Reilut 14 minuuttia Latvia-ottelussa pelannut puolustaja Urho Vaakanainen ei ollut tyytyväinen, vaikka karsintaottelusta voitto napsahtikin tilille.
− Hyvä, että voitimme. Ei siinä muuta.
Suomen joukkue oli ennen ottelua hyvillä mielin ja luottavaisena siitä, että peli kulkee.
− Lähdimme sillä asenteella, että voitto tulee, mutta eihän tuo peli nyt hirveän hyvännäköistä ollut, Vaakanainen sanoi.
Karsintasarja napsahtaa poikki kahdesta voitosta. Suomella on siis huomenna mahdollisuus päättää turnauksensa voittamalla Latvia toistamiseen.
− Kaikkea mahdollista pitää parantaa huomiselle. Emme olleet missään hyviä tuossa pelissä, Vaakanainen tylytti.
Leppoisat juhlapäivät
Vaakanaisen syntymäpäivät osuivat nuorten MM-turnauksen ajalle. Puolustajan 18-vuotissyntymäpäivä oli eilen. Juhlat sujuivat leppoisissa tunnelmissa.
− Hotellihuoneessa vietettiin syntymäpäiviä. Jätkät lauloivat kerran, eipä muuta oikeastaan, Vaakanainen kertoi.
Muutama päivä sitten Sveitsin Yannick Zehnder sai partavaahtoa naamaansa joukkuekavereilta tv-haastattelussa syntymäpäivien kunniaksi. Vastaavia piloja ei Vaakanaiselle tehty.
− Ei ollut onneksi järjestetty mitään källiä, niin sai olla rauhassa.
Syntymäpäivien juhliminen ulkomailla ei ole jokavuotinen kokemus pelaajille. Vaakanainen sai kuitenkin viettää turnauksen aikana aikaa oman perheen kanssa.
− Isä ja äitipuoli olivat katsomassa pelejä. Kerkesin käydä muutaman kerran syömässä heidän kanssaan.
Kokonaisuudessaan eilen vapaapäivää viettäneen Suomen joukkueen uuden vuoden vastaanottaminen meni rauhallisesti.
− Meni ihan leppoisasta uusi vuosi. En tiedä, oliko kukaan edes katsomassa ilotulitusta kaupungilla. Suurin osa pelaajista oli hotellilla, Vaakanainen sanoi.