Paikallistaiston huumaa Kotkassa

MESTIS / Ennakko
Kymenlaaksossa rytisee jälleen, kun viikko sitten toisistaan mittaa ottaneet Titaanit ja KooKoo iskevät yhteen kauden toisen paikallistaiston merkeissä.

Edellistä kohtaamista ei voi hyvällä tahdollakaan kuvailla tylsäksi, sillä tapahtumia piisasi koko rahan edestä. KooKoo otti tahtipuikoin haltuunsa lähes alkukättelystä lähtien viemällä avauserän selvin 3-0-lukemin. Titaanit kuitenkin terästäytyi toisessa erässä ja kiri rinnalle ylivoimapelinsä turvin. Ottelu venyi lopulta aina rangaistuslaukauksiin, jossa KooKoon Sami Kaartinen ratkaisi pisteet joukkueelleen 4-3-voittomaalilla.

Kumman putki katkeaa vai katkeaako sittenkään?

Vieraaksi Kotkaan saapuva KooKoo porskuttaa varsin vahvassa myötäisessä joukkueen voitettua jo kuusi viimeisintä otteluaan putkeen. Keskiviikkona kouvolalaiset kaatoivat Mestiksen kärkijoukkueen TuTon hienolla esityksellä sairastuvalta palanneen nikkarisentteri Kory Bakerin heiluttaessa tahtipuikkoa.

KooKoon pitkän voittoputken salaisuutena on ollut koko joukkueen tasainen suorittaminen illasta toiseen. Maalivahtipeli on ollut rautaa ja puolustamisen sekä hyökkäyspelin välinen balanssi on säilynyt vahvana muutamaa pikkunotkahdusta lukuun ottamatta.

TuTon kaatamisesta lisää voimaa saanut kouvolalaismiehistö ei varmasti aliarvioi illan isäntiään, sillä Titaanit antoi viime kohtaamisessa hyvän opetuksen peliotteen livettyä vahvan avauserän jälkeen kotkalaisille.

Titaanit puolestaan on napsinut neljästä viime ottelustaan jokaisesta vähintään pisteen, mutta kahteen viimeisen kamppailun kokonaiskuvaan ei kotkalaisvalmennus ole ollut kovinkaan tyytyväinen.

- Meidän pitää pelata nöyrästi koko se aika, kun olemme kentällä. Nyt kahdessa viime ottelussa nöyryys on ihmeellisesti kadonnut jossain vaiheessa ja vastustaja on kuitannut kovalla kädellä. Pelaajien pitäisi sisäistää se, että ei tässä kuitenkaan mitään bobiorreja olla ja keskittyä olennaiseen, toteaa Titaanien päävalmentaja Kari Rauhanen.

Kotkalaisten tulee löytää kadoksissa ollut nöyryys ja jatkaa siitä mihin se Kouvolassa kovan taistelun seurauksena kurinalaisella pelaamisella jäi. Sooloiluun ja yksinyrittämiseen ei ole varaa, sillä silloin ei kunnian kukko laula KooKoon iskiessä virheistä kiekkoa reppuun.

- Kun me pelataan omaa peliämme ja jokainen hoitaa oman ruutunsa eikä sooloile, on meillä mahdollisuudet voittaa mikä tahansa joukkue tässä sarjassa. Hoida oma roolisi etenkin pelitilanteissa, niin se kantaa varmasti hedelmää, jatkaa Rauhanen.

- Puolustetaan nöyrästi, taistellaan jokaisesta kiekosta täysillä ja ollaan sopivan ilkeitä maalinedustoilla. Paikan saatuamme isketään sitten vastahyökkäyksillä terävästi vastaan.

Tunnepitoinen taisto tulossa

Paikallisotteluista ei tunnetusti lämpöä tule puuttumaan kaukalosta saati katsomosta. Alkusoitto tälle saatiin jo viime viikonloppuna Kouvolassa, kun molempien joukkueiden fanit pistivät parastaan katsomossa pelaajien mitellessä voimiaan kaukalossa välillä ilman mailojakin.

