Kaksijakoisen runkosarjan syyspuolisko ehti langettaa Long Islandin kiekkoylpeyden ylle tummia pilviä. Marras-joulukuun taitteessa tappiokierteessä taistellut ja joukkueen sisäisten kärhämien kourissa kamppaillut Islanders-joukkio olikin jo vaipumassa pysäyttämättömään alamäkeen.
Seitsemän ottelun tappioputken ryydittämä lamakausi kääntyi kuitenkin voittoisammaksi kevätauringon lämmittäessä. Kauden kevätpuoliskon 29 voittoa takasivatkin saarelaisille Itäisen konferenssin kahdeksannen sijan ja paikan pudotuspeleihin Tampa Bay Lightningia vastaan.
Kauden alussa joukkueen suurimmaksi kysymysmerkiksi leimattu maalivahtipeli ajoi muun joukkueen mukana koukeroista vuoristorataa. Ykkösmaalivahdiksi kaavaillun Rick DiPietron ailahtelevat otteet kauden syyspuoliskolla mahdollisivat kokeneen Garth Snow’n nousun hetkellisesti parrasvaloihin. Nuoren DiPietron syrjäyttäneen Snow’n etsikkoaika ei kuitenkaan kestänyt kauaa ykkösvahdin viitan vaihtuessa kevätkaudella jälleen DiPietron harteille.
Kokoonpano terve ja vakaa
Vuoden vaihteen aikaiset sisäiset erimielisyydet sopinut joukkue uhkuu yhteishenkeä - ainakin pintapuolisesti. Todellisuudessa esimerkiksi siirtorajalla hankitun puolustaja Alexander Karpovtsevin henkilökohtaisten syiden saattelema poissaolo saattaa hiertää vanhat kaunat käyntiin. Suurempaan asemasotaan ei kuitenkaan ole varaa eikä tuskin aihettakaan. Varsin pirteään vireeseen päässyt joukkue kun pystyy lähtemään pudotuspeleihin ilman suurempia paineita ja ennakko-odotuksia.
Joukkueen yhtenäisyyttä eivät myöskään sirpaloi suuremmat loukkaantumissumat. Maaliskuun lopulla nilkkansa loukkanneen hyökkääjä Jason Blaken vamma on ainoa suuremman mittakaavan huoli. Ainakin huhtikuun loppuun asti kaukaloista sivussa olevan Blaken nopeus sekä aktiivinen karvaus- ja alivoimapelaaminen voivat näkyä kuitenkin yllättävän ratkaisevasti liikkuvaa ja vikkelää Lightningia vastaan.
Kauden lopulla nivusvammoista kärsineet hyökkääjä Shawn Bates ja maalivahti Garth Snow kykenevät mitä todennäköisimmin palaamaan kokoonpanoon pudotuspelien käynnistyessä. Toisaalta varsin ailahtelevasti ja paikoitellen luokattomastikin puolustuspäässä esiintyneen Batesin poissaolo ei muodosta suurta kynnyskysymystä Mattias Weinhandlin kasvaneen roolin vuoksi. Batesia enenevässä määrin syrjäyttäneen Weinhandlin nimi saattaakin näkyä kokoonpanolistoissa varsin ahkerasti.
Loukkaantumisten kannalta tärkeässä roolissa on myös keskushyökkääjä Alexei Yashinin käden tilanne. Suuren osan runkosarjasta kämmenvammaisena huilannut venäläissentteri on lausuntojen mukaan hyvässä kunnossa, joten joukkueen sairaskertomukset pitäisivät olla suuremmilta osin kerrotut.
Ainoan näkyvämmän epävarmuustekijän muodostaakin näin ollen Alexander Karpovtsevin epävarma tilanne: henkilökohtaisten syiden vuoksi joukkueesta pois lähteneen venäläispuolustajan paluu pudotuspeleihin on ainakin toistaiseksi mysteeri.
Pelaajiston kaksijakoinen rakenne
Vaikka Islanders-hyökkäys on eittämättä yksi liigan tasapainoisimmista, joukkueen yleisilmettä vaivaa ailahtelevaisuus ja ennen kaikkea kokemattomuus. Takuuvarmaa konkarikiekkoa ja pudotuspelikokemusta edustaa oikeastaan ainoastaan tammikuun 10. päivä vapaana agenttina joukkueeseen liittynyt 38-vuotias keskushyökkääjä Cliff Ronning. Suurimman kysymysmerkin kokemattomuus muodostaa kuitenkin maalivahtipeliin, sillä ensimmäistä kertaa ykkösvahtina tositaistoihin käyvä 22-vuotias Rick DiPietro on paljon vartijana.
