Eteenpäin, sanoi mummo hangessa
Kuntokäyrät
Titaanien tappiollinen surumarssi on kasvanut jo 11. ottelun mittaiseksi, eikä valoa tunnelin päässä ole pahemmin näkyvissä. Viimeisin tappio kotkalaisten tilille kirjattiin kuluvan viikon keskiviikkona (7.1.), kun Titaanit kävi varsin vaisun esityksen jälkeen häviämässä sarjajumbo SaPKolle Talvisalossa 1-3-lukemin.
– Pelinopeuden pitää olla korkealla tasolla täydet 60 minuuttia. Sen lisäksi koko viisikon pitää osallistua omalla alueella kiekolliseen peliin ja tehdä paljon töitä, jotta pääsemme omista nopeasti ylös kiekon kanssa, toteaa Titaanien päävalmentaja Jari Blomberg.
Titaaneilla on myös alla 10 ottelun mittainen kotitappioputki, joka varmasti jyskyttää punanuttujen takaraivossa. Pelaaminen on muutenkin aiemmin pahana paikkana vieraille tunnetusta Kotkan jäähallissa Titaaneilla takkuillut, sillä kotkalaisjoukkue on kyennyt voittamaan vain kaksi ottelua 14 mahdollisesta.
D Team otti loppuvuodesta vakuuttavan 11 ottelun voittoputken, mutta sen jälkeen meno on ollut huomattavasti takkuisempaa. Vuodenvaihteen jälkeen jyväskyläläiset eivät ole saaneet pistettäkään, ja takana onkin jo viisi peräkkäistä tappiota. D Teamin valmentaja Jukka Ahvenjärvi näkee ongelmien olevan peruspelaamisessa.
– Oman pelaamisen on parannuttava. Kiekollisten pelaajien liike on saatava terävämmäksi ja tarjonta kohdalleen, analysoi Ahvenjärvi LeKi-pelin jälkimainingeissa.
Huolestuttavaa on myös se, että vaikka edellisissä tappiopeleissä D Team on saanut luotua paikkoja ja ollut pelissä kohtalaisesti mukana, perjantaina LeKiä vastaan kotijoukkue oli silkka oppipoika. Vierailijat puhkoivat D Teamin alkukaudesta maagisen tiiviisti puolustaneen viisikkopelin puhki kuin reikäjuuston eikä kurinalaista puolustuspelistä ollut tietoakaan.
Ratkaisun paikat
Titaanien pelaamisessa ei tällä hetkellä toimi kuin maalivahtipeli. Kai Tillanen taistelee illasta toiseen tuulimyllyjä vastaan, sillä kenttäpelaajat eivät juuri maalivahtiaan kykene auttamaan. Titaanien viisikkopelaaminen –ja puolustaminen on ollut jo pitkään aivan tuuliajolla, eikä sitä auta yhtään se, että kokoonpanot vaihtelevat ottelusta toiseen loukkaantumisten ja muiden poissaolojen takia.
– Meidän on luotettava alusta loppuun asti omaan pelisysteemiimme ja tekemiseemme. Kärsivällisyyden ja huolellisen pelaamisen avulla voitto on vain yksinkertaisesti otettava, sillä mitään armopaloja ei ole jaossa, Blomberg kommentoi.
Mikäli D Team vain pystyy saamaan aikaan pyörityksiä kotkalaispäätyyn, siunaantuu joukkueelle aivan varmasti toinen toistaan maukkaampia tekopaikkoja. Titaanien puolustajat, kun eivät muutamaa lukuun ottamatta juuri kummoisia omassa päässä ole, jonka seurauksena kerta toisensa jälkeen nämä sankarit pelaavat itsensä pihalle pelkkää kiekkoa tuijottaessaan.
D Teamin pelissä hyvät asiat ovat viime peleissä olleet kiven alla. Kurinalaisuus on hävinnyt ja ratkaisuissa ei ole suoraviivaisuuden häivääkään. Ratkaisupaikoissa kiekkoa siirrellään ja kun paikka olisi, syöttöä ei annetakaan kaverin lapaan vaan haudotaan kunnes tilanne valuu hukkaan. Etenkin alkukaudesta erittäin juonikkaasti pelanneet Markus Poukkula ja Jaakko Pelkonen saisivat katsoa peiliin ja hakea nöyryyttä peliinsä sitä kautta, mutta kyseessä on toki koko joukkueen ongelma.
Tappioiden myötä itseluottamus on kotkalaisilla pudonnut lähelle nollaa ja tämä näkyy suoraan punanuttujen hyökkäyspelaamisessa. Ennen pelaajat ajoivat röyhkeästi maalille ja pyrkivät hakkaamaan irtokiekot sisään, nykyään tyydytään laukomaan kaukaa ilman, että vastassa olevaa pakkia edes yritettäisiin haastaa ja tällaisista yrityksistä tunnetusti ei hirveästi jälkipolville kerrottavaa jää.
Itseluottamuksen rapistuminen on laskenut entisestään Titaanien jo aiemmin heikohkon ylivoimapelaamisen tasoa, sillä nyt kiekkoa vain siirrellään vastuuta peläten pelaajalta toiselle, kunnes vastustaja pääsee purkamaan. Laukauksia ei siis pahemmin edes yritetä suorittaa, vaan haetaan orjallisesti aina vain parempaa vetopaikkaa, joka joka lopulta kusee omille kintuille.
Avausmaalin merkitys korostuu etenkin Titaaneille, sillä joukkue on viimeksi onnistunut tekemään ottelun avausmaalin peräti 15 kamppailua sitten LeKiä vastaan kotona (5.11.). Muuten kotkalaiset ovat joutuneet takaa-ajoasemaan, josta ei ole helppoa nousta enää tappelemaan voitosta.
Murheen alhossa vaeltava joukkue tarvitsee ehdottomasti suunnan näyttäjiä ja omalla esimerkillään muuta pelaajistoa herätteleviä kavereita. Katseet kääntyvät tässä kohdin ykkösvitjan kokeneisiin laitureihin Tomi Lindforsiin ja Tuomas Tikkaseen, jotka keväällä Kotkaan hommattiin nimenomaan joukkuetta kannattelemaan. Mikäli nämä kaverit pettävät tai eivät vain onnistu astumaan esiin, kaatuu kotkalaisten hutera korttitalo D Teamin puristuksessa aivan varmasti.
Kokoonpanot
Titaanien kokoonpano on elänyt lähes jokaisen ottelun alla voimakkaasti, eikä D Team-kamppailu siihen poikkeusta tuo. Paluun takaisin tositoimiin tekee SaPKoa vastaan flunssan takia huilannut puolustaja Toni Mäkinen. Titaanien maalia vartioi Kai Tillanen.
Punanuttujen sairastuvalla aikaansa sen sijaan viettävät puolustajat Juhamatti Hietamäki ja Mikko Haapanen sekä hyökkääjät Mikko Kansikas ja Simo Romo.
D Teamin kokoonpano elänee aina otteluiltapäivään asti, sillä JYPin huomisen Ilves-pelin puolustajia ei vielä perjantaina ilmoitettu. On siis todennäköistä, että puolustajavaihtoa tapahtuu.
Muuta
D Team luisteluttaa Kotkan kapeaan kaukaloon kaksi kotiyleisölle viime kaudella tutuksi tullutta pelaajaa, kun Titaanien sisäisen maalipörssin kärkimies Markus Rämä ja lähes koko kauden kotkalaisten kapteenin virkaa hoidellut Ari Kovanen pukevat päälleen jyväskyläläisjoukkueen peliasun.