Kotkan jäähallissa on Kouvolan vastaavaa pienempi kaukalo ja tämän seurauksena intensiteetti nousee varmasti. Molempien joukkueiden yltyessä taklaamaan laidat rytisten saa kiekkokansa nähtäväkseen varmasti tulisen taiston, josta ei tukkanuottasia taikka tiukkoja tilanteita puutu.

- Lähdemme pelaamaan aktiivista ja yksinkertaista peliä sekä pyrimme saamaan jalat liikkeelle heti alusta lähtien. Sanoin pojille jo aiemmin viikolla, että pelaamisesta kotiyleisön edessä tulee nauttia täysin siemauksin eikä pelätä. Terve itseluottamus on kaiken tekemisen A ja O, kommentoi Rauhanen.

Tyhmiin jäähyihin ei kuitenkaan kummallakaan ole varaa, sillä jäähypenkiltä ei pelejä voiteta. Tämän takia erikoistilanteet ja niiden pelaaminen nousevatkin jälleen arvoon arvaamattomaan. Kumpi joukkueista hallitsee paremmin hermonsa räkä poskella mylvivän yleisön edessä, on varmasti lähellä voittoa itse kamppailusta.

Etenkin KooKoo hallitsee erikoistilannepelaamisen niksit joukkueen keikkuessa Mestiksen tilastoissa kärkipaikalla niin yli- kuin alivoimapelaamisessakin. Kotkalaisleirissä erikoistilanteisiin on paneuduttu kuluvan viikon kovalla harjoittelulla, jotta kouvolalaisten vahvat osa-alueet pystyttäisiin eliminoimaan tehokkasti.

- Meidän pitää vain saada toimitettua kiekkoa hanakammin maalille. Sen seurauksena kun tuppaa tapahtumaan hyviä asioita. Maskipelaamista on myös parannettava sekä lauottava selkeästi enemmän, toteaa titaanipiiskuri.

Sairastuvilla tungosta

KooKoon sairaslista on edelleenkin karua luettavaa. Kouvolalaiset joutuvat lähtemään Titaaneita vastaan varsin siipirikkoisella koostumuksella, kun poissa ovat puolustajat Jussi Onnela, Petri Partanen ja Mikko Tarkiainen. Hyökkääjistä sairastuvalla aikaa viettävät Matti Huilla, Mikko Liukkonen sekä Eemeli Koskelainen. Hyökkääjä Miikka Lindholmin pelaaminen Kotkassa on ottelun alla varsin epävarmaa.

Myös Titaaneilta on vakiokokoonpanosta sivussa iso joukko loukkaantuneina olevia pelaajia. Riveistä puuttuvat puolustajat Mikko Haapanen, Tuomas Gärdström ja hyökkääjät Jaakko Viljanen, Jaakko Niemensivu sekä Vili Mustonen miehittävät sairastupaa. Sen sijaan kaksi viimeisintä ottelua huilannut Jesse Pehu palaa kaukaloon tutulle paikalleen kotkalaisten kolmosketjun laidalle.

Loukkaantumisten lisäksi myös SM-liigaseurat ovat harventaneet niin Titaanien, kuin KooKoonkin rivejä lähiaikoina. Blues ja HPK kutsuivat lainapestillä Kouvolassa kiekkoilleet pelaajansa takaisin riveihinsä. Puolustaja Ville Lajunen matkasi Espooseen ja keskushyökkääjä Ville Eskelinen puolestaan Hämeenlinnaan. Titaanien pelaajapakkaa harvensi SaiPa, joka nappasi kotkalaisten parhaan maalintekijän, laitahyökkääjä Markus Rämän kolmen ottelun ajaksi miehistöönsä.

Illan ottelun maalivahti on kotkalaisleirissä vielä hämärän peitossa, mutta KooKoon maalilla aloittaa mitä ilmeisimmin kelpo pelin TuTo-voitossa torjunut Antti Ore.

» Lähetä palautetta toimitukselle