Pitsiturnauksen päiväraportti: SaiPa vei tiukan finaalin nimiinsä – Wernblomin kaksi maalia eivät riittäneet TPS:lle

LIIGA / Uutinen
SaiPa vei 31. Pitsiturnauksen nimiinsä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Jatkoaika seuraa tässä päivittyvässä artikkelissa Pitsiturnauksen tapahtumia ottelu kerrallaan.

Perinteiseen tapaan kotimainen kiekkokausi 2024 alkaa Pitsiturnauksella. Jatkoaika seuraa tapahtumia päivän mittaan päivittyvässä artikkelissa, jossa käydään läpi otteluiden kohokohdat sekä muut keskustelua herättävät tapahtumat.

SaiPa–TPS, finaali, 4–2: SaiPa rynnisti Pitsiturnauksen valtiaaksi

Finaali sai tiukan käynnistyksen, kun Viljami Marjala oli jo ensimmäisellä peliminuutilla läpiajossa. Kari Piiroinen onnistui kuitenkin selvittämään TPS-hyökkääjän matalan yrityksen. Pelin tempo pysyi siihen nähden reippaana, että joukkueilla oli tässä vaiheessa takanaan jo tiukka rupeama kamppailuja. Ajoittain ryske pysähtyi kulmiin ja vääntäminen alkoi.

TPS siirtyi finaalissa edelle, kun Max Lindroth toimitti kiekon SaiPan maalin eteen ja peliväline pomppi turkulaisten ruotsalaishyökkääjä Lukas Wernblomin luistimesta verkon perukoilla. Lappeenrantalaisten vastaus tuli kuitenkin pikapuoliin, kun Karri Aho latasi sydämensä kyllyydestä tasoituksen. Maukkaan syötön osumaan tarjoili Otto Kivenmäki.

Avauserän lopulla TPS syyllistyi kolttosiin ja sai seurauksena rangaistusminuutteja. Roni Seväsen istuessa pikkukakkostaan, räväytti Samuli Niinisaari SaiPan ensikertaa finaalissa johtoon. Otto Hokkasella oli vielä hetkeä myöhemmin parikin tekopaikkaa, mutta Noa Vali selvitti ne – kuten selvitti myös Niklas Appelgrenin läpiajon, josta TPS sai jälleen rangaistuksen.

Jos ensimmäinen erä alkoi räväkästi, sama nuotti oli toisenkin kaksikymppisen ensimetreissä. Aidan Dudas kilisytteli maalirautoja Piiroisen työpisteellä. Ja kuten vanha kiekkosanonta kuuluu, "jos et itse tee maalia, niin vastustaja tekee". Sen sai TPS kokea, kun SaiPa runnoi limpun väkisin ohi Valin. Osuma ruuhkasta merkittiin Roni Karviselle. Wernblom kuitenkin piti turkulaiset taistelussa mukana finaalin toisella kihauksellaan, joka syntyi heti SaiPan kolmannen maalin jälkeisestä vaihdosta. TPS:n Markus Oden pääsi vielä tästä seuraavassa hetkessä läpiajoon, mutta rajansa kaikella.

Wernblom jatkoi hanakasti hyökkäämistä kohti Piiroisen maalia, mutta lukuisista paikoista huolimatta hattutemppu jäi syntymättä. Kun ottelua oli jäljellä reilut kymmenen minuuttia, oli kenttätapahtumissa hetkellinen suvantovaihe ja joukkueet rakentelivat muutaman hyökkäyksen hitailla lähdöillä.

Kun ottelun lopputulosta alettiin toden teolla selvittää, käynnisti TPS kirivaihteensa. Marjala ja kumppanit surffasivat tyylikkäästi läpi keskialueen ja ohi SaiPa-puolustuksen, mutta kiekkoa turkulaiset eivät Piiroisen selän taakse enää saaneet. Eero Klintrup sen sijaan puttasi pikkumustan lopussa tyhjään rysään. Näin päävalmentaja Raimo Helmisen joukot veivät Pitsiturnauksen voiton nimiinsä. Turnausvoitto oli lappeenrantalaisten historian toinen.

