Moni ajatteli JYPin voittavan ottelun suoraan varsinaisella peliajalla, mutta HIFK nousi tasoihin Oliwer Kasken osumalla 18 sekuntia ennen loppua.
− Jos siinä tunkee pään pensaaseen, tappio tulee. Pakko painaa täyttä höyryä, eikä lannistua, Ossi Ikonen kuvailee.
JYP tulikin jatkoajan alkuun vahvasti pelirohkeuden värittämällä pelityylillä. Ratkaisu tuli heti jatkoajan alkuun, kun Antti Suomela kaivoi kanin hatusta. Atte Engrenin vartioimalle maalille syntyi hässäkkä, jossa Engren tuli melko kauas maaliltaan.
− Suomela on aika veijari. Arvelin, että hän heittää maalin ja maalivahdin välistä kiekon, Ikonen avaa.
− Häntä pitää pystyä lukemaan, kun tulee temppuja, joita monilta ei näe. Tällä kertaa kiekko tuli juuri kuin ajattelinkin sen tulevan.
Ikonen kuvaili sarjan noudattavan melko tuttua kaavaa, sillä kaikki pelit ovat olleet hyvin tasaisia. Pelilliset nyanssit muuttuvat joka ottelussa, mutta tietyt vahvuudet pitää joka kerta kaivaa esille.
Yksi näistä jyväskyläläisillä on päätypelaaminen.
− He ovat heikompia mylläämään omalla alueella, jos pääsemme syvään. Sieltä haemme riistoja, se on taktinen veto, puolustaja myöntää.
Kamppailupelaaminen selvissä rajoissa on myös Ikosen mieleen. Kazaksthanissa mestaruuden voittanut puolustaja kuvaili, että siellä pudotuspelien alkaessa pilli laitettiin suoraan taskuun, ja vain ruumiit vihellettiin.
− Täällä sentään on säännöt, Ikonen naurahtaa.
Muutenkin elämä maistuu 27-vuotiaalle puolustajalle, kun JYP johtaa pudotuspelisarjaa HIFK:ta vastaan otteluvoitoin 2−1.
− Kyllähän tämä on unelmien täyttymys, kun pääsee kasvattiseurassa pelaamaan pudotuspelejä, Ikonen iloitsee.