Vuorossa on tyynenmeren divisioona, jossa varmimpana lähtijänä pidetään Arizona Coyotesin Mikkel Bödkeriä. Myös Calgary Flamesin puolustaja Kris Russell ja maalivahti Jonas Hiller ovat pelaajia, joiden ura nykyisessä seurassa saattaa tulla päätökseen. Suomalaisista etenkin Lauri Korpikosken siirtymisestä on liikkunut huhuja.
Anaheim Ducks
Ducks on tehnyt merkittävän pelillisen parannuksen joulutauon jälkeen ja maaleja on syntynyt keskimäärin yli kolme ottelua kohden. Joukkue voitti muun muassa seitsemän ottelun vieraskiertueen peleistään viisi tehden uuden seuraennätyksen. Lisäksi puolustuspeli on tiivistynyt kauden edetessä huomattavasti.
Vaikka hyökkäys on ollut viime aikoina erittäin tehokas, Ducksin toimitusjohtaja Bob Murray on ilmaissut olevansa valmis vahvistamaan laituriosastoa. Samalla hän on kuitenkin antanut ymmärtää, että joukkueen kärkilupaukset kuten Nick Ritchie ja Shea Theodore eivät ole kaupattavissa siirtotakarajalla.
Sen sijaan Murray on kertonut, että neuvottelut jatkosopimuksista eivät ole edistyneet niiden pelaajien kanssa, joista tulee kesällä rajoitettuja vapaita agentteja. Näiden joukossa ovat muun muassa Rickard Rakell, Sami Vatanen ja Hampus Lindholm.
Arizona Coyotes
Vastoin kaikkia odotuksia Arizona Coyotes on vieläkin pudotuspelitaistelussa mukana. Suurella todennäköisyydellä joukkue kuitenkin toimii myyjänä tulevana siirtotakarajapäivänä, koska joukkueen uudelleenrakennus on kesken.
Kaikkein todennäköisin siirtyjä on Bödker. Kesällä rajoittamattomaksi vapaaksi agentiksi muuttuva tanskalaislaituri ei ole löytänyt Coyotesin kanssa yhteisymmärrystä jatkosopimuksesta, eikä Coyotesilla ole mitään järkeä menettää häntä ilmaiseksi. Vaikka Bödkerin kausi on ollut hyvin ailahteleva, niin tilausta taitavalle 26-vuotiaalle laitahyökkääjälle Stanley Cup -mestarisuosikkien riveistä varmasti löytyy. Tehopisteitä Bödker on tällä kaudella tehnyt 38 (13+25).
Muita potentiaalisia kaupattavia ovat Nicklas Grossmann, Steve Downie ja Boyd Gordon. Kolmikon sopimukset päättyvät kauden päätteeksi eikä heille ole enää ensi kaudella joukkueesta tilaa löytymässä. Heistä irtoaisi uudelleenrakennuksessa olevalle joukkueelle aina tärkeitä varausvuoroja.
Vaikka Coyotes myyjän roolissa onkin, on mahdollista, että Coyotes hankkii Bödkerille korvaajan loppukauden ajaksi. Mihinkään sen suurempaan Coyotes tuskin ryhtyy.
Calgary Flames
Kovin odotuksin kauteen lähtenyt Flames on ollut sarjan pahimpia alisuorittajia. Ennen viime kautta vuosia pohjamudissa ryvettynyt joukkue on pudonnut takaisin häntäpäähän ja joutuu todennäköisesti jälleen myymään, sillä pudotuspeliraja on hyvin kaukana.
Kauppatavaraa Flamesilta löytyy. Russellin, Hillerin, Joe Colbornen, Josh Joorisin ja David Jonesin nimet ovat olleet mukana siirtospekulaatioissa.
Tarpeitakin liekkipaidoilla on vähintään yhtä paljon. Vaihdossa Hilleriin halutaan mahdollisesti Karri Rämölle kirittäjää, jonka sopimus loppuu kauden päätteeksi. Joni Ortion viimeaikaiset otteet tosin saattavat muuttaa Flamesin mielihaluja. Toinen tärkeä tarve Flamesille on tehokas laituri kakkos- ja kolmosketjuihin.
Edmonton Oilers
Pudotuspelien ulkopuolelle jo kymmenettä kertaa jäävä OIlers on edelleen suurten muutosten kourissa. Useiden pelaajien huhutaan vaihtavan siirtorajalla maisemaa.
Heistä todennäköisin lähtijä on Justin Schultz. Kanadalaispuolustaja on syystäkin joutunut fanien hampaisiin ja myös valmentaja Todd McLellan on ilmaissut tyytymättömyytensä hänen peliotteisiinsa. Schultzin perässä on muutama seura ja Oilers halunnee puolustajastaan vastineeksi nuoren lupauksen. Myös pahasti epäonnistuneen Anders Nilssonin tulevaisuus Oilersissa on vaakalaudalla, ja hän saattanee vaihtaa siirtorajalla maisemaa.