TPS–Lukko, välierä, 1–0: Turkulaiset pilasivat turnausisännän unelman voitosta

Kamppailu alkoi reippaalla höngällä, kun molemmilla joukkueilla oli selvästi virtaa jäljellä tiukan pelipäivän kääntyessä loppusuoralleen. Petrus Palmu napautti kiekon ylivoimalla ohi Lukon John Lethemonin ja vei turkulaiset askeleen lähemmäs finaalipaikkaa. Tasoitus oli lähellä, kun Linus Nyman pääsi lähietäsyydeltä kokeilemaan Noa Valin torjuntavirettä.

TPS karvasi Lukkoa vastaan korkealta, mutta raumalaiset pääsivät pääsääntöisesti hyvin prässin alta pois. Steven Jandric oli totutun vahva hyökkäyssuuntaan ja TPS-puolustuksella olikin hänessä pitelemistä. Kiinni turkulaiset pitivätkin – varsinkin Niklas Arell, jolle tuomittiin kyseisestä toiminnasta kaksiminuuttinen.

Lukko ei pystynyt hyöyntämään erikoistilannettaan, mutta oli silti pitkän pätkän pelin päällä kotiturnauksensa välierässä. Lethemon teki omalla tontillaan avauserässä parhaansa pysäyttäen muun muassa Topias Haapasen hätyyttelyn.

Viljami Marjalan ketju laidoillaan Palmu ja Eetu Päkkilä oli TPS:n vahvinta kaartia välieräkamppailussa. Kolmikko väänsi vahvat vaihdot heti toisen erän alkuun ja antoi joukkueelleen hyvän lähdön matsin ratkaisuhetkiin. Sen sijaan raumalaisorkesterista Jandric ja Karson Kuhlman loivat tempuillaan painetta Valin veräjälle. Harri Kainulainenkin pääsi käyttämään painavaa kutiaan muutamaan otteeseen.

TPS hankki itselleen vielä pelin loppupuolelle hankaluuksia ottamalla jäähyn pelattuaan tovin kuudella miehellä. Turnausisäntä ei kuitenkaan saanut ylivoimallaan mitään aikaan. Viimeisten minuuttien aikana Lukko ei saanut varteenotettavaa painetta aikaiseksi, ja näin tasoitus jäi syntymättä. Turkulaiset menivät finaaliin SaiPan seuraksi.

SaiPa–Sport, välierä, 1–0: Kliininen suoritus riitti SaiPan voittoputken paisuttamiseen

Välieräluonteestaan huolimatta SaiPan ja Sportin ensimmäinen välierä ei alkanut mitenkään erityisen intensiivisesti. Ensimmäinen loistopaikka syntyi yli viiden minuutin pelin jälkeen, kun SaiPan norjalaishyökkääjä Viktor Granholm katkaisi poikittaissyötön omalla puolustusalueellaan ja polki nopeasti puolittain karkuun. Tämän kuitenkin Sportin päivän kolmas kassari Jere Huhtamaa selvitti patjallaan.

Pari minuuttia myöhemmin Juuso Heikkilälle avautui toisesta aallosta tilaa, mutta Huhtamaan harhaututtaminen riitti vain ulkotolppaan asti. SaiPa kuitenkin jatkoi paikkojen tehtailua, kun vain minuutin jälkeen Jesse Rantanen kompuroi kiekon kanssa pahassa paikassa hyökkäyspäässä Peetu Kiukaan mailahäirinnän seurauksena, ja Janne Naukkarinen pääsi iskemään Granholmin poikittaissyötöstä lukemiksi 1–0.

Sport sai oman paineistusjaksonsa 10 minuutin kohdalla, jossa auttoivat Heikkilän ja Samuli Niinisaaren peräkkäiset jäähyt, mutta 5vs3-ylivoima ei tuottanut hyviä laukauksia. Toiseen erään Sport tuli terävällä paineella, mutta turnauksen avausmaalia SaiPan verkkoon ei siitäkään seurannut.

Reilun viiden minuutin jälkeen Mikko Petman karkasi SaiPalta läpiajoon, mutta menetti harhautuksessaan kiekon päätyyn. Lari Heikkinen oli puolestaan päästä nokikkain Filip Lindbergin kanssa, mutta laituri ei aivan saanut Atro Leppäsen poikittaissyöttöä kiinni.

Ville Petman tarjoili viimeisen viiden minuutin aikana Antti Kalaputaalle poikittaissyötön koko hyökkäysalueen poikki, mutta laiturina turnauksessa pelannut sentteri ei saanut kunnon osumaa kiekkoon. Tämä jäi loppuminuuttien parhaimmaksi paikaksi, kun SaiPa piti johtoasemassa kiekkoa Sportin päädyssä vielä suurimman osan viimeisestä minuutista. Näin lappeenrantalaiset suuntaavat turnauksen finaaliin pitäen maalinsa edelleen puhtaana.

Ässät−JYP, sijoitusottelu, 2−1 VL: JYPin kohtalona on olla Pitsiturnauksen jumbo

Lohkojensa viimeisiksi jääneet Ässät ja JYP ratkaisivat sen, kumpi jää tämänvuotisessa Pitsiturnauksessa jumbosijalle. Porilaiset eivät olleet tehneet kahdessa päivän ensimmäisessä ottelussa vielä maaliakaan. Ässien kolmannenkin ottelun alku oli haastava, kun JYP pääsi pelaamaan ylivoimaa Topi Vuoren kaksiminuuttisen aikana. Mikko Perttu vei jyväskyläläiset johtoon ylivoiman aikana.

Myös Ässät pääsi Pitsiturnauksessa maalin makuun, kun Lassi Vanhatalo survoi lähietäisyydeltä limpun ohi Ēriks Vītolsin. Tilanteen ollessa tasalukemissa kummankin joukkueen otteet puuroutuivat ja peli meni pyörimiseksi.

Peliajan lähestyessä loppuaan tunnelma tiivistyi hieman, ja tilanteiden jälkeen nähtiin muutamaan otteeseen näennäisiä kärhämiä pelaajien välillä. Mistään todellisesta tunteiden kuumenemisesta ei kuitenkaan voitu puhua.

Ässien puolustaja Radek Kučeřík osoitti omaa näppäryyttään muun muassa napauttamalla kiekon kertaalleen suorahyökkäyksestä JYPin maalin ylärimaan. Porilaiset myös sekoilivat muutamaan otteeseen omalla alueella siten, että he joutuivat alivoimalle sekä olivat menettää muutamaan otteeseen kiekon vaarallisesti vastustajalle.

Yksilötasolla esiin lienee syytä nostaa JYPin Riku Tohila, joka otti Ässät-kamppailussa jo Pitsiturnauksen neljännen kaksiminuuttisensa. Hän pääsi kuitenkin pälkähästä, sillä Ässät ei onnistunut maalinteossa. Patapaidat konnastelivat itsensä kahden pelaajan alivoimalle hetkeä myöhemmin. JYP ei kuitenkaan iskenyt, vaan porilaiset ja ässämaalille päässyt Pyry Lammi selvittivät tilanteen.

Peliaika päättyi tasalukemiin, joten voittaja ja turnauksen viimeinen joukkue ratkaistiin voittomaalikilpailussa. Ainoan osuman siinä teki patapaitojen Jonne Tammela. Näin JYP jäi Pitsiturnauksen viimeiseksi.

SaiPa–Lukko 1–0: Petmanin viime hetken maali johti lohkovoittoon

Alkulohkon päätösottelussa kohdanneet SaiPa ja Lukko olivat jo ennen otteluaan varmistaneet välieräpaikkansa Ässät-voitoillaan, mutta tämä ei haitannut laulavaa raumalaisyleisöä. Rikkonaisesti alkaneen pelin ensimmäisen vaarallisen laukauksen lähetti viivasta Lukon Luka Tiihonen, jonka Kari Piiroinen torjui kuitenkin kilvellään. Hetken päästä tästä peli sai useamman minuutin ylimääräisen tauon, kun Lukon maalia korjailtiin pidempään takaisin paikalleen.

SaiPa pääsi ensimmäiseen paikkaansa reilun viiden minuutin jälkeen, kun Lukon Tiihonen kompuroi kiekon kanssa omalla sinisellään, ja Imatran Ketterän sopimuspelaaja Eero Klintrup kilautti kiekon vietyään tolppaa. Erän lopussa Lukko pääsi aluepaineen siivittämänä ylivoimalle, mutta kun tämä ei tuottanut valmista, lähdettiin erätauolle maalittomasta tasatilanteesta. Vielä juuri ennen summerin sointia Kalle Ervasti sai purkukiekon kasvoihinsa, mutta ei vaikuttanut loukkaantuvan vakavasti.

