Mielipide

Näkemys: Parhaat ovat tyylikkäitä

MAAJOUKKUE / Kolumni
OHL:n kärkivahtien taistelu kääntyi Ukko-Pekka Luukkosen hyväksi. Tyyli ja arvokkuus säilyivät myös voiton hetkellä.

Nippu Suomen pelaajia riemuitsee välieräpaikasta Toni Utusen jatkoaikamaalin jälkeen, ja ratkaisija on luonnollisesti keskipisteenä.

Paikalle lipuu myös maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen, jolle tilanne on ainutkertainen. Kukaan ei voi enää muistella edellisten kisojen Tšekki-tappiota, ja unohtaa voi jo näiden kisojen USA-pelinkin.

Suomalaisvahdin nimi on pohjoisamerikkalaisille vaikea lausuttava ja kirjoitettava.

Kanada on pudonnut alle 20-vuotiaiden MM-välieristä tavalla, jota kukaan ei pystynyt ennakoimaan. Joukkueen ulkopuolella moni ei edes uskonut sen olevan mahdollista.

Piakkoin 20 vuotta täyttävä Luukkonen osoittaa käsittämättömän riemunkin keskellä sen, että arvomaailma on kohdallaan. Tyyliä ja arvokkuutta ei myydä hallin kioskissa tai asuinalueen lähimmässä marketissa.

Sitä joko on, tai sitten ei ole.

Ele, jonka joukkuekavereitaan lähestyvä Luukkonen osoitti lohdutukseksi pettyneelle virkaveljelleen, oli koskettava. Samoin ilmeinen haluttomuus jäädä riehaantumaan suoraan Michael DiPietron eteen.

Kanadalaisvahti koki tavallaan saman, minkä suomalaisvahti Yhdysvaltoja vastaan; maaliin johtanut tilanne ei ole helposti toistettavissa ja vaatii myös erittäin huonoa tuuria. Tasaisen pelin voittaminen toki ei oikeuta valtavaan koppavuuteen, mutta ihan jokainen veskari ei välttämättä olisi toiminut samoin kuin Luukkonen.

Tunneäly toimi loistavasti, ja kaunis ele tallentui myös sosiaaliseen mediaan.

Itse pelissä kanadalaiset joskus unohtavat herrasmiesmäisyyden, mutta pelitapahtuman ulkopuolella tällaiset asiat merkitsevät heille paljon. Luukkosen vahva kausi OHL:ssä on toki muutenkin antanut aihetta kehuihin ja kiitoksiin, sillä Sudbury Wolves seilaa tällä hetkellä divisioonansa kakkospaikalla. Ja Luukkonen kantaa seurajoukkueessaan suurta vastuuta.

Tilastojen valossa Suomen ja Kanadan pelissä kohtasivat OHL:n kärkipään maalivahdit.

Luukkonen on saavuttanut vahvan aseman kanadalaissarjassa, mutta yhtä hankaluutta se ei ole poistanut. Suomalaisvahdin nimi on pohjoisamerikkalaisille vaikea lausuttava ja kirjoitettava.

Nyt on "Pekka-Luukkosen" aika. Käytöksestä menestys ei jää kiinni, ja kentälläkin Luukkonen antaa joukkuelleen hienon mahdollisuuden.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös