Jumbojoukkueet kohtaavat Talvisalossa
Kuntokäyrät
Titaanit matkaa Savonlinnaan 10 ottelun mittaiseksi venyneen tappioputken kera. Kotkalaisten peli ei muutamaa valonpilkahdusta lukuunottamatta ole viimeisten kahden kuukauden aikana toiminut juuri ollenkaan, jonka seurauksena sarjasijoitus on laskenut lähes viime kauden lukemiin.
Viime lauantaina (3.1.) Titaanit koki viimeisimmän tappionsa, kun KooKoo kävi Kotkassa näyttämässä pelaamisen mallia ja hakemassa tyylipuhtaan vierasvoiton Kymenlaakson paikalliskamppailusta tennislukemin 0-6.
SaPKo kyntää kotkalaisten tavoin pitkässä tappioputkessa. Pässipaidat ovat tällä hetkellä hävinneet kuusi ottelua putkeen, eikä aurinko tunnu millään paistavan koko kauden ajan mollivoittoisissa sävelissä edenneen ryhmän risukasaan.
Viitteitä hieman paremmasta tosin saatiin viime viikon perjantaina (2.1.), kun SaPKo kävi Heinolasta hakemassa kovan taistelun jälkeen yhden pisteen ottelusta, jonka se lopulta hävisi HeKille voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 3-4.
Ratkaisun paikat
Titaanit palasi hyvän ja toiveita antavan Sport-kamppailun jälkeen tylysti takaisin maanpinnalle KooKoon käytyä viime lauantaina näyttämässä kotkalaisille pelaamisen mallia oikein isän kädestä.
Surullisessa KooKoo-ottelussa Titaanien pahimmat puutteet tulivat räikeästi esille. Joukkueen puolustuspelaaminen on tällä hetkellä täysin sekaisin, eikä Titaanien maalilla urakoiva Kai Tillanen pahemmin apujaan omilta tunnu saavan. Kun tähän lisätään myös punanuttujen hyökkäyspelaamisen ja etenkin maalinteon sietämätön vaikeus, ei tarvitse enää ihmetellä, miksi Titaanit on vajonnut SaPKon seuraksi sarjataulukon peränpitäjäksi.
– Eipä tässä mitään sen erikoisempaa tulla muuttamaan joukkueen pelaamisessa. Samojen asioiden tärkeys on jälleen suuressa arvossa, pohtii Titaanien päävalmentaja Jari Blomberg.
– Otteluun lähdöt ovat olleet viime peleissä todella hyviä ja niitä pyrimme myös Savonlinnassa jatkamaan. Meidän pitää olla kepeällä jalalla liikkeellä keskiviikkona ja välttää tyhmyyksiä omassa päässä.
Pahiten kotkalaisten itseluottamusongelmat kulminoituvat ylivoimapelissä, jossa ei tällä hetkellä kukaan uskalla ottaa ratkaisun avaimia käsiinsä, vaan vastuuta siirrellään kaverilta toiselle. Sairastuvalta takaisin tositoimiin palaavalta hyökkääjä Tuomas Tikkaselta odotetaankin tässä suhteessa paljon, sillä kapteenin C-kirjainta rinnassaan kantava konkari hankittiin kauden alla Kotkaan nimenomaan maaleja tekemään.
– Tikkasen ja Häkkisen paluut tuovat ylivoimapelaamiseemme lisää kiekkovarmuutta ja ratkaisuja, Blomberg kommentoi.
Titaanien tavoin pitkässä tappioputkessa painava SaPKo on joulutauon jälkeen saanut hieman lisää ryhtiä otteisiinsa, vaikka voittoihin asti se ei vielä olekaan riittänyt. Pässipaidat pistivät viime viikolla varsin hyvin kampoihin HeKille ja Kiekko-Vantaalle, mutta kuluvalla kaudella savonlinnalaisten perisynniksi noussut voittamisen vaikeus koitui jälleen SaPKon kohtaloksi.
