Colorado Avalanche teki lauantain ottelun kokoonpanoonsa vain pieniä muutoksia, ja joukkueen hyökkäysosasto pysyi perjantaisesta tappiosta huolimatta muuttumattomana. Suomalaishyökkääjä Mikko Rantanen kirjautti Gabriel Landeskogin ja Nathan MacKinnonin vierellä peliaikaa 19 minuutin verran.
Perjantain ottelun jälkeen Rantanen kertoi, että ketju joutui pelaamaan tasaviisikoin liian paljon puolustusalueella. Sama toistui vuorokausi myöhemmin lauantaina, mikä heijastui myös Rantasen peliin ajoittaisena puskemisena.
Ylivoimalla Rantanen teki tuttua työtään maskipelaajana. Ylivoimaviisikon lähennellessä Mike Condonin, ja myöhemmin Craig Andersonin maalia Rantanen siirtyi suunnitellusti maalin edestä maalin kulmalle ja syötön saadessaan hän pyrki jatkamaan pelin maalin eteen luistelleelle MacKinnonille.
Kuviot eivät kuitenkaan purreet, ja lauantaina Avalanchen kakkosylivoimakoostumus onnistui pelissään ykkösnyrkkiä paremmin aktiivisuudellaan.
OSA RATKAISUISTA OLI PUSKEMISTA TIIVISTÄ SENATORS-VIISIKKOA VASTAAN.
Avalanchen kahden maalin johtoasema avauserässä oli lähellä, kun Rantanen pääsi laukomaan ykkössektorilta Tyson Barrien syötöstä. Käytännössä tyhjään maalin tähdänneen Rantasen laukaus kuitenkin viuhui sivuverkkoon ja ohi maalin.
Tasaviisikoin ketju pelasi Senatorsin vahvemman kiekkokontrollin myötä paljon puolustusalueella, jolloin Rantanenkin joutui aloittamaan pelin useasti puolustuspäästä. Ajoittain suomalainen toi vahvasti kiekon omalta alueelta kohti hyökkäysaluetta, mutta osa ratkaisuista oli puskemista tiivistä Senators-viisikkoa vastaan.
Lisäksi syötöt keskialueelta laidassa luistelleelle MacKinnonille jäivät muutaman kerran vajavaisiksi, jolloin Senators pääsi iskemään kiekonriiston jälkeen vastaan ja kääntämään pelin virtauksen.
Tästä osoituksena oli erityisesti Chris Widemanin hylätty maali toisessa erässä. Senatorsin pitkä hyökkäys Avalanchen päädyssä oli lähtöisin Rantasen keskialueen syötöstä, joka jäi MacKinnonin luistimiin seurauksenaan kiekonmenetys kriittisessä pelin siirtymävaiheessa.
Osasi suomalaishyökkääjä väläytelläkin. Rantanen pelasi hyökkäyspäädyn laidassa täydellä kehon voimallaan ja riisti menettämänsä kiekon heti takaisin. Pelivälineen hyökkääjä tarjoili MacKinnonille ja luisteli itse ykkössektorin laukaisupaikkaan. Laukaus pysähtyi kuitenkin Senators-pelaajaan.
Avalanche pelasi ottelun päätöserässä hieman yli neljä minuuttia alivoimaa, mikä rajoitti Rantasen saamaa peliaikaa erän alkupuoliskolla.
Päätöserän viimeisellä viisiminuuttisella coloradolaisille avautui tilaisuus tasoitusmaaliin ylivoimalla. Se kuitenkin takkusi, eikä Craig Andersonin maali ollut pahemmin uhattuna.
Rantanen oli hakemassa tasoitusta ottelun viimeisillä sekunneilla ilman maalivahtia. Suomalaishyökkääjä oli hyökkäysalueella myös aloitusympyrässä, mutta jatkoajalle ottelu ei tällä kertaa edennyt.