Toisen erän alkuun SaiPan kolmoskenttä pelasi pirteästi, kun Peetu Kiukas ja Ondřej Trejbal liikuttelivat kiekkoa rohkeasti hyökkäyssinisellä. Juuso Heikkilä pääsi ylivoimahyökkäyksessä laukomaan poikittaissyöttöön, mutta osui vain päätyyn. Joukkueen avauspelissä oli kuitenkin paikoin myös haasteita Lukon paineen alla.

Lukko pyrki nostamaan omaa peliään turvallisemmilla syötöillä, mutta menetti silti toisinaan kiekkoja. Harri Kainulainen harhautteli eräässä tilanteessa melkein maaliin asti Linus Nymanin kovan taklauksen jälkeen, mutta kadotti lopulta kiekon.

Ervastin tapaan Lukon kapteeni Henri Ikonen sai tuta kiekon suunsa seutuvilla, tällä kertaa 18-vuotiaan Richard Žemličkan laukauksesta, mutta selvisi omin voimin vaihtoaitioon. Kolmas vastaava osuma Lukko-pelaajan päähän tuli Lenni Hämäläiseen, joka sai osumaa vuorostaan joukkuekaveri Niclas Almarin laukauksesta. Hämäläinen jäi pidemmäksi aikaa makaamaan jäähän vertavuotavana. Lopulta huoltohenkilökunta auttoi laiturin pois jäältä kohti pukuhuonetta.

Erän loppuun SaiPan puolustajista Santeri Airola pääsi kahteen otteeseen tälläämään viivalta, joista jälkimmäisen irtopalassa oli ensimmäisenä Janne Naukkarinen, mutta maalivahti Daniel Lebedeff kesti. Tilanteen vastahyökkäyksestä Nyman ampui kiekon Piiroisen kilpeen.

Viimeisellä minuutilla Ville Petman ja Antti Kalapudas taiteilivat kuitenkin viimein ottelun avausmaalin mainiolla seinäsyöttöpelillä, josta Petman ei erehtynyt. Tilanteessa Petman pääsi vapaaksi hassutettuaan puolustaja Onni Korkan.

Lukko haki tasoitusta noin puoli minuuttia ilman maalivahtia, jonka aikana SaiPan maalivahti Piiroinenkin haki maalia, mutta laukaus jäi omalle siniviivalle Nymanin hanskaan. Maaleja ei enää nähty, joten SaiPa nousi lohkovoittajaksi viime hetken maalillaan. Panoksettomassa voittomaalikilpailussa ratkaisijaksi nousi SaiPan tanskalaisvahvistus Oliver Kjær.

SaiPa jatkaa välieriin kello 17.30 pelattavaan Sport-otteluun päästämättä maaliakaan, kun taas turnausisäntä Lukko kohtaa TPS:n toisessa välierässä kello 18.45. Välieriä ennen pelataan kuitenkin Ässien ja JYPin välinen sijoitusottelu.

TPS–Sport 0–0: Päivän ensimmäinen maaliton kohtaaminen

JYP-voitollaan välieräpaikan varmistanut TPS oli kamppailun alussa ottavana osapuolena, kun Sport hallitsi kiekkoa. Vaasalaisten tolppien väliin tullut Miroslav Svobodakin pääsi kuitenkin myös torjuntatöihin ensimmäisten minuuttien aikana. Hän torjui muun muassa nuoren puolustajan, Eetu Koivusen kudin.

Mitä pidemmälle ottelun ensimmäinen puolikas eteni, sitä vauhdikkaammaksi peli meni. Keskialue ylittyi kummaltakin joukkueelta joutuisasti, mutta vaaranpaikoille hyökkäykset eivät päätyneet. Viljami Niemiselle aukesi yksi pelin parhaista maalipaikoista, mutta TPS:n Adam Werner tilkitsi veräjänsä varmasti.

Myös tositoimiin päässyt vaasalaisten ruotsalaisosasto pyöritti muutamaan otteeseen peliä näyttävästi TPS:n puolustuspäässä. Sport pääsi aloittamaan ottelun toisen erän ylivoimalla, kun turkulaisten Aidan Dudas lähti juuri ennen taukoa istumaan pikkukakkosta kiinnipitämisestä. Anton Stråkan laukausta lukuun ottamatta TPS-veskari Werner sai olla erikoistilanteen aikana rauhassa.

