Alkulohkon viimeinen pelipäivä osui myös Pius Suterin syntymäpäivään. Sveitsiläishyökkääjälle tuli täyteen 26 vuotta.
− Ei se varmaan paras syntymäpäiväni ollut, lapsena ne olivat paljon mukavampia, Suter nauroi.
− Mutta kyllä tämä hyvä päivä on, kun voitimme lohkon ja saimme vielä voiton loppujen lopuksi. Se oli kuitenkin tavoitteemme tähän päivään tullessa, Suter myönsi.
Sveitsi eteni alkulohkossa voitosta voittoon. Tuuria menestys ei missään nimessä ollut, sillä Sveitsi vei jokaisessa pelissä myös laukaisutilaston. Puolivälierän alkaessa lohkovoiton merkitys kuitenkin nollaantuu.
− Tähän asti pelatut pelit eivät merkitse mitään tästä eteenpäin. Ne toki antavat itseluottamusta jatkoon, Suter myöntää.
Sveitsin vastustaja on Yhdysvallat, joka sijoittui Tampereen lohkossa neljänneksi.
− Tiedän muutaman pelaajan sieltä. Joukkue pelaa nopeaa ja fyysistä kiekkoa ja heillä on ollut monia kovia pelejä tähän mennessä. Se on hyvä joukkue, joten täytyy olla valmiina, Suter tietää tulevasta vastustajasta.
Sveitsi saa pelata turnauksessa vielä yhden ottelun Helsingissä. Suter on siihen tyytyväinen.
− Onhan se tärkeää, ettei tarvitse matkustaa, joten saamme käyttää aikaa lepoon hieman enemmän. Kiekon pudotessa sillä ei kuitenkaan ole merkitystä, tärkeintä on olla valmis pelaamaan, Suter tiedostaa.
Sveitsi on pelannut erityisesti hyökkäyspäähän hienoa joukkuepeliä. Suter ei kuitenkaan varauksetta allekirjoita näitä vahvuuksia.
− Me olemme löytäneet erilaisia teitä voittoon. Välillä ylivoiman, alivoiman ja tasakentällispelin kautta. En kuitenkaan ajattele vahvuuksiamme liikaa.
Sudenkuoppiakin Sveitsin tiellä voi olla. Ranskaa ja Saksaa vastaan joukkue lähti tappioasemassa ensimmäiselle erätauolle.
− Kahdessa edellisessä pelissä ensimmäiset erämme ovat olleet heikkoja, mutta olemme taistelleet toisessa erässä mukaan. Ei toki saa jäädä liikaa jälkeen pelin alkuhetkillä.