Chicago Blackhawksin hyökkääjät Dominik Kubalík ja David Kämpf tekevät paluun kotimaansa kaukaloihin, kun joukkue avaa kautensa Prahassa perjantaina. Tšekkihyökkääjät eivät ole kotoisin Prahasta, mutta NHL:n runkosarjaottelun pelaaminen Tšekissä on kaksikolle erityinen kokemus.
− On aina erityistä olla takaisin kotona. Erityisesti silloin, kun on NHL-joukkueen mukana. Sillä on suuri merkitys meille kummallekin ja tšekkiläisille. Olen innoissani huomisesta, Kubalík sanoo.
Blackhawks on ollut Prahassa jo parin päivän ajan, mutta Kubalík ja Kämpf eivät ole toimineet joukkueen matkanjohtajina.
− Pelaajat menivät sinne, minne halusivat. He menivät katsomaan linnaa vanhankaupungin torilla ja kävivät Kaarlensillalla. He kysyivät minulta ja Davidilta joistakin paikoista, minne mennä, Kubalík kertoo.
Paikallisen arkkitehtuurin esittelemisessäkään tšekkikaksikosta ei ollut apua.
− Emme olleet täällä vaan menimme kotiin viettämään aikaa perheidemme kanssa, Kubalík lisää.
Kubalík siirtyi tulevaksi kaudeksi Blackhawksiin sveitsiläisjoukkue HC Ambrì-Piottasta, ja nyt hän pelaa yhdessä Kämpfin kanssa ensimmäistä kertaa maajoukkueen ulkopuolella.
− Pelasimme vastakkain junioreissa, ja ensimmäisen kerran tapasimme pelatessamme maajoukkueessa 16-vuotiaina, Kubalík sanoo.
Kämpf lisää, että kaksikolla on yhteistä kokemusta myös ylemmistä ikäluokista.
− Pelasimme yhdessä alle 18-vuotiaiden ja alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa.
Prahassa suuren mielenkiinnon kerää Flyersin tšekkihyökkääjä Jakub Voráček, jolla on NHL-kokemusta yli 800 ottelun edestä. Myös Kubalík myöntää katsovansa Voráčekia ylöspäin.
− Hän on mahtava kaveri. Tapasin hänet maajoukkueessa. Minulla ei ole hänestä pahaa sanottavaa.
Kubalík tunnistaa 30-vuotiaan Flyers-pelaajan arvon kotimaassaan.
− Hän on täällä klassikon asemassa ja Tšekin maajoukkueen kapteeni.