Suurta maalintekokiimaa ei ollut havaittavissa myöskään ottelun loppuhetkillä, sillä tasatuloksella kumpikin joukkue pääsisi turnauksen välieriin. Aivan varsinaisen peliajan lopulla Sportilla oli muutama tilanne, mutta Werner jatkoi varmoja otteitaan. Lopulta Nieminen upotti ainoana voittomaalikisassa kiekon verkkoon ja näin Sport pääsi nostamaan kädet kattoon joukkueiden viimeisen alkusarjapelin päätteeksi.

Ässät–SaiPa 0–2: Rovio roihusi, mutta patapakka painui sijoitusotteluun

Ässien ja SaiPan elokuinen kohtaaminen alkoi pirteästi Lukko-ottelussa vielä puolustajana luutineen laituri Lassi Vanhatalon herätellessä yleisöä kiekkokauteen painavalla taklauspelillään. Myös Dylan Fabre onnistui häiritsemään SaiPan pelaajia aktiivisella mailapelillään. Lisäksi Ässät pääsi ensimmäisenä ylivoimalle estämisjäähyn johdosta. Kyseisestä syystä oli jaettu jo ennen tätä useita rangaistuksia. Ylivoimalla Olli Palola tulitti Jan-Mikael Järvisen mainiosta poikittaissyötöstä, mutta kova veto painui plekseihin.

Uuden päävalmentajan Raimo Helmisen alaisuudessa SaiPalta nähtiin joukkueen kauden avauserässä varsin rohkeaa ja luovaa syöttöpeliä myös omassa puolustuspäädyssä, mutta kuviot eivät yleensä kestäneet loppuun asti. Roni Karvisen tuotua erän lopussa kiekon Ässien päätyyn loi SaiPa pitkästä aikaa hyökkäyspään paineen, ja lopulta Juuso Heikkilä ampui voimakkaan lämärin viivasta vastakiekkoon ohi Topias Rovion ensimmäisessä SaiPa-pelissään.

Toisen erän alkupuolella jostakin päin hallia vaikutti kuuluvan vihellys, ja ämyreistä raikasi pari sekuntia musiikkikin, mutta pelaajat jatkoivat pelaamista Ässien päädyssä. Kulmissa pyörimisen jälkeen Antti Kalapudas löysi upeasti selkänsä takaa maalipaikkaan vapaaksi karanneen Otto Kivenmäen, joka sijoitti SaiPan kahden maalin johtoon.

Ässät pääsi maalin jälkeen omiin paikkoihinsa, mutta ote ei kestänyt, vaan SaiPa sai ylivoimamahdollisuuden. Ylivoimasta meinasi kehittyä 5vs3-tilanne Tuomas Salmelan mailan napsahdettua Janne Naukkarista kasvoihin, mutta tuomareiden neuvonpidon jälkeen jäähy peruttiin. SaiPan ylivoima pyöri joka tapauksessa varsin hyvin: Karvinen pääsi ohjaamaan Kalaputaan syötön vaarallisesti maalin edestä, mutta Rovio onnistui torjumaan poikittaisliikkeessäkin. Jäähyn jälkeenkin SaiPa piti peliä hallussaan ja järjesteli maalintekopaikkoja, mutta Rovio jatkoi mainioita otteitaan.

19-vuotias nuorten maajoukkuepelaaja Otso Ylitalo hankki hyvällä haastollaan Ässille vielä oljenkorren Elmeri Laakson jäähyllä, kun kellossa oli jäljellä 3:29. Patapaitojen turnauksen avausmaalin haku jäi kuitenkin torsoksi, kun se ei päässyt parhaimmille maalipaikoille, ja jäi näin lohkonsa viimeiseksi. Voittomaalikilpailussa maalivahdit olivat valttia, mutta lopulta Heikkilä viivytteli harhautuksellaan Rovion selälleen ja nosti kisan ainoan maalin kehikon kattoon.

JYP–TPS 1–3: Jürgensin laukaus Palmun luistimeen pudotti JYPin lohkon pohjalle

TPS lähti Pitsiturnauksen avausotteluunsa pirteästi, vaikka Äijänsuolla oli odotetusti selvästi viime ottelua hiljaisempaa. Otto Salin pääsi avausvaihdossa kokeilemaan viimeistelyä poikittaissyötöstä, mutta kiekko ei löytänyt maalille asti. Markus Oden kilautti puolestaan pienestä kulmasta ulkotolppaan. Toisessa päässä Pekka Jormakka päätti kokeilla kunnolla ja lähti hakemaan ilmaveiviä, mutta kiekko ei noussut kunnolla lavalle.

