Monen näyttelijän tie rooliin vuoden 1995 maailmanmestarijoukkueessa kulki normaalin hakuprosessin kautta, mutta Hannes Suomista pyydettiin esittämään juuri Jarmo Myllystä.
Suominen kertoo maalivahdin varusteisiin hyppäämisen olleen todella mielenkiintoista, koska hän ei omien sanojensa mukaan tiennyt maalivahtitoiminnasta käytännössä mitään ennen leffaprojektia.
Myllys on Suomisen ajatuksissa yksi niistä pelaajista, jotka ovat jääneet erityisen vahvasti mieleen.
− Maalivahti on tavallaan erityisessä asemassa, koska hän on yksin siellä maalissa. Onnistuessaan maalivahdeista nousee sankareita, Suominen pohtii.
Kun rooli maalivahtina oli varmaa, alkoi Suominen ottaa selvää siitä, mitä veskarin homma oikein on. Hän sai valmistautumiseen apua Myllykseltä, jonka kanssa Suominen keskusteli puhelimessa ennen kuvausten alkua.
Suomista kiinnosti torjuntatyöskentelyä enemmän kentän ulkopuolinen toiminta. Hän kyseli Myllykseltä mahdollisia tapoja ja rutiineja, jotka voisivat auttaa näyttelijää tulkitsemaan esikuvaansa.
− Minua kiinnosti esimerkiksi se, että pukiko "Jamo" varusteet aina tietyllä tavalla tai millainen hän oli pelipäivinä, Suominen valaisee taustatyötään.
Hyppäys tuntemattomaan
Suomisella itsellään ei ole jääkiekkotaustaa, mutta hän kertoo pelanneensa pipolätkää viime talvena. Kokemusta karttui, kun rooliin valmistauduttiin jääharjoituksissa.
− Ainakin seitsemän kertaa päästiin jäälle ennen kuvauksia, kertoi Suomisen kollega, Timo Jutilaa näyttelevä Joel Hirvonen.
"Kysyin, pukiko "Jamo" varusteet aina tietyllä tavalla"
Vaikka ennalta tuntematon jääkiekkomaailma antoi haasteensa, sulautui Suominen siihen mielestään melko helposti. Kokeneemmat pelimiehet auttoivat noviiseja oikeanlaisten toimintatapojen löytymisessä.
−Esimerkiksi pukukoppikäyttäytymiseen sain muilta vinkkejä, Suominen kiittelee kollegoitaan.
Kuvausten aikana Suominen muistelee olleensa vain kerran jäällä varusteet päällä. Näyttelijän työ painottui kaukalon ulkopuolelle, eikä pelitilanteita filmattu uudestaan.
Vaikka Suominen on koulutettu näyttelijä, joutui hän myöntämään, ettei hänen ammattitaitonsa aina riittänyt esittämään maalivahtia pelitilanteessa.
− Joskus käytettiin stunttia, koska en ole oikeasti maalivahti, Suominen toteaa.
Hankaluuksia tuottivat myös maalivahdin varusteet. Näyttelijät käyttivät elokuvan tapahtumien aikaisia suojuksia, joiden pukeminen osoittautui haasteelliseksi.
− Niissä oli kaikenlaisia remmejä, joita ei itse saanut kiinni, Suominen manaa.
Finaalijännitys liikaa nuorelle miehelle
Teini-ikäisenä kotonaan MM-finaalia keväällä 1995 seurannut Suominen muistelee tunnelman olleen hyvin jännittävä.
− Jossain vaiheessa menin omaan huoneeseeni, kun en enää kestänyt katsoa peliä, Suominen kertoo.
Suominen seuraa aktiivisesti leijonalauman otteita MM-kisoissa. Hän todisti kotikatsomossa myös Suomen toista maailmanmestaruutta 2011.
"Mestaruus antoi uskoa, että suomalaiset pärjäävät maailmalla"
Vertailuun maailmanmestaruuksien eroista ja niiden merkityksistä Suomisella ei ole selvää kantaa. Hän kuitenkin sanoi ensimmäisestä mestaruudesta puhuttavan kansaa nostattavana tapahtumana, jopa laman taittajana.
− Minulle on jäänyt sellainen kuva, että kevään -95 mestaruus oli enemmän kuin pelkkä jääkiekkomestaruus. Se antoi uskoa, että suomalaiset pärjäävät maailmalla, Suominen pohdiskelee.
Siinä missä 95 on yksi vuoden odotetuimpia tapauksia, sitä oli ehdottomasti myös uusintaversio Tuntemattomasta sotilaasta.
Heti uran alussa Suomisen näyttelijäntyö noteerattiin Jussi-ehdokkuudella roolista Eilassa. Siitä huolimatta hän on vuosia ollut melko tuntematon nimi Suomen näyttelijäkaartissa. Tänä vuonna Suominen on noussut enemmän esiin, kun hän sai kunnian olla mukana molemmissa juhlavuoden suurissa elokuvissa.
− Toki aina on tuurista kiinni, mitä rooleja tulee vastaan. Nämä nyt sattuivat samalle vuodelle, Vanhalan roolin Tuntemattomassa näytellyt Suominen toteaa vaatimattomana.
Suominen ei kuitenkaan ole vielä valmis nostamaan itseään eturivin näyttelijäksi. Hän kertoo olevansa lähinnä kiitollinen siitä, että on saanut tehdä työtä, josta pitää.
Joukkuehenki on tärkeä niin kentällä kuin rintamalla
Kaksi erilaista projektia antoi näyttelijälle paljon. Suominen kertoo löytäneensä myös yhteneväisyyksiä sotaelokuvan ja kiekkohegemonian välillä.
− Molemmissa meillä oli tavallaan joukkue, oltiin yhtä isoa porukkaa, Suominen oivaltaa.
Hänen mukaansa elokuvan leijonajoukkue hioutui pukukopissa yhteen yllättävän helposti. Joukkuehenki oli merkittävässä roolissa mestaruushurmoksen löytymisessä.
Mestaruuden ratkeaminen ja sitä seurannut juhlinta kuvattiin viimeisenä kuvauspäivänä. Suomisen mukaan meininki kopissa tuntui erittäin aidolta, eikä fiilistä tarvinnut erikseen etsiä.
− Välillä tuntui, että kulissit hajoavat, kun pompimme ja heiluimme juhlahumussa, Suominen naureskelee.
Hyvästä joukkuehengestä kertovat myös pukukoppijäynät. Hyvässä joukkueessa jäynätkin on sallittuja.
Suominen itse ei jäyniä tehnyt, eikä joutunut niiden kohteeksi. Kollega Hirvonen sen sijaan kertoi, että jotain pientä teippikepposta ja muuta harmitonta kopissa tuli vastaan.
− Vesipullon korkkeja kierrettiin auki ja sitten tuli vedet syliin. Ei kuitenkaan mitään sen kummempaa, kommentoi Hirvonen jäynäilyä.
Sekä Hirvonen että Suominen aikovat jatkaa kiekkotouhuja jatkossakin. Suomisen suunnitelmissa on jatkaa pipolätkää, johon hän kokee taitojensa riittävän.
− Sain tästä roolista semmoisen kipinän ja etenkin uskalluksen mennä jäälle kokeilemaan, Suominen toteaa.