Santalan maali saatteli helsinkiläiset 5-2-johtoon. Tilanne, josta rangaistuslaukaus vihellettiin oli HIFK-hyökkääjällekin hieman epäselvä.
– Ilmeisesti joku pelasi rikkinäisellä mailalla. Istuin itse silloin penkillä enkä nähnyt kulmassa tapahtunutta tilannetta. Olen treeneissä ampunut paljon räpylän puolelle ja onneksi kiekko meni sisään, palasi Santala tapahtuneeseen.
HIFK aloitti kautensa kolmella vierasottelulla. JYP, Jukurit sekä Sport kaatuivat kaikki jatkoajalla. HPK:sta napattu päänahka numeroin 6-2 nosti joukkueen sarjataulukon kärkikolmikkoon.
– Juhani Tyrväisen kenttä teki kolme maalia ottelun alussa ja pääsimme myös pelaamaan viidellä kolmea vastaan. Toinen erä oli meiltä huono eikä tämä ollut myöskään paras pelimme. Ryhdistäydyimme viimeisessä erässä, kertasi hyökkääjä.
Millainen tunnelma joukkueen sisällä ja pukukopissa on ollut?
- Meillä on ollut hyvä tunnelma. Tämä on hyvä ryhmä. On ollut kiva tulla tänne pelaamaan, kertoi Santala.
HIFK-hyökkääjä liittyi joukkueen vahvuuteen yksivuotisella sopimuksella. Hän on yksi joukkueen kokeneimmista pelaajista. Minkälaisena hän näkee oman roolinsa?
- Olen vain yksi osa palapeliä. Yritän keskushyökkääjänä nivoa kenttäämme kasaan. Toimitan kiekkoa laitureille ja pyrin tekemän tulosta hyökkäyspäässä, jatkoi hyökkääjä.
Santala kiekkoili monta kautta Sveitsissä. Mitä sieltä jäi käteen ja onko hyökkääjällä sveitsiläisiä jippoja hihassa joita soveltaa Liigassa?
– Sveitsin liiga on todella hyvä. Harmi, että se on Suomelta hieman piilossa. Joka paikasta löytyy aina uutta ja kaikesta oppimasta voi ammentaa, lopetti Santala.