Kokemattoman ja ailahtelevan pelaajamateriaalin sisällä piilee kuitenkin myös runsaasti positiivisia seikkoja. Runkosarjan tulikuumana päättäneen puolustaja Adrian Aucoinin yhdeksän pistettä viimeisissä kymmenessä ottelussa kertovat miehen kunnosta.
Hiljaisen puurtajapuolustajan Kenny Jonssonin varmat otteet ovat nostetaan ruotsalaisen Islanders-kannattajien keskuudessa yhdeksi joukkueen parhaimmista pelaajista. Aucoinin ja Jonssonin johdattaman puolustuksen huima vire kertookin takalinjojen tason esimerkillisesti: puolustus iski huikeat 36 maalia viimeisissä 58 ottelussa.
Aucoinin, Jonssonin, Janne Niinimaan sekä Roman Hamrlikin tahdittama puolustus on kokonaisuudessaan varsin toimiva. Yleisluonteeltaan varman runkosarjan pelannut puolustus näytti kuitenkin paikoitellen yksittäisissä otteluissa karmivaa virheherkkyyttä, joka voi etenkin pudotuspelien kaltaisissa tiukissa väännöissä kostautua kohtalokkaasti. Vastuunelikon takana häärivien Radek Martinekin, Eric Cairnsin ja Sven Butenschonin otteet ovat myös täysi arvoitus tosipelien tiimellyksissä.
Varsin vahvan puolustuksen edessä häärii yksi liigan tasapainoisimmista hyökkäyksistä. Islanders-hyökkäyksen arsenaaliin ei ehkä lukeudu Lightning-nimien kaltaisia tähtiä, mutta kokonaisuuden kannalta saarelaisten materiaalin leveys voi olla valttia. Hyökkäystehot ja hanttihommat tasaisesti jakava hyökkääjistö saattaa toki hyvinkin kompastua myös omiin aseisiinsa valovoimaisimpien tähtien, pyyteettömien vastuunkantajien ja kivenkovien ratkaisijoiden loistaessa poissaolollaan.
Trent Hunterin ja Mariusz Czerkawksin 25 maalia, Mark Parrishin 24 täysosumaa sekä Alexei Yashinin 34 pistettä ainoastaan 47 ottelussa tarjoavat kelvon lähtökohdan hyökkäysasemiin. Michael Peca, Dave Scatchard ja terve Jason Blake lisäävät ketjuihin tarvittavat puolustus- ja karvausvelvoitteet. Shawn Batesin ja Mariusz Czerkawksin kyseenalainen puolustusmotivaatio muodostaa oikeastaan ainoan näkyvän puutteen.
Salamaniskuja saarelle?
Nopeana ja vikkelänä tunnetun Lightningin salamasota Islanders-puolustukseen saattaa muodostua kitkeräksi myrkyksi. Pääasiassa kahden erittäin vaarallisen ketjun voimin hyökkäystään vyöryttävän Lightningin pysäyttämisen avainasemassa ovatkin Islanders-kokoonpanon raavaat työmiehet Pecan ja Scatchardin johdolla.
Erityisesti kapteeni Pecan rooli noussee mieleenkiintoiseksi tekijäksi taistojen edetessä. Roolituksen jako saattaa asettaa nimittäin juuri Pecan johtaman ketjun yhdeksi erikoisvartijaksi Lighting-tähtien varalle. Toinen vaihtoehto on Scatchardin tahdittama trio, joka kykenee ottamaan puolustus- ja jarrutusvastuuta Pecan vitjalta.
Vaikka kolme ensimmäistä Islanders-ketjua kykenee varsin tehokkaaseen maalintekoon, Alexei Yashinin kapellimestaroiman kolmikon vastuulle kasautunee suurin vastuu tekopaikkojen järjestämisestä. Venäläiskeskushyökkääjän maine tosivääntöjen tiimellyksissä on kiistelty ja paljon kritisoitu, mutta ainakin tilastot puhuvat eri kieltä. Ailahtelevaksi ja näkymättömäksi pudotuspelipelaajaksi leimattu Yashin on tehnyt 11 pistettä 12 Islanders-nutussa tahkotussa pudotuspelitaistossa, joten täysin saamattomasta tapauksesta ei ehkä sittenkään ole kyse.
Lightningin ja Islandersin taisto voidaan ylimalkaisesti linjata tiettyjen osa-alueiden kaksintaisteluksi. Nopea, taitava ja vikkelä Lightning-hyökkäys vastaan tasapainoinen ja materiaaliltaan melko leveä, mutta ailahteleva ja kokematon Islanders-hyökkääjistö. Vastaavasti takalinjoilla vastakkain ryhmittymät varsin nimivahva ja vastuunelikkoon luottava saarelaispuolustus sekä tiivis, mutta johtohahmoton Lightning-pakisto.
Pelaajamateriaalin ohessa valmentajien välinen vastakkainasettelu nousee takuuvarmasti näkyvään asemaan. Keltanokkana pudotuspeleihin astuvan Steve Stirlingin trap-kiekko toimi riittävän hyvin runkosarjassa, mutta Lightning-pakan loistavaan suoritukseen luotsanneen John Tortorellan kokemus voi viedä sittenkin voiton.
Yksittäisistä tekijöistä ja vertailuista huolimatta runkosarjan mittelöt puoltavat joka tapauksessa yliotetta Islandersin hyväksi. Maaliskuun kaksi kamppailua joukkueiden välillä voittanut Islanders selätti Lightning-rykelmän kokonaisuudessa neljässä ottelussa kolme kertaa. Kliseiseksi muodostunut toteamus pudotuspelien ja runkosarjan eriarvoisesta asemasta näyttääkin lopulta miten henkimaailman koukerot vaikuttavat kiekkoilijoiden otteisiin.
Ikuinen epävarmuustekijä möyrii maalilla
Maalivahtipeli muodostaa hyökkäyskaluston ailahtelevuuden ja kokemattomuuden ohessa selkeimmän epävarmuustekijän Islanders-rykelmän pudotuspelitaipaleella. Rick DiPietron kokemattomuus ja Garth Snow’n epävarmuus antavat Lighting-maalivahdeille selkeän yliotteen kassarien välisessä vertailussa.
Viimeisen kolmen Islanders-pudotuspelivuoden ikuinen ongelmatapaus vaatiikin juuri ykkösvahdin vastuun saaneen DiPietron täydellistä onnistumista. Runkosarjan aikaiset liialliset ja vaarallisesti sinkoilevat irtokiekot on saatava kuriin, jotta nuori yhdysvaltaismaalivahti kykenee kantamaan joukkueensa jatkoon. Toisaalta DiPietron ällistyttävä kiekonkäsittelytaito saattaa nousta ratkaisevaan rooliin sekä maalivahtien että koko joukkueiden välisessä taistossa.
Onnistujia ja odotuksia
Runkosarjan ehdottomiin Islanders-onnistujiin voidaan lukea tulokkaiden pistepörssissä toiseksi sijoittunut laituri Trent Hunter. Voimahyökkääjän ominaisuudet täyttävän 23-vuotiaan kanadalaisen 25 maalia ovat kelpo suoritus pääasiassa kakkos- ja kolmosketjuissa tahkonneelle nuorukaiselle. Hunterin ohella hyökkääjistön valopilkkuja olivat 51 pistettä iskenyt Oleg Kvasha sekä mukisematta oman roolinsa täyttänyt ja vakiokokoonpanoon itsensä raivannut Mattias Weinhandl.
Puolustuksen tukipylväinä seisoneet Adrian Aucoin ja Kenny Jonsson muodostavat takalinjojen positiivisimmat hahmot. Aucoinin loppukauden huimaa kuntoa sekä Jonssonin läpi kauden jatkuneita varmoja otteita sietää odottaa myös pudotuspeleissä.
Syyskaudella loistaneen ja kevätpuoliskolla lähes täysin kadonneen Mariusz Czerkawskin maalivainun tohtisi palaavan pudotuspeleissä, mikäli saarelaiset luottavat koko kaluston kattavaan maalintekoon. Samalla Michael Pecan tutun taistelutahdon ja tarvittaessa vaikka kynsin ja hampain vastustajat pysäyttävän asenteen on tultava esille, jotta Islanders-ryhmä kykenee pysäyttämään vaaralliset Lightning-hyökkääjät.
Kokenut kettu, Cliff Ronning, saattaa myös sanoa oman sanansa kevään tiukoissa taistossa, mutta teräsvaarin nykykunto saattaa silti muodostua liialliseksi epävarmuustekijäksi, jolloin papan kultaiset ohjeet ja esimerkit voivat olla riittämättömiä muulle joukkueelle.
Usein pudotuspelien ratkaisijoiksi kehkeytyneet maalivahdit ovat joka tapauksessa Islanders-menestyksen avaintekijät. Saarelaisten eteneminen toiselle kierrokselle vaatii DiPietrolta todellista läpimurtoa tai vaihtoehtoisesti Snow’lta huippuvarmaa tuurausta. Yllätysmomentti muhiikin Long Islandilla melko maukkaasti, mutta Itäisen konferenssin ykkösjoukkueen kukistaminen vaatii - luonnollisesti - erittäin monen yhteistekijän onnistumisen.
