21-vuotias Noah Hanifin on allekirjoittanut Calgary Flamesin kanssa kuuden vuoden pituisen sopimuksen, jonka myötä hän tienaa 4,95 miljoonaa dollaria kautta kohden. Kyseessä on amerikkalaispuolustajalle ensimmäinen jatko tulokassopimuksen jälkeen. Flamesin palkkakattoon jäi näin ollen tilaa hieman alle 2,6 miljoonaa dollaria.
Hanifin on ykköskierroksen viides varaus vuodelta 2015. Yhdysvaltalaispuolustaja kaupattiin kesällä Carolina Hurricanesista Calgary Flamesiin osana suurta pelaajakauppaa, jossa toiseen suuntaan liikkui muun muassa Dougie Hamilton.
Hanifin kirjautti viime kaudella Hurricanesin paidassa 32 tehopistettä, joista kymmenen oli maaleja. Kolme viime vuotta Bill Petersin komennossa pelannut Hanifin jatkaa saman valmentajan alaisuudessa jatkossakin, kun Flames palkkasi Petersin päävalmentajakseen keväällä.
Uutista muokattu 31.8.2018 klo 13.10: Toisin kuin aiemmin mainittiin, Mike Smithillä on sopimus alkavasta kaudesta.