TPS:n ylivoima ei asettunut ensiyrittämällä uomiinsa, vaikka pirteästi turnauksen aloittanut Viljami Marjala taiteilikin yhden paikan. Joukkue sai kuitenkin uuden mahdollisuuden myös maalin edestä kertaalleen ohjaamaan päässeen Riku Tohilan napattua toisen perättäisen jäähynsä, joka tuotti TPS:n kannalta nopeasti tulosta. Salinin viivarannari painui maskimies Vili Munkin ohjaamana verkon perukoille.

Heti maalin jälkeen Jormakka pääsi taas kokeilemaan TPS:n maalilla debytoineen Adam Wernerin ohittamista maalin läheltä, mutta veto painui pleksiin. Ote pysyi kuitenkin koko erän pitkälti turkulaisilla.

Toisessa erässä TPS:n syöttöpeli vaikutti toimivan edelleen JYPiä paremmin, mutta seuraava maali meni kuitenkin Jyväskylään. KeuPa HT:n sopimuspelaaja Otto Jaatinen karkasi läpiajoon Balázs Vargan syötöstä ja harhautti Wernerin perinteisellä rystynostolla.

Jaatisen maalin jälkeen kiekkoa painettiin jälleen JYPin päätyyn, mutta joukkue häiritsi TPS:n viivapeliä suhteellisen hyvin ja pääsi lopulta itsekin ylivoimalle. Ylivoimalla paikkoja siunaantui alkuun etenkin 19-vuotiaalle Ossi-Veikka Vuontisvaaralle, mutta Werner ei tällä kertaa ollut ohitettavissa. Erikoistilannemaalin teki kuitenkin TPS Vargan menetettyä kiekon hyökkäyssinisellä Petrus Palmulle. Lopulta Casimir Jürgens pääsi laukomaan vastahyökkäyksestä kiekon hiukan onnekkaasti maaliin Palmun luistimen kautta.

Ottelun lopusta tuli jäähyherkkä molempien joukkueiden napattua vuoron perään kaksi jäähyä. Näin joukkueet pääsivät harvinaisesti kokeilemaan varsinaisella peliajalla muutaman sekunnin 3vs3-peliä ennen JYPin ylivoimaa, jolla se otti maalivahtinsa pois. Tämä kostautui, kun Eetu Päkkilä pääsi upottamaan tyhjään verkkoon lukemiksi 3–1.

Ennen voittomaalikilpailua joukkueet ehtivät jo puoliksi kätellä, kunnes tuomarit palauttivat joukkueet vaihtoaitioihin. Kilpailussa Nathan Schnarr sijoitti kiekon varmasti häkkiin Lukas Wernblomin osuessa vain plekseihin, joten lohkonsa kolmanneksi tippunut JYP sai pientä lohtua. JYP voi edelleen päästä välieriin maalierolla, jos Sport häviää TPS:lle huonommalla maalierottamalla.

Lukko–Ässät 2–0: Ottelu oli Steven Jandricin näytös

Elokuu, kello 10 ja Lukko–Ässät. Rakkaiden vihollisten kohtaaminen oli jälleen täynnä tunnetta, puhtaita niittejä ja halikokouksia.

Lukko karkasi johtoon avauserän ensiminuuteilla, kun Steven Jandric luisteli kovaa alueelle, nappasi kiekon Ässät-puolustaja Aleksi Anttalaisen lavasta ja neppasi kiekon ohi Niklas Rubinin. Maalia edelsi Ässien painostusjakso, ja kiekko kolisutti jo maalirautoja John Lethemonin selän takana.

Isäntäjoukkueen ylivoima ei ottanut toimiakseen, eikä Ässienkään miesylivoima juuri hurraa-huutoja aiheuttanut. Peli oli sekavaa puolin ja toisin, mikä ei ollut yllätys. Parhaat iskut nähtiin nopeiden kääntöjen jälkeen, ja vireessä olivat etenkin joukkueiden kakkosketjut Jandricin ja Lenni Hämeenahon johdolla.

