Aleksi Elorinne voitti Ilveksen paidassa Liigan pronssimitalin kauden 2021−22 päätteeksi. Aiemmin hän oli voittanut kaksi Suomen mestaruutta ja hopeaa Tapparassa. 32-vuotias puolustaja on nähnyt urallaan paljon. Perhe on tietysti ollut kiekkoilijan tukena alusta lähtien.
Isä Markus Elorinne aloitti muistelemalla aikaa, jona perhe asui Joensuussa. Siellä alkoi myös Aleksi-pojan kiekkoura.
− Aleksi on saanut pelata huipulla ja huippuvalmentajien alaisuudessa Liigassa ja on saavuttanut todella hienoja onnistumisia. Tarina lähti liikkeelle Mehtimäen ulkojäiltä noin vuonna 1996. Siinä Titanin puumaila kädessä ei varmaan vielä ollut haaveena voittaa noin montaa SM-mitalia.
Kuten moni nuori, myös Aleksi Elorinne harrasti lapsuudessaan paljon. Fyysisen kypsyytensä ansiosta hän pääsi pelaamaan vanhempien poikien kanssa.
− Kokeilimme montaa eri urheilumuotoa. Oli painia ja koripalloa, jossa Aleksi oli pitkänä poikana lahjakas. Koripalloharjoituksissa muut olivat kuudesluokkalaisia ja hän oli ehkä kolmannella tai neljännellä luokalla. Hän oli silloinkin pidempi kuin muut, mutta jutut pukukopissa olivat niin erilaisia, ettei hän ymmärtänyt niitä.
Jääkiekko lajiksi, Tappara seuraksi
Lopulta lajivalinta etsiytyi jääkiekkoon.
− Jääkiekko löytyi sellaiseksi lajiksi, mikä sopi Aleksille ja siinä pääsi purkamaan energiaa. Hän oppi luistelemaan hyvin nopeasti. Ulkopelejä pelattiin aika pitkään ennen kuin Joensuuhun saatiin harjoitushalli, Markus Elorinne muistelee.
Kaudeksi 2009−10 Elorinne tuli Tapparan organisaatioon ja seuran U20-joukkueeseen. Lopulta hän pääsi myös maistamaan Suomen mestaruutta kirvesrinnoissa.
− Tapparassa hän löi itsensä läpi ja pääsi huippuasemaan pelaamaan, ykköspariin. Ensimmäistä mestaruuspokaalia nostaessa purkautui varmasti sellainen pienen pojan unelma. Kuvassa näkee ilon ja riemun siitä, mitä kovalla työllä voi saavuttaa.
− Aleksihan on aina ollut kova harjoittelemaan ja yrittämään. Hän on aina inhonnut häviämistä ja rakastanut voittamista. Se on antanut hänelle hyvän kasvualustan jääkiekkoilijana.
Jämäkkänä puolustajana tunnettu Elorinne on säntillinen persoona myös kaukalon ulkopuolella.
− On ollut isälle ilo seurata kuinka Aleksi hoitaa myös siviilielämässään asiat viimeisen päälle hyvin. On itketty ja naurettu. Olemme lähetelleet viestejä niin ylä- kuin alamäissäkin.
Perheen tuki ja aika ovat nuorille jääkiekkoilijanaluille korvaamatn apu. Myös isä-Elorinne on ollut monessa mukana lätkäarjessa.
− Paljon olemme Aleksia myös kuskanneet. Autoon on kertynyt kilometrejä. Kun Aleksi tuli Bluesiin 2006 asuimme jäähallin vieressä. Silloin Aleksi kulki polkupyörällä ne matkat. Maajoukkueleireille Vierumäelle ja peliturnauksiin menimme mukaan katsomaan.
Aina ei Aleksinkaan keskittyminen ollut parhaimmillaan. Isän mieleen muistui eräs kömmähdys nuorten maajoukkueajoilta.
− Kerran Pikkuleijonien leirin aikaan puhelimeni soi. "Iskä, toinen hanska jäi kotiin, voitko tuoda sen?". Sitä lähdettiin sitten viemään Helsingin jäähalliin.
Välillä matkan varrelle on osunut myös tunteikkaita tilanteita.
− Yksi herkimpiä hetkiä isänä oli, kun Ahvenanmaalla oli U16 maajoukkueturnaus ja Maamme-laulu soi ensimmäistä kertaa, kun Aleksilla oli leijonapaita päällä.
Viittä vaille HIFK
Oli lähellä, ettei Elorinteen urapolku lähtenyt nuorena eri suuntaan. Helsingissä pidetty leiri oli viedä puolustajan punapaitoihin. Ties, vaikka Elorinne ei olisi edes päätynyt myöhemmin Tapparaan menestymään.
− Seitsemännellä luokalla Aleksi meni Helsinkiin HIFK:n järjestämälle juniorijääkiekon kesäleirille Paloheinän jäähalliin. Ensimmäisenä leiripäivänä valmentaja tuli kysymään minulta, että haluaisiko poika tulla pelaamaan HIFK:n junioreihin. Lopulta Aleksi harjoitteli HIFK:n mukana sen koko viikon.
− Tilanne oli siinä kohtaa kuitenkin se, että oli koulut kesken Joensuussa. Sovimmekin, ettei siinä kohtaa siirrytä vielä mihinkään. Silloin alkoi hahmottua, että Aleksista voisi tulla jääkiekkoilija. HIFK:hon hän ei tosiaan koskaan päätynytkään.
Uralle mahtui myös pätkä espoolaisen jääkiekon parissa. Bluesissa Elorinne pääsi nauttimaan erityisesti huippuosaajien neuvoista.
− Blues-vuosina hän sai pelata Antti Törmäsen ja Jussi Ahokkaan valmennuksessa. Siellä tuli U20 Suomen mestaruus. Se oli itselleni herkistävä hetki, kun tuli ensimmäinen virallinen voitto isommasta sarjasta.
Sekä Törmänen että Ahokas ovat hekin edenneet Bluesin nuorten penkin päästä kirkkaampiin valoihin. Törmänen valmentaa Sveitsin pääsarjajoukkue EHC Biel-Bienneä ja Ahokas johdatti tällä kaudella TPS:n Liigan finaaleihin.
Jännittävä maisemanvaihdos
Tapparassa meritoitunut ja menestynyt Elorinne vaihtoi seuraa kauden 2018−19 jälkeen. Sinioranssi vaihtui toiseen tamperelaisunivormuun.
− Siirtyminen jännitti aluksi, että miten Tappara-kannattajat suhtautuvat Aleksiin. Sieltä on kuitenkin tullut vain positiivista palautetta.
− Niin Tappara kuin Ilveskin ovat mahtavia seuroja ja kumpikin erilaisena organisaationa on pystynyt auttamaan Aleksia urallaan eteenpäin.
Ei ollut kirkossa kuulutettua, että Aleksi Elorinne olisi Tappara-vuosiensa jälkeen päätynyt nimenomaan tupsukorviin.
− Aleksilla oli varmasti muitakin vaihtoehtoja Tappara-uran jälkeen. Tuntui jännältä ja aluksi vähän oudoltakin, että hän vaihtoi Ilvekseen. Minulle suosikkijoukkue on aina ollut se, missä Aleksi pelaa. On ollut helppo valita, mitä kannustaa, isä-Elorinne muistuttaa.
Ensi kaudeksi Aleksi Elorinne lähtee jälleen uusiin ympyröihin, kun Ilveksen pukukopin ovi sulkeutuu hänen takanaan.
− Ulkomaille on halu suuntautua, mutta ei ole vielä tietoa mihin menee. Odottelemme kesään, niin eiköhän se informaatio tule. Puhelin olisi varmasti jo soinut, jos olisi suunta tiedossa, Markus Elorinne sanoo.
Kohti uusia haasteita ja elämyksiä
Poika-Elorinne on pelannut toistaiseksi koko ammattilaisuransa Suomen kentillä.
− Toivon Aleksille ulkomaanreissulta hienoja kokemuksia koko perheelle. Olisi itsellekin hienoa päästä katsomaan, että millainen jääkiekkokulttuuri on siinä maassa, johon Aleksi menee.
Isän ja pojan yhteydenpito on jatkunut läpi Aleksin peliuran. Isä-Markus haluaa myös antaa oman näkemyksensä kentällä nähdyistä otteista.
− Kunnioitukseni Aleksia kohtaan niin ihmisenä kuin urheilijana on kasvanut minulle suunnattoman tärkeäksi. Aleksi myös tietää sen. Olen elänyt joka hetken mukana ja katsonut kaikki pelit. Jokaisen pelin jälkeen olemme lyhyesti analysoineet, että miten on mennyt.
Jääkiekko edustaa isälle sitä, että hänen poikansa on päässyt sellaiseen ammattiin, josta hän nauttii.
− On hienoa, että poika sai mahdollisuuden ja pystyi käyttämään sen. Minulle on poikkeuksellisen tärkeää isänä, että Aleksi on löytänyt jääkiekon ja myös hyvä elämän.