Tutun käsikirjoituksen mukaan

LIIGA / Raportti
Joni Ortio pelasi jälleen hienon ottelun.
Kuva © Tomi Hänninen
Helsingin jäähalli on perinteisesti Espoon Bluesille paha paikka ja sitä se oli myös lauantaina. Kotijoukkue HIFK tuli otteluun vieraita paremmin levänneenä ja iski taululle tylyt lukemat 5-2 (1-0, 3-1, 1-1).

Blues pääsi virittelemään vielä ihan lupaavaa kiriäkin ottelun päätöserässä, mutta kotijoukkueen toisen erän kova vire teki urakasta liian vaikean. Terävästi toiseen erään tullut HIFK karkasi kahden maalin karkumatkalle ajassa 22.02. Mika Hannula yritti ensin vanhanaikaisella, mutta kiekko karkasi viivasta nousseelle Martti Järventielle, joka tykitti kiekon tulisesti Juuso Riksmanin vartioiman maalin yläkulmaan. Ennen erän puoliväliä Kimmo Kuhta takoi taululle jo 3-0-lukemat. Kuhdan maalia edelsi huikea usean minuutin pyöritys espoolaisten kenttäpäädyssä. Tämä jäi myös ottelun voittomaaliksi.

- Tietysti lähtökohdat otteluun olivat haasteelliset. Tappioita on tullut nyt viikon sisään. Vähän ohut on lanka, silmin nähden pettynyt Blues-luotsi Lauri Marjamäki harmitteli.

Kotijoukkueen päävalmentaja Raimo Summanen löysi helsinkiläisten pelistä edelleen parannettavaa, vaikka kotivoittojen sarja saikin komeaa jatkoa.

- Saatiin etu siitä, että Espoo pelasi eilen. Espoo näytti yhden asian. Ne tulevat tilanteisiin kovaa, nuoria jätkiä on paljon. Espoon ilme on työteliäs, eikä siellä tilaa ole paljon. Kyllä meillä on parannettavaa siinä, kun tulee painetta ja meitä taklataan. Pitäisi pystyä pelaamaan ja menemään niihin tilanteisiin järkevästi, Summanen mietti.

Tasainen avauserä, Blues aloitti kirin

Ottelun avauserä oli tasainen. HIFK löi illan alkutahdit ajassa 6.38. Pirteän kauden pelannut hyökkääjä Toni Leinonen pääsi Roope Talajan tarjoilusta nokikkain Riksmanin kanssa. Pienikokoisen hyökkääjän kädet kävivät vauhdilla ja kiekko päätyi komeiden veivien päätteeksi Blues-maalin perukoille. Takaiskusta huolimatta Blues-valmentaja Marjamäki näki erässä paljon hyvää.

- Pelattiin mun mielestä hyvä ensimmäinen erä. Meillä oli tunnetta siinä. Tietysti maalit tulevat aina jostain virheistä, ja niitä pelissä tulee. Joskus se on myös vastustajan hyvyyttä, Marjamäki pyöritteli.

Virheitä Blues teki etenkin toisessa erässä, jossa HIFK karkasi. Toisen erän lopussa tullut Niklas Tikkisen ylivoimamaali aloitti kuitenkin lupaavan takaa-ajon, joka jatkui päätöserässä. Maali oli Tikkiselle SM-liigauran ensimmäinen.

Jo viisi minuuttia ennen loppua Blues otti Riksmanin pois maaliltaan, ja se kannatti. Tomi Sallisen tekemää ylivoimamaalia ihmeteltiin tovi videoltakin, mutta lopulta se hyväksyttiin. 4-2-lukemia lähemmäs illan isäntiä Blues ei kuitenkaan päässyt. Leinonen iski tyhjiin loppulukemat illan toisella osumallaan.

- Kokemuksen kautta saatiin pelaamalla ne paikat, mitkä Espoo tänään antoi. Sellainen pitäisi olla meidän tavaramerkki koko kauden. Blues on haastava ja hyvä joukkue, vähän samanlainen kuin me, mutta meillä ehkä se kokemus tuo juonta enemmän. Se oli varmaan se ero tänään , Summanen linjasi.

Kokemuksella ei viitata nuoreen Leinoseen, mutta esimerkiksi Joakim Erikssonin johtama viisikko pelasi erinomaisen ottelun. HIFK:n kokeneet pelaajat tiesivät tarkasti, mihin kannattaa iskeä ja käyttivät tämän edun hyödyksi.

"Tulee hyvään paikkaan"

Ottelu oli molemmille joukkueille viimeinen ennen ensi viikon maaottelutaukoa. Kuusi ottelua HIFK:ta valmentanut Summanen oli tauosta mielissään.

- Tulee hyvään paikkaan. Kyllä me lähdettiin siitä liikkeelle, että yritetään jotenkin selvitä taukoon ja ryhdytään sitten hommiin. Nyt on saatu paljon tietoa siitä, mikä voisi olla se meidän tyyli ja taisin tuossa jo vastatakkin. Meidän täytyy löytää hyvä rytmi, mutta sillä tavalla, ettei kaveri pysty tuolla kamppailupelaamisella työntämään sitä sellaisella alueelle, että meidän peli menee neppimiseksi, Summanen kertoi.

HIFK on tällä hetkellä kovassa vireessä. Summanen löysi nopeasti pelin ongelmakohdat ja kävi niitä välittömästi paikkaamaan. Aika näyttää, miten pitkälle se tällä kaudella riittää.

» Lähetä palautetta toimitukselle