Alkulohkonsa toiseksi yhdeksällä pisteellä löytyneiden Nuorien Leijonien alkulohko sujui peliesityksistä huolimatta hyvin, sillä joukkue nappasi neljästä ottelusta kolme voittoa ja taipui ainoastaan Kanadalle 4–1-lukemin.
Lohkonsa kolmanteen sijaan riittäneet seitsemän pistettä kerännyt Ruotsi aloitti alkulohkon voitokkaasti kahdella voitolla, mutta jatkoaikatappio Venäjälle ja nöyryyttävä tappio Yhdysvalloille 4–0-lukemin pudottivat alkulohkosijoitusta.
Suomi ja Ruotsi kohtasivat viime vuoden nuorten MM-kisoissa pronssiottelussa, jossa ruotsalaisjuniorit olivat etevämpiä maalein 3–2
Suomen paras pistemies on puolustaja Topi Niemelä tehoillaan 2+5=7 ja Ruotsilla hyökkääjä Noel Gunler tehoin 4+1=5.
Nuorten Leijonien tähtipuolustaja Ville Heinola jätti Kanada-ottelun kesken blokattuaan laukauksen, mutta oli mukana ottelua edeltävän päivän aamujäillä.
Nuorten Leijonien kokoonpano puolivälierään
Maalilla jatkaa Kari Piiroinen, varalla Roope Taponen
1. kentällinen
Roni Hirvonen - Anton Lundell - Kasper Simontaival
Santeri Hatakka - Ville Heinola
2. kentällinen
Mikael Pyyhtiä - Juuso Pärssinen - Aku Räty
Mikko Kokkonen - Topi Niemelä
3. kentällinen
Roby Järventie -Henri Nikkanen - Brad Lambert
Eemil Viro - Kasper Puutio
4. kentällinen
Benjamin Korhonen - Samuel Helenius - Mikko Petman
7. puolustaja Matias Rajaniemi
13. hyökkääjä Petteri Puhakka