Samuel Helenius on viettänyt kesää kotimaassa, vaikka suven molemmin puolin nuoren hyökääjän osoite on Pohjois-Amerikassa.
− No nyt on ollut vähän haipakkaa, kun oli tuo maajoukkueleiri. Ennen sitä olen treenaillut ja ihan vain nauttinut kesästä. Kesä on ollut hieno, joten mikäs sen parempaa kuin olla Suomessa ja nauttia siitä, Helenius virkkoo.
Vaikka vuoden lämpimimpänä aikana on myös paljon vapaata, ei nuori leijona ole jättänyt itsensä kehittämistä sivuraiteille.
− Yhden harjoituksen päivinä olen aamulla käynyt treenaamassa ja sen jälkeen vain nauttinut. Kyllä kahdenkin treenin päiviin aikaa jää, kun toinen harjoitus on puolen päivän aikaan.
JYPissä kannuksensa hankkinut Helenius suuntasi viime kauden lopulla AHL-kaukaloihin ja pelasikin 12 ottelua Los Angeles Kingsin farmijoukkueessa.
Pohjois-Amerikka tutuksi
Loppukauden visiitti Pohjois-Amerikassa antoi Heleniukselle paljon tärkeää tietoa uran seuraavien askeleiden kannalta. AHL-seura Ontario Reign pitää majaansa aivan Los Angelesin kupeessa Kaliforniassa, Yhdysvaltojen länsirannikolla.
− Jäi hyvä mieli ja nyt tiedän, mihin olen menossa. Jos en olisi lähtenyt, niin nyt menisi taas seuraavat kymmenen peliä haistellessa uutta. Nyt tietää, mitä tuleman pitää siellä. Tiedän valmistautua paremmin. Se oli hyvä reissu oppimisen kannalta.
− Pääsin tutustumaan seuran henkilöstöön ja pelikavereihin sekä kaupunkiin. Se auttoi tosi paljon, Helenius kertaa.
Seuran valmennus ei antanut 19-vuotiaalle suomalaiselle sen suurempia ohjenuoria rooliin tai pelitapaan liittyen. Helenius on Kingsin toisen kierroksen varaus vuoden 2021 varaustilaisuudesta.
− Minulle on aika selvää, että roolini on alempien ketjujen kahden suunnan keskushyökkääjä. Tiedostan, että se on minun roolini ja turha sitä on lähteä vaihtamaan. Näin iso ukko pystyy sitä roolia hyvin vetämään.
199-senttisen ja 91-kiloisen vartensa ansiosta Helenius onkin vahva vääntäjä ja aiheuttaa varmasti harmaita hiuksia vastustajille myös taalajäillä.
Uusi yritys Edmontonissa
Nuorten MM-kisat pyörähtävät käyntiin Kanadan Edmontonissa 9. elokuuta. Maailmanmestari on selvillä vajaa kaksi viikkoa myöhemmin 20. elokuuta. Yleensä alle 20-vuotiaat kiekkolupaukset mittelevät MM-mitaleista vuodenvaihteessa, mutta viimeksi koronavirus sotki kuviot.
Poikki pistetty turnaus ei kummittele Heleniuksen mielessä, vaan keskushyökkääjä uhkuu intoa uuden yrityksen lähestyessä.
− Tosi hyvillä ja odottavaisilla fiiliksillä lähden kohti Edmontonia. Kisojen perumisen takia nyt on kahta kauheammin nälkää päästä pelaamaan yhdessä hyvällä poppoolla.
Kun Nuoret Leijonat pakkasi laukkujansa edellisen kerran Kanadan maaperällä, ei ollut vielä tiedossa, mitä tuleman pitää.
− Kun kisat peruttiin, niin silloin oli aika epätietoinen olo eikä oikein tiennyt, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Hyvä näin, että nyt pelataan taas!
Koronavirus jyllää edelleen ja on periaatteessa mahdollista, että isoja ihmismassoja keräävät tapahtumat levittäisivät tautia edelleen.
− En henkilökohtaisesti jännitä niin paljon, että kävisi samalla tavalla. Eihän sitä voi tietää, mutta itseäni ei pelota tällä hetkellä, Helenius toppuuttelee.
On selvää, että Helenius ja monet hänen pelikavereistaan eivät edusta Suomea alle 20-vuotiaissa enää tämän turnauksen jälkeen. Nuorukainen lähestyy tapahtumaa innolla.
− Lähden nauttimaan viimeisistä juniorimaajoukkueen peleistä. Se on hieno asia, että saa pukea leijonapaidan päälle. Pelillisesti lähdemme pelaamaan sitä peliä, mitä Suomen Leijonat haluaa pelata. Itse en ole kova pistenikkari, vaikka viimeksi menikin aika purkkiin.
Helenius toden totta nakutti niissä kahdessa ottelussa, jotka Suomi ehti pelata, tehot 3+1=4. Nyt hän suhtautuu kuitenkin omaan ruutuunsa maltillisesti.
− Pelaan todennäköisesti (Brad) Lambertin ja (Ville) Koivusen kanssa samassa ketjussa. Tiedostan oman roolini siinä ketjussa. Sillä mennään ja minun on hyvä olla siinä.