– Pelaamisemme on ollut joulutauon jälkeen parempaa. Olemme saaneet lisää kurinalaisuutta ja nuo ketjutkin alkavat pikkuhiljaa muotoutua. Heinolassa meillä oli hitusen huonoa tuuriakin, sillä jatkoajalla kiekko kimmahti tolpasta ulos eikä sisään, toteaa SaPKon päävalmentaja Pekka Tirkkonen.
Tirkkosen tultua SaPKon ruoriin on joukkueen viisikkopelaaminen parantunut selkeästi ja tämän seurauksena joukkue onkin kyennyt pelaamaan tasapainoisia otteluita vastustajiaan vastaan. SaPKon puolustus on Titaanien tavoin varsin heikoissa kantimissa, joten pässipaidat luottavatkin hyökkäyksen olevan paras puolustus.
Uusin hankinta Vladimir Machulda ei vielä ole kyennyt pahemmin tehojen puolesta SaPKoa auttamaan, mutta mies tulee olemaan tärkeä pelaaja keväällä, kun savonlinnalaiset pelaavat sarjapaikkansa puolesta. Karsintoihin katseensa on kääntänyt osittain jo päävalmentaja Tirkkonenkin.
– Jokaista peliä lähdemme voittamaan ja hakemaan kokemusta voittamisesta. Mitä enemmän tietysti pelejä pystytään voittamaan, niin sitä helpompi meidän on lähteä karsintoihin, jotka näyttävät nyt väjäämättömiltä, Tirkkonen tuumii.
– Meno harjoituksissa on näyttänyt hyvältä ja jätkillä on ollut tekemisen meininki päällä.
Kokoonpanot
Titaanit saa sairastuvalta Savonlinnan reissulle mukaan joukkueelle henkisesti todella tärkeän pelaajan, kun viime ottelut takareisivamman takia huilannut hyökkääjäkapteeni Tuomas Tikkanen palaa takaisin pelihommiin. Myös KooKoo-ottelun kuumeen takia missannut hyökkääjä Ossi Häkkinen ja nivusvaivojen kanssa taistellut hyökkääjä Jyri Seppinen ovat jälleen pelikunnossa. Titaanien maalissa pelaa todella paljon kauden aikana urakoimaan päässyt maalivahti Kai Tillanen.
– Saamme pitkästä aikaa neljä hyökkäysketjua kasaan ja se jos mikä on hyvä asia, sanoo Blomberg.
Sen sijaan surullisessa KooKoo-ottelussa pahoja virheitä tehneet puolustajat Mikko Haapanen (nivunen) ja Toni Mäkinen (flunssa) jäävät Kotkaan parantelemaan vaivojaan. Edellä mainitun kaksikon lisäksi poissa Titaanien pelaavasta kokoonpanosta SaPKoa vastaan ovat puolustaja Juhamatti Hietamäki sekä hyökkääjät Mikko Kansikas ja Simo Romo.
SaPKo pääsee iskemään kotkalaisten kimppuun parhaan miehistönsä voimin, sillä poissa pelaavasta kokoonpanosta HeKiä vastaan ollut puolustajakapteeni Anssi Kostiainen palaa takaisin kaukaloon. Savonlinnalaisten maalilla aloittaa mitä ilmeisimmin suurimman osan pässipaitojen otteluista pelannut maalivahti Mika Korhonen.
Muuta
Kaudella 2007–08 SaPKo vei kaikki joukkueiden keskinäiset koitokset Mestiksen runkosarjassa nimiinsä yhteismaalein 14-4. Kuluvan pelisesongin 2008–09 aikana vaaka on puolestaan kääntynyt kotkalaisten puoleen, sillä Titaanit on kyennyt raapimaan voitot kahdesta edellisestä joukkueiden keskinäisestä ottelusta (4-3 ja 2-1). Jatkuuko punanuttujen "voittoputkitrendi" myös kolmannessa kohtaamisessa vai ottavatko pässipaidat itselleen maukkaan revanssin?