Yhdysvaltojen kolmannen erän lopussa alkanut loppukiri ei riittänyt aivan loppuun asti. Ottelun jälkeen Alex Tuch odotti jo revanssia.
− Tiukka tappio, mutta toivottavasti kohtaamme uudestaan finaaleissa!
"Joka kerta, kun astumme jäälle, pidämme hauskaa"
Kolmannen erän lopulla Yhdysvallat haki vimmatusti osumia ilman maalivahtia. Dylan Larkin osuikin, kun ottelua oli enää pari minuuttia jäljellä. Pian Larkinin maalin jälkeen Kanadan Sam Reinhart näytti kuitenkin ratkaisseen ottelun iskemällä kiekon tyhjiin. Larkin kavensi kuitenkin illan toisella osumallaan ja tasoitus näyttikin vääjäämättömältä.
− Koetimme hyödyntää lopun hurmosta. Saimme kaksi maalia, pelasimme hyvin, mutta lopulta Kanada oli vain kovempi, Tuch harmitteli.
− Tämä oli turnauksen ehdottomasti kovin ottelu. Muut pelit eivät pääse lähellekään.
Muiden pelaajien tapaan myös Tuch hehkutti tunnelmaa, joka olikin Bell Centressä aivan katossa.
− Yliopistosarjassa joillakin paikkakunnilla päästään lähelle tätä tunnelmaa, mutta kyllä tämä on silti ylitse muiden.
Tuch on pelannut turnauksessa samassa ketjussa Kanadan Connor McDavidin kanssa ensi kesän NHL-varaustilaisuuden ykkösnimen paikasta kilpailevan Jack Eichelin kanssa. Maajoukkueen ulkopuolella he kuitenkin ovat kilpailijoita keskenään Yhdysvaltojen yliopistosarjassa.
Tuch pelaa Boston Collegessa, kun taas Eichel on Boston Universityn pelaaja. Molemmat joukkueet pelaavat samassa divisioonassa. Se ei kuitenkaan ole vaikuttanut pelaajien kemioihin maajoukkueessa.
− Sillä ei ole ollut vaikutusta. Yhteispeli alkoi taas sujua välittömästi. Sain pelata hänen kanssaan vuosi sitten ja mikään ei ole muuttunut.
− Joka kerta, kun astumme jäälle, pidämme hauskaa. Hän on uskomaton pelaaja, Tuch kehui.