HIFK jyrättiin Espoossa

LIIGA / Raportti
Tommi Huhtalan rannelaukaus oli jälleen tarkka.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Uusi vuosi alkoi Espoossa kotijoukkueen kannalta voitokkaasti. Blues iski alkutahdit avauserässä tekemällä kolme maalia ajaen samalla Joni Ortion vaihtoon.

Avauserän suurimmaksi sankariksi nousi Mika Hannula. Aikaisemmin päivällä ilmoitetun kahdeksan ottelun jatkon kunniaksi ruotsalaiselle merkittiin kaksi osumaa, molemmat siirretyn rangaistuksen aikana.

Jälkimmäisessä tilanteessa hän pelasi Teemu Ramstedtin kanssa loistavasti yhteen ja veivasi lopulta Ortion kahville Bluesin pelatessa alivoimaa. Ensimmäisessä Juuso Salmi oli sujauttanut kiekon omaan maaliin. Välissä Bluesin lainapelaaja Ilmari Pitkänen oli tehnyt kauden ensimmäisen liigamaalinsa.

- Lähtökohta oli kysymysmerkki. Pelaajayhdistyksen sopimuksessa on, että uudenvuodenaatto ja -päivä ovat vapaata, ja sitten heti toinen päivä on peli. Täytyy olla ylpeä joukkueesta, 3-0 ensimmäiseen erään, Blues-valmentaja Lauri Marjamäki arvioi.

Loput erät tasaisempia

Toiseen erään HIFK vaihtoi maalille Mika Norjan, joka sai tililleen ensimmäisen liigapelin sitten lokakuun lopun. HIFK:n peliin se ei juurikaan piristävästi vaikuttanut, mutta Blues rauhoitti hieman tahtia. Molemmat iskivät yhden maalin erässä, Tommi Huhtala iski Bluesille ja Lennart Petrell HIFK:lle.

Myös kolmannessa erässä molemmat osuivat kertaalleen. Niko Nieminen vei Bluesin jälleen neljän maalin karkumatkalle, ennen kuin Ville Varakas viimeisteli loppulukemiksi 5-2.

- Liian helpolla annettiin maalit tänään Bluesille. Kaikki kunnia kuitenkin vastustajalle, oli siinä Bluesin hyvyyttäkin, HIFK:n päävalmentaja Pasi Sormunen analysoi.

- Paljon pieniä helppoja virheitä, puolustimme heikosti. Sellainen ei anna eväitä voittaa täällä, hän jatkoi.

Bluesin päävalmentaja Marjamäki oli tyytyväinen.

- Joukkueeseen on tulossa luonnetta. Voitamme kaksinkamppailuja, taklataan enemmän.

Marjamäki antoi myös erityiskehuja joukkueen nelosketjulle, ansaitustikin. Nelosketju antoi hyvin painetta HIFK-päätyyn, ja Pitkäsen maali oli kruunu tämän ottelun osalta ketjun pelille.

Blues nousi voittonsa myötä sarjataulukossa HIFK:n edelle kahdeksanneksi. Seuraavan kerran asetelmat voivat muuttua loppuviikosta. Blues pelaa vielä kaksi ottelua, perjantaina Lahdessa ja lauantaina kotona Ässiä vastaan. HIFK huilaa perjantaina ja saa lauantaina vieraakseen TPS:n.

» Lähetä palautetta toimitukselle