Potentiaalisten lähtijöiden listaan on luettava myös Teddy Purcell. Kanadalaishyökkääjä on väläytellyt ajoittain osaamistaan, mutta ei kuulu Oilersin tulevaisuuden suunnitelmiin. Myös kolmosketjun hyökkääjäksi jämähtänyt Nail Jakupov suunnannee muualle. Lauri Korpikoski ja Anton Lander saattavat hekin olla kaupan. Jälkimmäisen kausi on ollut iso pettymys ja Oilersin suunnitelmat hänen kohdallaan ovat hämärän peitossa. Muita mahdollisesti kaupattavia ovat Eric Gryba ja Mark Fayne.
Oilers toiminee siirtorajalla todennäköisesti myyjän roolissa.
Los Angeles Kings
Tyynenmeren divisioonaa johtava Kings taistelee lujasti kotiedusta pudotuspeleihin jäätyään viime kaudella ikävästi ulos. Mitään suuria muutoksia joukkueen rungossa ei tulla näkemään. Toimitusjohtaja Lombardi vahvisti kuninkaiden runkoa hankkimalla Philadelphiasta Vincent Lecavalierin ja Luke Schennin heti vuodenvaihteen jälkeen, ja ensin mainittu onkin osoittautunut hyväksi syvyyshankinnaksi.
Puolustus on ollut Matt Greenen loukkaantumisen ja Christian Ehrhoffin huonojen otteiden myötä edellisvuosia heikompi paperilla, ja juuri siksi Schenn hankittiin. Nyt Kings kauppasi Ehrhoffin Chicagoon vaihdossa Rob Scuderiin, joka oli mukana voittamassa seurahistorian ensimmäistä Stanley Cupia. Kyseessä oli melko varovaista hienosäätöä veteraanin parhaiden päivien ollessa kaukana takanapäin. Puolustusta voisi teoriassa vahvistaa vielä, mutta vallitsevat myyjän markkinat ohuen tarjonnan takia pitänevät hinnat liian kalliina.
Paletti alkaa siis olla kasassa, vaikka Marian Gaborik sairastuvalla toistaiseksi onkin. Slovakin pitäisi kuitenkin palata pudotuspeleihin. Kingsiin on huhuissa yhdistelty niin Bödkerin kuin Jiri Hudlerinkin nimeä, mutta on hankala nähdä näinkään isojen kalojen saapumista. Seuralla ei ole juuri muuta kuin varausvuoroja millä maksaa, sillä ketään runkopelaajista ei kannata luovuttaa kun kamppaillaan potentiaalisesti siitä kaikkein kirkkaimmasta, eikä siksi kannata odottaa Kings-toimistolta juurikaan mitään.
San Jose Sharks
Runkosarjaan päättyneestä viime kaudesta toipunut Sharks on Tyynenmeren divisoonassa kolmantena. Tällä kertaa vahvasti kohti pudotuspelejä suuntaava Sharks otti pelaajakaruselliin varaslähdön hankkimalla Toronto Maple Leafsista Roman Polakin ja Nick Spalingin. Hankintojen myötä Sharksin kokoonpano vaikuttaa melko valmiilta.
Sharksin suurin kysymysmerkki siirtotakarajalla on syksyllä tiettävästi siirtoa pyytäneen hai-ikoni Patrick Marleaun kohtalo. Marleaulla on sopimuksessaan siirron estävä pykälä, mutta oikean seuran osuessa kohdalle Sharksin historian paras pistemies saattaisi olla valmis siirtymään muualle. Tietysti on eri asia kannattaako GM Doug Wilsonin kaupata seuralegenda, joka on edelleen tärkeä osa pudotuspelimenestystä janoavan Sharksin hyökkäyskalustoa.
Fyysinen kolmosparin puolustaja Polak ja alempiin hyökkäysketjuihin vaihtoehtoja tuova monikäyttöinen Spaling paikkasivat Sharksin pelaajiston suurimmat tarpeet. Yksi mahdollisuus on, että Sharks hankkii Martin Jonesin taustatueksi Alex Stalockia luotettavamman kakkosmaalivahdin. Maanantain siirrot jäänevät kuitenkin mahdollista Marleau-kauppaa lukuunottamatta hailauman osalta vähäisiksi.
Vancouver Canucks
Pudotuspelipaikka alkaa olla jo Vancouver Canucksin ulottumattomissa, ja näin ollen joukkue tulee olemaan myyjän roolissa siirtotakarajalla.
Canucks on tehnyt jo kaksi siirtoa - se vaihtoi Hunter Shinkarukin Calgary Flamesin Markus Granlundiin sekä hankki Jokereissa pelaavan puolustaja Philip Larsenin oikeudet Edmonton Oilersilta.
Todennäköisimmät lähtijät ovat puolustaja Dan Hamhuis sekä hyökkääjä Radim Vrbata. Molempien pelaajien sopimukset päättyvät tähän kauteen, mikä tekee heistä näin ollen hyviä vuokrapelaajia mestaruudesta taisteleville joukkueille. Ainakin Los Angeles Kings sekä Chicago Blackhawks ovat tiettävästi olleet kaksikon perässä. Canucks on myös ilmoittanut, että Linden Vey, Matt Bartkowski, Ronalds Kenins, Adam Cracknell, Chris Higgins, Brandon Prust sekä Yannick Weber ovat vapaata riistaa, mutta kyseisistä pelaajista tuskin on hirveästi apua ainakaan Stanley Cup -jahdissa.