JYP-vahvistuksen maalittomuudelle pätevä syy - "Omilla mailoilla sitten"

LIIGA / Haastattelu
Viime kaudella Darryl Boyce ehti pelata Columbuksen paidassa 20 ottelua tehoillen kolmen syöttöpisteen verran.
Kuva © Getty Images
Kanadalainen vauhtikone osoitti kentällä miksi hänet on JYPiin hankittu. Vauhtia ja ryminää riitti aikaeroväsymyksestä huolimatta. Maalitolppien väliin mies ei vielä osunut, mutta syykin oli ymmärrettävä. Hyökkääjän omat mailat sijaitsevat vielä akselilla Lontoo-Helsinki.

Väsynyt, mutta onnellinen. Siten voisi parhaiten kuvailla ensimmäisen SM-liigaottelunsa pelannutta Darryl Boycea.

JYPiin siirtorajan kynnyksellä saapunut kanadalaisvahvistus ilmaantui Jyväskylään vauhtikoneen maineessa. Tuota vauhtia totisesti kaukalossa myös torstai-iltana nähtiin.

- No se on hyvä, hyökkääjä naurahtaa kehuille.

- Lensin tänne eilisiltana kymmenen aikaan, joten hivenen väsynyt olen tietenkin. Toivottavasti ensi viikolla pääsee rytmiin kiinni, Boyce huokaisee viitaten maajoukkuetauon tarjoamaan rauhoittumisjaksoon.

Aikaerouupumusta tai ei, kanukkitikittäjä porhalsi siitä huolimatta vauhkona ympäri kenttää täydet kolme erää. Näyttämisen halu paistoi miehen otteista.

Nopeus on juurikin se osa-alue, jonka Boyce mieltää omakseen.

- Luistelu on kyllä iso osa peliäni. Toivottavasti maineeni tulee olemaan se, että vien loppuun taklaukseni ja luistelen kovaa kiekolle.

Niin, myös niitä taklauksia entiseltä NHL- ja AHL-jyrältä nähtiin. Jokaiseen erään mahtui yksi tai kaksi puhdasta, kovaa pommia, joita romuluinen hyökkääjä jakoi antaumuksella.

Syykin pelityyliin on selvä.

- Mitä enemmän antaa painetta puolustajille, sitä vähemmän aikaa heillä on miettiä. Muutamissa tilanteissa pakit jättivätkin kiekon pelattavaksi, kun tulin taklaamaan ja sain siten annettua pari syöttöä luukulle, Boyce luonnehti.

Vaan missä ovat mailat?

Lehtereillä ei juuri saatu ihailla kanadalaisen kiekollista osaamista. Vaikka mies ei olekaan kiekollisesta taidostaan tunnettu, oli syy hivenen haparoivaan kiekolliseen peliin täysin ymmärrettävä. Hurrikaanivahvistuksen maila oli nimittäin napattu loukkaantuneen Jari Jääskeläisen keppikokoelmasta.

- Hieman oli vaikea päästä lainamailoilla rytmiin. Kiekko tuntui pomppivan näillä mailoilla ihan miten sattuu. Toivottavasti omat tulisivat pian, Boyce sanaili kaihoisasti. 

Miehen kaipuu Lontooseen jääneitä mailojaan kohtaan oli luonnollisesti suuri. Tehopisteillä Boyce ei siis vielä päässyt herkuttelemaan. Tähän tosiaan vaikutti myös lainamailojen omistajan lausahdus ennen peliä.

- Hän sanoi, että niissä paljon maaleja vielä jäljellä. En halunnut tehdä maalia tänään, vaan pidin ne osumat hänen mailoissaan, huumorimies velmuili.

- Kun saan omat mailani takaisin aloitan taas tekemään maalejakin, hyökkääjä lupasi.

Ketjukavereille puhtaat paperit

Boyce istutettiin Kärppiä vastaan välittömästi ykköskentälliseen Eric Perrinin ja Ramzi Abidin kanssa. Alku meni vielä tunnustellessa. Toisessa vaihdossa kanadalaisen pieni merkkausvirhe kostautui Joonas Kemppaisen karatessa läpiajoon ja maalintekoon.

Tämän jälkeen palaset alkoivat kuitenkin loksahdella paremmin kohdilleen. Mies silmin nähden nautti pelaamisesta JYPin muiden ulkomaalaisvahvistusten kanssa.

- Hienoja pelaajia ovat. Eric näkee peliä hienosti ja Ramzi väläytteli pari kertaa laukaustaan. Hänelle pitää järjestellä paikkoja, Boyce kuvaili.

- Uskon, että avaan omalla pelityylilläni heille enemmän tilaa.

Myös päävalmentaja Jyrki Aho näki koko ketjun ja erityisesti Boycen esiintymisessä paljon hyvää.

- Perrinin ketjun peli oli tänään selvästi selkeämpää. Kaveri toi kyllä mukanaan juuri sitä selkeyttä. Mies luki peliä mukavasti, Aho kehaisi.

SM-liigassa happitasot matalalla

Suomesta tai Jyväskylästä Boyce ei omien sanojensa mukaan tiennyt juuri mitään. Pelicansissa viime kaudella kiekkoillut Justin Hodgman tosin oli pientä osviittaa vauhtikoneelle etukäteen antanut.

Kysyttäessä miehen ensikokemuksista SM-liigasta vastaus tulee väsyneeltä pelaajalta välittömästi.

- Vähemmän on happea täällä, mies naurattaa.

- Paljon oli poikkikentänsyöttöjä. Selvästi enemmän kuin Pohjois-Amerikassa. Siellä on myös selkeämpi jako taitavampien pelaajien ja duunareiden välillä. Täällä pelaajat näyttävät olevan kaikki todella taitavia, Boyce analysoi.

Itse ottelussa kanukkivahvistus pelasi siis laitahyökkääjänä. Sentterin ominaisuuksia hän pääsi väläyttelemään alivoimalla kaapien voiton jokaisesta kolmesta aloituksestaan.

Yksi erikoinen sattumus harvojen aloitusten joukkoon mahtuikin.

- Yksi tuomareista varoitti minua aloituksessa etukäteen tekemästä virhettä, vaikka en ollut edes vielä tehnyt mitään väärin, kanadalainen ihmetteli.

Omalla räväkällä pelityylillään hän ei kuitenkaan usko saalistavan liigatuomareilta suuria jäähyminuutteja.

- Taklaukseni olivat tänään puhtaita. Pelasin kiekkoa ja halusin sitä enemmän kuin kaveri. Luulen, että tuomaritkin näkivät sen. Näin tulen pelaamaan jatkossakin, Boyce vahvisti.

Yksi seikka miehen puheista nousi kuitenkin ylitse muiden. Nimittäin unille pääsy.

- En malta odottaa, että pääsen nukkumaan!

Se uupuneelle matkamiehelle sallittakoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle