Ted Nolan piti valmennustauon ja teki hyväntekeväisyyttä - "Keräämme rahaa kehitysmaan naisille"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Ted Nolan oli mietteliäs jo kolmannen tappion jälkeen IA-divisioonan MM-turnauksessa.
Kuva © Olli Tiihonen

Ted Nolanin meriittilista on pitkä. Pelaajana hän mitteli 374 AHL-ottelua sekä 78 NHL-ottelua. Valmentajana hän on toiminut paljon nuorien parissa, sillä valmennusuran ensimmäiset kuusi vuotta kuluivat juniorisarja OHL:ssä. NHL:ssä Nolan on toiminut Buffalo Sabresin ja New York Islandersin päävalmentajana yhteensä kuutena kautena sekä Hartford Whalersin apuvalmentajana kaudella 1994-1995.

Vuonna 2011 60-vuotias USA:n ja Kanadan passin omaava valmentaja siirtyi Latvian maajoukkueen valmentajaksi. Nykyään Puolan valmentajana työskentelevä Nolan näkee Puolan ja Latvian välillä paljon samaa, mutta ero löytyy pelaajamateriaalista.

− Ainoa ero on se, että Latvialla on muutama kärkipelaaja, jotka ovat pelanneet NHL:ssä tai KHL:ssä. Nytkin tässä turnauksessa Puolan joukkueesta puuttuu kolme kärkipelaajaa. Kolmen pelaajan puuttuminen maalle, jolla on todella rajallinen miehistö, satuttaa katastrofaalisesti. Se on kuin Kanadalta puuttuisi 27 parasta pelaajaa, Nolan pohtii.

Nolanin tavoite oli viedä Puola pääsarjatason MM-kisoihin kahdessa vuodessa, mutta enää se ei ole mahdollista. Puola on suurimman tippumisuhan alla tällä hetkellä IA-divisioonassa. Nolan tiedostaa puolalaisen kiekon ongelmat.

− Työ alkaa ruohonjuuritasolta ja lajin esittelystä sekä pojille että tytöille Puolassa. Jääkiekosta pitää tehdä laji, johon vanhemmat haluavat lapsensa mukaan. Jääkiekon on oltava nautittavaa, edullista ja laji pitää pystyä aloittamaan helposti. Puolassa ei ole myöskään tarpeeksi kaukaloita eikä rahoitusta, joten lapsille pitää jatkossa varmistaa puitteet.

− Kun minä kasvoin, jääkiekkoa oli halpa pelata. En ole varma pystyisinkö pelaamaan nyt, jos olisin lapsi, Nolan harmittelee.

Nolan piti kahden vuoden tauon valmentamisesta ennen Puola-pestiä. Hän vietti aikansa oman säätiön parissa, jonka järjestelyissä auttoi muun muassa Tedin poika, kahden Stanley Cupin voittaja, Jordan Nolan.

− Minulla on Ted Nolan -säätiö. Keräämme rahaa kehitysmaan naisille sekä Pohjois-Amerikkalaisten auttamiseksi heidän koulutuksessa. Pidämme kolmea Nolan-kiekkokoulua poikani Jordanin kanssa. Tuomme jääkiekkoa alueille, jossa sitä ei ole niin paljoa. Lisäksi puhumme koulussa hyvistä valinnoista, koulutuksesta, ja asioista, jotka urheilun kautta opitaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle