Peruspuolustajan palkkapäivä

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Peruspuolustaja, joka ei juuri pisteillä juhli. NHL:n luottopuolustajiin kuuluvan Chris Butlerin sunnuntai-ilta oli makoisa. Turnauksen avausmaali ja USA:n jatkopaikan varmistanut voitto olivat hyviä syitä tyytyväisyyteen.

Chris Butler on puolustaja, joka harvemmin löytää itseään lööpeistä tai otsikoista. Vahvaa oman pään pelaamista ja alivoimalla raatamista. Calgary Flamesiin täksi kaudeksi kaupattu puolustaja on ehtinyt profiloitua NHL:ssä jo muutamassa vuodessa peruspuolustajien joukkoon.

Meno MM-kekkereissä on maistunut ikäisekseen kokeneelle puolustajalle. Sunnuntaina yhdysvaltalainen oli suuressa roolissa, kun USA nollasi Suomen tylysti Helsingin illassa.

– Valmistauduimme peliin erityisen huolella tänään. Yksinkertaista ja toimivaa jääkiekkoa. Emme lähteneet hautomaan kiekkoa liikaa omissa, koska se olisi tuottanut vain harmia suomalaisten organisoitua peliä vastaan. Lähinnä kiekkoa ja painetta vastustajan päätyyn, jossa meidän hyökkääjämme tekivät hienoa työtä karvaamalla.

– Pidimme kiekkoa tänään niin paljon, ettei omassa päässä ollut juuri hätää. Sitä kautta pidimme heidät poissa parhaimmilta paikoilta meidän omassa päässämme, Butler jatkoi puolustuksen roolista 5–0-voitossa.

Vahva alku

USA:n pelit olivat voitetun Kanada-kamppailun jälkeen sujuneet ailahtelevasti, ja joukkue meinasikin kyykätä pahasti Kazakstanin kanssa. USA piti ennen Suomi-peliä pitkän palaverin. Ja se näkyi. Ottelun alussa kentällä olikin vain yksi joukkue.

– Kaikki olivat äärimmäisen valmiita peliin, koska tiesimme kamppailun tärkeyden. Tänään oli poikkeuksellisen tärkeää viedä heidän peli-ilonsa heti alusta alkaen hiljentääksemme heidän kotiyleisönsä, Butler kertasi.

Butler olikin elementissään omassa päässä, kun Suomi ei saanut kuin satunnaisia hyökkäyksiä jenkkien päätyyn.

– Pelini tuntuu koko ajan paremmalta isossa kaukalossa. Joukkueessa on taas paljon uusia kavereita, joten yhteisen sävelen löytyminen vie aikansa. Meillä on kasassa hyvä sekoitus monenlaista osaamista, joten suunta on oikea.


Näkymätöntä työtä paiskiva Chris Butler pääsi sunnuntaina myös parrasvaloihin.

Oma tähtihetki tuli Butlerille kolmannen erän alussa, kun mies iski joukkueen neljännen maalin, ja hyydytti viimeistään siinä vaiheessa Suomen mahdollisen kirin. Siniviivalta lähtenyt kuti olikin tarkka ja yllätti Kari Lehtosen.

– Lauoin vain kiekkoa maalille. Minusta tosin tuntuu, että se osui matkalla vielä johonkin meidän hyökkääjistämme. Maskin takaa pääsin heittämään, joten sain siihen paikkaan todella vaikean vedon maalivahdillekin.

Alakerran tuki ja turva

Butlerin rooli on maajoukkueessa hyvin pitkälle sama, mikä se on Calgaryssäkin. Vaikka maalitili aukesikin, naureskeli puolustaja keskittyvänsä yhä niihin klassisiin omiin vahvuuksiin.

– Oma roolini on edelleen oman pään pelissä. Haluan pelata hyvin alivoimalla ja blokata laukauksia. Sitä kautta auttaa joukkuetta. Isossa kaukalossa varsinkin tilan antamisen kanssa pitää olla tiukkana omassa päädyssä.

Pakkipariksi on maajoukkueessa löytynyt tuttu mies. Kiekollisesti taitava Jeff Petry sekä Butler muodostavat hyvän pakkiparin kisoissa.

– Olen pelannut Jeffiä vastaan paljon jo NHL:ssä Calgaryn ja Edmontonin kamppailuissa, joten hän on tuttu puolustaja minulle. Isokokoinen pakki, joka käsittelee kiekkoa hyvin. Siinä on ollut helppo pelata. Yhteistyömme on sujunut mallikkaasti. Tuntuu, että täydennämme toisiamme aika hyvin.

USA:n taival ennen ratkaisupelejä jatkuu Sveitsiä vastaan tiistaina. Butler painotti lohkovaiheen viimeisen kamppailun merkitystä jo tulevaa puolivälierää silmällä pitäen.

– Tänä iltana lepoa ja huomenna hyvät treenit. Haluamme pitää vireen yllä ratkaiseviin peleihin, joten Sveitsi-ottelu on todella tärkeä. Paikka jatkossa on varma, joten voimme keskittyä lähinnä vahvaan peliin lohkovaiheen päätöspelissä, puolustaja päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle