Hakusessa lentävä lähtö kaudelle

MESTIS / Ennakko
Tästä se taas lähtee. Kausi Mikkelissä käynnistyy paikalliskamppailulla, kun vieraille tulee vanha vihollinen: KooKoo. Maalipaikkojen hyödyntäjä on tässäkin parissa vahvoilla.

Kuntokäyrät

Ilmassa on odottava ja ainakin kannattajien parissa hiukan jännittynytkin tunnelma. Onnistumiset heti kauden ensimmäisissä peleissä tulisivat tarpeeseen molemmille. Rajusti uudistunut KooKoo rämpi harjoituspelit heikoin tuloksin. Mikkeliläisten mielessä painaa puolestaan katastrofimainen edelliskausi.

Joukkueet kohtasivat toisena kahdesti harjoituskaudella. Ensimmäinen kohtaaminen Kouvolassa päättyi tasatulokseen, Vantaan turnauksessa Jukurit vei nimiinsä niukan voiton.

Ratkaisun paikat

Jukureiden vahvuutena on ollut aikojen alusta asti tiivis peräpää. Joukkue puolustaa tiiviisti ja voi luottaa perushyvään maalivahtipeliinsä, josta tälläkin kaudella vastaa Ari Reunanen. KooKoo kärsi puolestaan viime kaudella jonkin verran puolustuspään virheistä, mutta paikkasi tilannetta kasaamalla todella nimekkään pakkikaluston.

Harjoituspeleissä KooKoon verkko ei olekaan juuri soinut – mutta toisaalta: omat onnistumiset ovat olleet vielä vähemmässä. Kouvolalaisilla on kasassa erittäin tulivoimainen hyökkäyskalusto, mutta ketsuppipullon avautumista jouduttaneen odottelemaan jokunen tovi. Jukurit onnistui hieman paremmin omissa treenipeleissään, mutta puhtaiden maalintekijätyyppien puuttuminen on yksi mahdollinen uhkakuva joukkueen menestykselle tällä kaudella.

Luvassa lieneekin siis vähämaalinen, tasainen ja mahdollisesti lämmintunnelmainenkin kamppailu, kuten sarjakauden avauksissa yleensäkin. Tiukkaa taistoa odottaa myös jukurihyökkäyksestä peliaikaa janoava Anssi Laitinen.

– Odottava kutina on päällä ja kyllä KooKoo aina sytyttää, eli kiihkeä peli on luvassa, kolmannen polven edustuskiekkoilija toteaa.

KooKoossa on tuttuja pelaajia, mutta Laitisen mukaan psyykkaamista ennen peliä ei ole luvassa Kouvolan suuntaan.

– Eiköhän se ole parempi keskittyä vaan siihen omaan tekemiseen, ”Andy” virnistää.

Kokoonpanot

Isänniltä sivussa ovat Riku Rissanen ja O-P Komulainen – tosin kumpaakaan ei tule suurempi ikävä, kun puolustusta täydentää SaiPa-laina Simo Pulkki. Jukurihyökkääjistä Tero Kettunen, Tuomo Jormakka ja Jesse Ryhänen ovat parannelleet pikkukolhujaan harjoituspeleissä ja heidän pelaamisena on epävarmaa. Sen sijaan viimeisen treenipelin väliin jättäneet tärkeät hyökkääjät Petri Lehtonen ja Miikka Lindholm ovat mukana tositoimissa.

Kouvolalaisten ainoa loukkaantunut on Matti Huilla, joka on sivussa vähintäänkin lokakuulle. Myös muutama KooKoo-peluri huilaili viimeisiä harjoituspelejä, mutta näillä näkymin joukkue pääsee aloittamaan kauden käytännössä parhaalla kokoonpanollaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle