Jenni Hiirikoski: "Olen tappiosta huolimatta todella tyytyväinen esitykseemme"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jenni Hiirikoski jaksoi hymyillä, vaikka juuri hetkeä aiemmin Suomi oli kärsinyt USA:lle harmittavan niukan tappion.
Kuva © Julia Heino, julia.heino@jatkoaika.com
Suomi oli MM-kisojen toisessa ottelussaan hyvällä jalalla liikkeellä ja hallitseva maailmanmestari USA joutui tiukoille, vaikka peliä hallitsikin. Suomen kapteeni Jenni Hiirikoski nosti esille maalivahti Meeri Räisäsen huippuesityksen sekä hienosti toimineen alivoimapelin.

Harvoin, jos koskaan, näkee niin raikasta alkua Suomen joukkueelta USA:ta vastaan, mitä tiistaina Kamloopsissa nähtiin. Suomi pysyi hyvin kiekossa, karvasi aktiivisesti ja vei yhdysvaltalaisilta tilaa ja aikaa pois.

− Ensimmäisen erän alku oli meiltä todella hyvä ja käänsimme energiamme juuri oikeisiin asioihin. Jaksoimme painaa ja tehdä töitä oman pelisuunnitelmamme mukaan mainiosti muutenkin koko avauserän ajan, Suomen kapteeni Jenni Hiirikoski kehui omiaan.

Ottelun toisessa erässä nähtiin horroksesta herännyt USA. Tasoero alkoi ottelun edetessä näkyä, kun jäätä kulutettiin toisen erän lisäksi myös kolmannessa erässä tasaiseen tahtiin Suomen kentäpäädyssä.

− He nostivat todella paljon tempoa toisessa erässä. Emme vaan pystyneet katkomaan peliä tarpeeksi ja viemään heiltä parasta iskua pois, Hiirikoski harmitteli.

− Täytyy tappiosta huolimatta olla silti todella tyytyväinen esitykseemme. Ennen kaikkea Meeri [Räisänen] nousi maalillaan hienosti esiin ja pelasi todella hyvin. Tuossa kun katsoin, niin 51 laukausta näytti yhdysvaltalaisilla olevan, joten aikas hienosti hän torjui.

Loistavan maalivahtipelin lisäksi myös moni muu pelin osa-alue toimi Suomelta hienosti. Yksi näistä oli alivoimapelaaminen, joka ei antautunut taitavien yhdysvaltalaisten myllytyksessä kertaakaan.

− Olimme alivoimassa aktiivisia ja pyrimme antamaan oikeissa paikoissa hyvin painetta. Pelasimme läpi ottelun todella uhrautuvaisesti ja suurella sydämellä, Hiirikoski kuvaili.

− Ja tosiaan, Meeri viimeisenä lukkona antoi meille mahdollisuuden voittaa tänään. Meillä oli kolmannen erän loppupuolella kuitenkin vielä maukas paikka tulla pelissä tasoihin.

Keskiviikkona naisleijonilla on luvassa kisojen ensimmäinen välipäivä. Monet arvokisat urallaan kokenut kapteeni ei ollut vielä täyttänyt kalenteriaan aktiviteeteilla.

− Suunnitelmia ei ole vielä lyöty lukkoon. Katsellaan tässä ihan rauhassa. Emme ole hirveästi vielä kaupunkiin tutustuneet, mutta varmaan ainakin nuo joukkueen nuoremmat pelaajat jaksavat lähteä tutkailemaan paikkoja, hän naurahti.

» Lähetä palautetta toimitukselle