Barry Trotzia ja legendaarista Al Arbouria yhdistää ainakin yksi asia − molemmat miehet ovat voittaneet NHL:n parhaalle valmentajalle annettavan Jack Adamsin nimeä kantavan palkinnon.
Ironisesti Arbour, joka valmensi lähes 1 700 ottelua Islandersin penkin takana, voitti palkinnon vuonna, jolloin joukkue ei voittanut mestaruutta. Kaudella 1978−1979 paikallisvastustaja Rangers oli vielä parempi pudotuspelien toisella kierroksella. Tämän jälkeen Islanders ei enää suostunut häviämään, ja joukkue voitti käsittämättömät neljä Stanley Cup -mestaruutta ja yhteensä 19 ottelusarjaa putkeen.
Arbour on edelleen ainoa valmentaja, joka on valmentanut Islandersin mestaruuteen saakka.
Islanders tarvitsee vain yhden voiton selvitäkseen konferenssifinaaleihin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1993. Jo tämäkin saavutus näyttää komealta sitä taustaa vasten, että kaksi viimeistä vuosikymmentä ovat olleet seuralle kaoottisia. Islanders oli 2000-luvun alkupuolella yksi liigan naurunaiheista, eikä joukkue pystynyt välttelemään katastrofaalisia päätöksiä niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakaan. Rick DiPietron 15 vuoden jättisopimus, muutto Brooklyniin ja loppumattomalta vaikuttanut valmentajaralli penkin takana − muutamia mainitakseni.
Kesää 2018 voidaan pitää käänteentekevänä Islandersin lähihistoriassa. John Tavares pakkasi laukkunsa ja suuntasi rajan toiselle puolelle lapsuutensa kotimaisemiin. Islanders jäi nuolemaan näppejään, ja näytti hetken siltä, että jo lähes kaiken kokenut organisaatio vajoaa entistäkin syvemmälle ahdinkoon.
Kun Trotz sai Capitals-projektinsa onnistuneesti päätökseen kesällä 2018, olivat edessä uudet haasteet. Trotz, hiukan yllättäen, jätti Capitals-leirin pikaisesti mestaruusjuhlien jälkeen ja teki sopimuksen Islandersin kanssa. Kun uusi kausi lähti käyntiin lokakuussa, oli joukkueen tekemisessä aivan uutta ryhtiä.
Islanders on tehnyt hyvää työtä viime vuosikymmenen varaustilaisuuksissa, ja joukkue on pitänyt kiinni omista kasvateistaan − vaikka kehitys on vienyt useilla pelaajilla runsaastikin aikaa. Nykyjoukkueesta löytyy ainakin yksi kantava pelaaja lähes jokaisesta 2010-luvun varaustilaisuudesta: Anders Lee (2009), Scott Mayfield (2011), Adam Pelech (2012), Ryan Pulock (2013), Devon Toews (2014), Mathew Barzal ja Anthony Beauvillier (2015) sekä viimeisimpänä Noah Dobson (2018).
Trotz vei tämän kaikessa hiljaisuudessa varatun ja kypsytellyn joukkueen jo ensimmäisellä kaudellaan pudotuspeleihin, joista kotiinviemisinä oli kaksi 4–0-sarjaa. Ensimmäisellä kierroksella kaatui puhtaasti Pittsburgh Penguins, kun taas toisella kierroksella Carolina Hurricanes lähetti saarelaiset tylysti kesälomalle. Vuosi eteenpäin ja nyt himoittu konferenssifinaalipaikka odottaa enää yhden voiton päässä.
Islandersin kasvutarina on hieno, ja joukkue on hioutunut yhteen Trotzin aikakaudella upeasti. Hyvin molempia, taitopelaajia ja työmyyriä, hyödyntävä pelitapa on parhaimmillaan silmiä hivelevää. Joukkue luottaa omaan pelitapaansa, eikä sen itseluottamusta ole helppo järkyttää. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Flyers-sarjan toinen ottelu, jossa Islanders nousi kolmen maalin takaa tasoihin ja vei ottelun jatkoille.
Joukkueen roolitus on onnistunut hyvin ja siirtorajalla tehdyt hankinnat, kuten Jean-Gabriel Pageau ja Andy Greene, ovat olleen suurissa rooleissa syksyn kuplapeleissä. Trotzin pelitavalle ominaisesti joukkue karvaa erittäin energisesti ja pelaa vastuuntuntoisesti koko viisikon voimin.
Jää nähtäväksi, riittääkö Islandersin energia päätyyn asti. Selvää on kuitenkin se, että pitkän odotuksen jälkeen joukkue on oikealla tiellä.