Toista kertaa peräkkäin Naisleijonat ei antanut Ruotsin yllättää olympiaturnauksen puolivälierässä. Sotšin kirvelevä pettymys huuhdottiin unholaan peräti 7-2-voiton myötä.
Ottelun jälkeen median edessä nähtiin syystäkin tyytyväinen ja iloinen joukkue. Ilon keskellä ei kuitenkaan unohtunut, että voitosta huolimatta työ on vielä pahasti kesken. Vaihtopenkillä tunteet sen sijaan olivat nousseet pintaan.
"Joillain taisi olla jopa pieni onnenkyynel silmäkulmassa."
− Vaihtoaitiossa oli pelin lopussa kyllä onnellisia kasvoja. Joillain taisi olla jopa pieni onnenkyynel silmäkulmassa. Kaikki kuitenkin ymmärtävät sen, että matka on vielä kesken, niin ei voi liikaa ilakoida, jottei suoritustaso kärsi, totesi Naisleijonien luottopuolustajaksi turnauksessa noussut Isa Rahunen.
Rahusen mukaan Ruotsi-voitosta tullaan joukkueen keskuudessa nauttimaan tämä ilta, mutta huomenna katseet käännetään jo maanantaille ja siellä odottavaan välierään Yhdysvaltoja vastaan.
Vaikka Rahunen itse ei ollut mukana neljän vuoden takaisissa olympialaisissa, kertoo hän silloin kärsityn 2-4 tappion näkyneen omalla tavallaan joukkueen valmistautumisessa tämän päiväiseen koitokseen.
− Varmasti siitä ottelusta on eilisenä vapaapäivänä ollut monella ajatuksia päässä. Tänään joukkueella oli koko päivän jotenkin erilainen fiilis, kuin muihin peleihin lähtiessä.
Uskon, että meidän tytöt osasivat muuttaa sen tappion aiheuttaman kaiherruksen positiiviseksi voimavaraksi tähän otteluun, hän pohti.
Loppulukemat olivat Naisleijonien kannalta lopulta selkeät. Peli ei Rahusen mielestä näyttänyt koko ajan kuitenkaan niin hyvältä Suomen kannalta, kuin numerot antaisivat ymmärtää.
− Ensimmäinen erä oli ehkä kaikista paras omalta osalta, kun tein asioita todella hyvin ja täsmällisesti kentällä. Toisessa ja kolmannessa sitten koko joukkueelta peli oli välillä hiukan sellaista sinnepäin-tasoa, hän tuumi.
Laukaus Välilän kypärään "suunniteltu juttu"
Voiton lisäksi Rahuselle jäi ottelusta käteen myös henkilökohtaisempi saavutus. Naisen keräämät kaksi syöttöpistettä olivat nimittäin hänen uransa ensimmäiset arvokisoissa ansaitut tehopisteet.
− Kyllähän se toki hyvältä tuntuu, mutta ei tuolla joukkueen sisällä omilla pisteillä eletä. Tärkeintä on, että joukkue yhdessä saa tehtyä niitä maaleja.
Ottelun jälkeen Rahusen syöttöpisteistä puhutti varsinkin ensimmäinen, joka syntyi Riikka Välilän nimiin merkatun Suomen 2-0-maalin yhteydessä.
Rahunen sai nimittäin syöttöpisteen maaliin, koska hänen laukauksensa upposi Ruotsin verkkoon Välilän kypärän kautta. Rahusen mukaan tämä oli suunniteltu juttu.
− Kaikki vedothan on totta kai laskemalla suunniteltu. Tiedän siten jo laukoessa, että kunhan vain osun siihen mihin tähtään, niin aina menee sisään, nainen veisteli haastattelussa kaikkea muuta kuin tosissaan.
Nainen myös kertoo olleensa hetken aikaa huolissaan, onko Välilä kunnossa tämän ikään kuin jalkapallotyyliin puskettua Rahusen laukauksen sisään.
− Toivon mukaan ei kovin pahaa osumaa tullut. Eihän se oma laukaus nyt kovin paljoa tärähdä ja hyvin se Riikka pystyi vielä kikkailemaan tuossa lopussa, Rahunen naureskeli ja jatkoi vielä:
− Kai se (laukaus) noin sellaista satasta lähtee. Ihan en sellaisiin Jaliksen (Naisleijonien puolustaja Mira Jalosuo) lukemiin pääse. Onhan hänellä vähän enemmän sitä vipuvartta toisaalta siinä mailassaan.