Leijonien puolustuksen isähahmo Juuso Hietanen kruunasi upean maajoukkueuransa olympiakultaan. 36-vuotias Hietanen oli silminnähden liikuttunut ikimuistoisen finaalin jälkeen.
– Vaikea sanoa mitään järkevää tähän. Tässä vain odottaa, että pääsee nauttimaan jätkien kanssa, Hietanen kommentoi tuntemuksiaan.
Edes ottelun viimeisten sekuntien aikana olympiavoiton tuomat tunteet eivät päässeet käymään mielessä.
– Ei siinä sen isompia kerennyt miettimään, kun yritti pitää fokuksen pelissä.
Hietanen on kulkenut yhdessä päävalmentaja Jukka Jalosen kanssa pitkän matkan aina HPK-vuosista lähtien. Tämä asia nostanee voiton arvoa entisestään.
– Aika pitkä matka on sieltä tultu. Ehkä silloin ei osannut odottaa, että oltaisiin täällä kultamitalit kaulassa.
Hietanen on pelannut urallaan seitsemät MM-kisat ja kolmet olympialaiset. Ennen Pekingiä näistä oli saldona kaksi MM-hopeaa ja Sotšin pronssi vuodelta 2014.
Pettymysten jälkeen ensimmäinen kultamitali irtosi vahvan esityksen päätteeksi.
– Ei niitä hävittyjä finaaleja ole määräänsä enempää miettinyt. Tänään käytimme mahdollisuutemme ja pelasimme hyvän pelin.
– Pienestähän nämä pelit on kiinni, ja olimme nyt tuon verran parempia, Hietanen totesi.