Vegas Golden Knightsin puolustaja Alec Martinez ilmoitti semifinaalitappion jälkeen pelanneensa pudotuspelit murtuneella jalalla. Asialla on ainakin siinä mielessä uutisarvoa, että yhdysvaltalaispuolustaja on blokannut eniten laukauksia sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä.
Jotkin mediat keskittyivät neutraaliin ja faktapohjaiseen uutisointiin Martinezin kommenteilla höystettynä. Ikävä kyllä enemmän näkyi ylistystä ja hehkutusta tehokkaasti ja uhrautuvasti pelanneen puolustajan urheudesta.
”Soturi”. ”Kova pelaaja”. ”Posketon suoritus” – muun muassa tällaisia ylisanoja Martinezista käytettiin sekä pohjoisamerikkalaisessa että jopa suomalaisessa urheilumediassa.
En edes yritä kiistää Martinezin suorituksen ainutlaatuisuutta tai merkitystä joukkueelle ja faneille. Sen sijaan haluan kyseenalaistaa tällaisen ratkaisun mielekkyyttä. Vaikka urheilukontekstissa on totuttu ajatukseen, että voittamisen eteen on suotavaa uhrata kaikkensa, on Martinezin kohdalla pohjimmiltaan kyse lääketieteellisestä hoidosta kieltäytymisestä.
Epäilen vahvasti, että esimerkiksi syöpähoidoista tai insuliinilääkityksestä kieltäytyjää ylistettäisiin samalla tavalla – koronarokotuksesta kieltäytyvästä puhumattakaan.
Vaikka urheilussa on totuttu ajatukseen, että voiton eteen voi uhrata kaikkensa, on Martinezin kohdalla pohjimmiltaan kyse lääketieteellisestä hoidosta kieltäytymisestä.
Todennäköisesti Martinez on itse tehnyt ratkaisun pelata vakavasta vammasta huolimatta, mikä on Stanley Cup -jahdissa ymmärrettävää, mutta asia ei ole kokonaisuutena niin yksinkertainen. Ensinnäkin pelaajat ovat esikuvia ja roolimalleja, kuten olen hiljattain huomauttanut muussa yhteydessä. Toiseksi medialla on mielipidevaikuttajana myös vastuu antamistaan viesteistä.
Kolmanneksi on ihmeteltävä Golden Knightsin lääkintähenkilökunnan toimintaa: Yhdysvaltain lääkäriliiton AMA:n ensimmäinen eettinen periaate on tarjota pätevää lääketieteellistä hoitoa. Klassisessa versiossa Hippokrateen valasta sama asia muotoillaan niin, että lääkäri vannoo pitäytyvänsä haitan aiheuttamisesta potilaalle.
Viikkokausia kestäneet hoitotoimenpiteet pelaamisen mahdollistamiseksi murtuneella jalalla eivät täytä kumpaakaan yllä mainittua määritelmää.
Kokenut suomalainen urheilulääkäri Markku Tuominen puolestaan painottaa lääkärin vastuuta lääketieteellisissä asioissa. Kyseisessä yhteydessä puhuimme tosin iskun päähänsä saaneen pelaajan palaamisesta jäälle ja valmentajan päätösvallasta, mutta pelaajan päätös pelata loukkaantuneena rinnastuu täysin – lääkärillä on lääketieteellinen vastuu.
Ilmiö ei tietenkään koske pelkästään Martinezia, hän on vain tuorein esimerkki. Siksi onkin häkellyttävää, että tiedon lisääntyessä paitsi mahdollistetaan terveyttä vaarantava käytös myös juhlistetaan epäesimerkillistä toimintaa.
Martinezin pelillistä tasoa on aiheellista kehua, mutta loukkaantuneena pelaaminen – eli terveyden vaarantaminen – ei ansaitse mitään positiivisia määrittelyjä.