Kun erää oli jäljellä kolme minuuttia, pelattiin Sebastian Revolle kiekko maalin eteen, mutta Tuomas Salmela sai taklauksellaan estettyä kunnon maalintekoyrityksen. Toisessa päässä Nestor Noiva pääsi käyttämään käsiään yrittäessään veivata puolittaisesta läpiajosta kiekon rysään, mutta erätauolle lähdettiin tilanteessa 1–0.

Avauserässä aikaa kului 2.42 ja toisessa alle kaksi minuuttia, kun Jandric iski lukemiksi 2–0. Vain hetkeä myöhemmin paluumuuttaja Antti Saarela asteli jäähyaitioon, mutta Ässien ylivoima kuihtui kasaan Noivan estämisjäähyn vuoksi. Kiekon kuumotellessa lavassa Dylan Fabre näki tilaisuutensa tulleen, mutta lopulta kulma kävi liian pieneksi.

Tunnettakin saatiin toisen erän halailujen myötä. Ässät laittoi kirivaihteen päälle, eikä Lukolla ollut muuta mahdollisuutta kuin heittää kiekkoa pitkänä päätyyn. Porilaisnippu sai lisää vauhtia kiriinsä ylivoiman myötä. Kannattajien kauan odottama ylivoimamaali jäi kuitenkin syntymättä – jälleen päällekkäisen jäähyn vuoksi.

Lukko vei paikalliskamppailun lopulta nimiinsä läpi ottelun kiekkoja alueelle kuskanneen ja maalit iskeneen Jandricin johdolla. Tuttuun tapaan ottelun jälkeen lauotuissa voittomaalilaukauksissa pidemmän korren vei niin ikään Lukko Patrick Khodorenkon osumalla.

Sport–JYP 3–3: Karjalainen ujutti Sportille ensimmäisen päänahan

Sport ja JYP käynnistivät kiihkeän perjantain tuttuun tapaan jo ennen aamuyhdeksää. Äijänsuon katsomoiden tavoin myös jäällä peli oli hyvin unista koitoksen avauserässä, vaikkakin Sport pääsi pelaamaan ensimmäisen seitsemän minuutin aikana kaksi täyttä ylivoimaa. Vaasalaisten ylivoima oli pääosin vain hieromista, eikä todellisia maalipaikkoja nähty montaa.

Peli jäällä alkoi saada tuulta alleen avauserän edetessä, mutta erätauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa. Lyhyt tauko hyödynnettiin kummassakin leirissä tehokkaasti, sillä toinen erä käynnistyi huomattavasti tehokkaammin. Kotimaisen kiekkokauden avausmaali oli viime kauden läpimurtokomeetta Atro Leppäsen käsialaa. Puolustaja laukoi kiekon siniviivasta vahvan vaasalaismaskin takaa, ja KeuPan sopimuspelaaja Juho Helander oli hurrikaanimaalilla voimaton.

Sport ehti nauttimaan johdostaan vain reilun puolentoista minuutin ajan, kunnes sekä Henri Hietala että Theodor Johnsson istuivat jo rangaistusaitiossa. JYP kiitti kahden miehen ylivoimasta nopeasti, kun ruotsalaisvahvistus Samuel Jonsson niittasi kiekon reppuun lähietäisyydeltä. Tasoitus aloitti pelin loppuun asti kestäneen kissa ja hiiri -leikin, kun Sportin Eetu Levänen ja JYPin Valtteri Ojantakanen iskivät maalit vain minuutin päästä toisistaan.

Pelikellosta ehti jälleen kulua vain minuutti, kun U20 SM-sarjan pistepörssin viime kaudella voittanut Santeri Huovila vei jyväskyläläiset jälleen johtoon näyttävällä yksilösuorituksella. Huovila purjehti kiekon kanssa hyökkäysalueella harhauttaen kaksi kotkapaitaa, kunnes hän neppasi kiekon etukulmasta maaliin.

Sport sisuuntui takaiskusta ja taisteli pelin tasoihin kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua, kun Miika Tiihonen iski maalin kulmalta ottelun kuudennen osuman. Ottelu eteni voittomaalikilpailuun, jossa kumpikin joukkue kolisteli maalikehikoita kertaalleen. Vaasaan kesällä siirtynyt Miro Karjalainen nousi lopulta Sportin sankariksi, kun hän ujutti kiekon ohi Helanderin.

Juttua päivitetty 2.8.2024 klo 14.12: Korjattu väite siitä, että JYPin putoaminen välieristä olisi ratkennut jo JYP–TPS -ottelun jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle