökset voivat kuitenkin nostaa pakiston tason lähelle liigan kärkipäätä.
Tutkapareja vai kolmikkoja?
TPS:n hyökkäyspään kuvioita hämmentää kolme koeaikalaista. Derek Famulare, Tadas Kumeliauskas ja Tuomas Suominen kärkkyvät pelipaikkaa ja toistaiseksi try-out -jaksot ovat edenneet varsin vaihtelevalla menestyksellä.
Tällä istumalla TPS-valmennus olisi ilmeisen halukas antaa kaikkien try-outilaisten jatkaa joukkueessa. Famularen ja Seigon kohdalla koko kauden sopimus onkin ainoa oikea ratkaisu, mutta Suominen ja Kumeliauskas eivät ole liiemmin ehtineet vakuuttaa.
Kupittaalta löytynyt Famulare on ollut joukkueen suurin piristysruiske. Isokokoinen, vahva, luisteluvoimainen ja vahvalla duunariasenteella varustettu Kanadan ja Suomen kaksoiskansalainen muodostaa Seigon kanssa try-out -nelikon sopimuksen selkeästi ansaitsevan puolikkaan. Näytöt harjoitusotteluissa vihjaavat Famularen sopivan nelosketjun laiturin rooliin paremmin kuin ehkä Timo Salon terveitä päiviä lukuun ottamatta yksikään TPS-peluri sitten Max Kolun lopettamispäätöksen.
Famularen taklaava ja energinen pelaaminen nostavat hänet ohi kokeneemman Miikka Tuomaisen, joka näytti viime kaudella löytävän koolleen ja pelaajatyypilleen oikean pelitavan, mutta palasi sittemmin varovaiseen vaelteluun.
Varsinkaan Suominen ei kuitenkaan suoraan sanottuna ole peliesitystensä perusteella ansainnut sopimusta, mutta Suikkasen vanhana luottomiehenä hänen roolinsa saattaa nousta odotettua merkittävämmäksi. Vuoden 2007 tulokkaalla on paljon todistettavaa.
Kumeliauskas puolestaan hyppää SM-liigaan Kazakstanin pääsarjasta. Aloitustaito ja ratkaisut eivät toistaiseksi ole uhkuneet kakkos- tai kolmossentterin ominaisuuksia ja liettualaiselle sietää kaavailla roolia mahdollisimman pienellä pisteentekovastuulla - käytännössä rahaa pankkiin mahdollisia tulevia kausia varten.
TPS:n sentteriosasto on muutenkin melkoinen solmu selvitettäväksi. Ykkössentteri Francis Paré on pelannut lähes koko ammattilaisuransa laitahyökkääjänä ja samalle tontille Suikkanen siirsi hänet pian Pitsiturnauksen jälkeen. Kenenkään tiedossa ei varsinaisesti ole, kuka pelaa TPS:n kakkosketjun keskellä syys-, marras- tai tammikuussa.
Syy siihen on Parén peluutuksessa, sillä ainakin toistaiseksi kanadalainen on tarkoitus pitää ensisijaisesti laitahyökkääjänä. Jos Tero Koskiranta joutuu kantamaan ykkösketjun keskushyökkääjän taakan myös pitkällä tähtäimellä, on TPS ilman kakkossentteriä.
Kumeliauskasin nosto kyseiseen rooliin on uhkarohkeutta. Marko Virtala puolestaan siirtyi vakituisesti laidasta keskelle juuri Suikkasen alaisuudessa mestaruuskeväänä 2010 ja hänen sentteripelinsä on kyseenalaista. Ensimmäinen ongelma on hänen vajaavainen aloitustaitonsa, sillä lähes kaksi kolmesta aloituksesta päättyy tappioon ja Virtalan ketju menettää siten kiekon turhan usein heti sen pudottua jäähän. Aiemmin sentteriksi profiloitunut Camilo Miettinen sen sijaan hallitsee tämän osa-alueen, mutta on pelannut Turussa laiturina.
Laitahyökkääjien voimasuhteissa korostuu Brian Willsien kohtalo. Willsie on lokakuun puoliväliin lainalla Medvescak Zagrebissa, eikä lentolippua Suomeen kannata varata ihan vielä. 25 maalin miehenä Willsie on harvoja TPS-pelaajia, joiden suorittamiseen voi luottaa. Lisäksi Willsien soveltuminen laituriksi, sentteriksi, ylivoimatykiksi, jäähyntappajaksi sekä maalin- ja pelintekijäksi tekee hänestä äärettömän monipuolisen pelaajan.
Willsien poissaollessa TPS:n ykköslaituri on Dan Sexton, joka alkoi elokuun edetessä löytää yhteistä säveltä Parén kanssa. Rakettimainen luistelija näkee Euroopan vain välietappina tavoitteenaan lunastaa NHL-sopimus. Hänen jälkeensä "varmat" pistetykit ovat vähissä, sillä TPS:n laituriosaston ruuhkaisin osasto koostuu läpimurtoaan yhä rakentelevista pelureista.
Charles Bertrand ja Matias Sointu ovat vahvimmin ehdolla täydentämään kärkiketjuja. Pettymyksellisen kauden Lukossa pelannut Bertrand on löytänyt Turussa peli-ilon ja heilutellut jo verkkojakin. Ranskalainen rakastaa pitää kiekkoa ja jos Parén ja Sextonin kuvitellaan jatkavan yhteispeliään, sopisi Bertrand kiekollisesti rajoittuneen Koskirannan kylkeen.
Sekä Bertrandin että Soinnun paikkoja kärkiketjussa on silti aihetta tarkastella kriittisesti siihen asti, että kaksikko osoittaa pystyvänsä toistamaan aiemmat noin 30 pisteen kautensa.
Palvelukseen halutaan: kokemusta
Kokonaisuutena TPS:n joukkueen on helppo huomata rakennetun enemmän potentiaalisten ja kehittyvien pelaajien kuin kokemuksen varaan. Isoa vastuuta on odotettavissa esimerkiksi Soinnulle, Bertrandille ja Vittasmäelle, joilla kaikilla on mittarissa 22-23 ikävuotta. Myös tähtihankinnat Paré ja Sexton ovat vasta 26-vuotiaita.
Tämäkin painottaa Willsien ratkaisun merkitystä. 35-vuotias paitsi täyttäisi varmojen ratkaisupelaajien vajeen, myös toisi Palloseuran pukukoppiin valtavan määrän johtajuutta. Tällä hetkellä vaihtoaition kokeneita auktoriteetteja ovat lähinnä 480 NHL-ottelun Morrisonn, 530 SM-liigaottelun Seikola ja Ville Vahalahden yllätyslähdön myötä kapteeniksi noussut Laakso.
Osaltaan johtajuuspuolta täydentää toki muutaman viikon eläkkeeltä turkulaisten ykkösmaalivahdiksi siirtynyt Fredrik Norrena. 39-vuotias torjuja ei tunnetusti säästele sanoja ohjeistaessaan puolustustaan ja on vakuuttavalla ansioluettelollaan joukkueen epävirallinen kapteeni.
Elitserienissä noin 45 ottelun kausiin tottuneen Norrenan on syytä valmistautua vastaavaan pelimäärään myös alkavalla kaudella, sillä Ville Hostikalla on vielä työsarkaa edessä ennen luotettavan maalivahdin arvonimeä. Vaisun KHL-keikan jälkeen TPS:ään alkuvuodesta siirtynyt Hostikka päästi elokuussa esimerkiksi kolme maalia kolmessa minuutissa Kärppiä ja viidessä minuutissa SC Berniä vastaan.
Pelaajakartan ulkopuolelle jää vielä liuta junioreita, joita Juha Pajuojan valmennusryhmä jo viime kaudella testasi liigatasolla. Kesän 2015 varaustilaisuuden lupauksiin kuuluva Mikko Rantanen saanee kauden mittaan muutaman mahdollisuuden, Krister Mähönen puolestaan pelasi jo pari ehjää harjoitusottelua Virtalan ja Henri Tuomisen ketjussa. Puolustaja Mikko Lehtonen sen sijaan hakee lisäpätevyyttä Mestiksestä TUTO-lainan merkeissä.