KooKoo ja Jukurit ovat pelanneet aina tasaisia ja jännittäviä otteluita. Mikkelissä Jukurit on ollut vahvempi, Kouvolassa taasen KooKoo on pistänyt kotiyleisönsä turvin sarvipäälauman tiukille. Viime kaudella keskinäiset ottelut menivät Jukureille 3-1.
Edelliset ottelunsa joukkueet ovat pelanneet Ahmoja vastaan. KooKoon reissu Hyvinkäälle päättyi jatkoaikatappioon lukemin 5-4, kun Jukurit järjesti kotonaan Ahmojen kustannuksella varsinaisen ilotulituksen, loppulukemat valotaululla 9-1. Aukesiko ketsuppipullo, vai tulittivatko mikkeliläiset lippaansa tyhjäksi?
Isännät luottavat maalivahtiinsa
KooKoon tuki ja turva on tähän asti ollut maalivahti Jaakko Suomalainen, sekä hänen edessään hyvin pitänyt puolustus. Kakkosvahti Joonas Riihimäkikin on pelaamissaan otteluissa napsinut kiekkoja haltuunsa varsin hyvin. Varsinkin kotikentällään KooKoon puolustus on ollut betonia, kolmessa ottelussa omiin on ropissut vain kolme maalia. Pakistossa materiaali on leveä, eikä Jussi Onnelan mahdollisesti jatkuva poissaolo tee suurta lovea takalinjoihin.
Hyvän puolustuspelin vastapainoksi maalinteko on kouvolalaisilla tökkinyt. KooKoohon palannut ja mikkeliläisillekin tuttu Antti Karhula on alkukaudesta ollut kuin varjo entisestään vaikka pistetilinsä Hyvinkäällä saikin auki. Karhulalla ja monella muulla on nyt näytön paikka, sillä hyökkäyksen pelipaikoista on kilpailua. Viime ottelussa kolme tehopistettä iskenyt Ossi Louhivaara sekä viime ottelun vilttiketjusta katsellut, alkukauden tehomies, porilaiskasvatti Janne Mäkelä ovat mielenkiintoisia nimiä.
Mistä uusi Lehtonen?
Lauantain ottelussa polvensa telonut Petri Lehtonen ei pelaa Kouvolassa. Puhelimitse tavoitettu Jukureiden päävalmentaja Risto Dufva ei kommentoinut vamman vakavuutta tarkemmin, totesi vain possaolon kestävän viikkoja. Lahdesta vuokrattu
Jussi Saarinen pelasi Ahmoja vastaan lupaavasti, nyt on paikka ottaa entistäkin isompi vastuu sentteriosaston kavennuttua entisestään. Heikosti pelanneen ahmalauman kustannuksella juhli muutama muukin vaisusti kautensa aloittanut jukuripelaaja, pystyvätkö Aku Joki-Erkkilä, Tero Koponen ja Samuli Piiroinen jatkamaan pistetehtailuaan myös Kouvolassa? Mitä tekee lauantaina kolme osumaa syöttänyt, Kouvolasta muutaman mutkan kautta Mikkeliin päätynyt Tomi Lindfors?
Takalinjojen osalta Jukureiden tilanne ei vaikuta yhtä hyvältä kuin kotijoukkueen. Puolustus pelaa enimmäkseen melko hyvin, mutta välillä puolustuksessa sattuu outoja virheitä. Kiekollista vastuunkantajaa ei vieläkään ole noussut esiin, ja tilannetta heikentää entisestään Matti Kuusiston mahdollisesti jatkuva sairasloma. Maalivahtiosastolle kaivataan selkeää ykköstä. Viime ottelussa Mikael Vuorio oli vaikeassa paikassa, mutta selvisi hyvin torjuen mm. rangaistuslaukauksen. Peluutus on ollut melko sekavaa, päivän kunto ratkaissee kumpi luistelee tolppien väliin.
Kotivoittojen putki jatkuu?
KooKoota voi pitää hienoisena ennakkosuosikkina. Se on kotonaan ollut vaikea voitettava, eikä Jukureiden maalinteko-ongelman poistumisesta voi vielä mennä takuuseen. Kukkopaidoilla on harmittavan tappion jälkeen hyvä näytön paikka. Hyökkäyksessä on taitoa ja vaarallisuutta, mutta maalit ovat vielä jääneet vähiin. Kouvolalaisyleisö on perinteisesti syttynyt mikkeliläistä ”paikallisvastustajaa” vastaan, joten onnistuuko KooKoo kannustuksen tuella avaamaan maalihanat?
Jukurit on saanut voittojen myötä itseluottamusta, mutta pari loukkaantumista nakertavat joukkuetta. Ykkössentteri Lehtosen poissaolo ei voi olla näkymättä, nyt kysytään löytyykö muista ketjuista ratkaisijoita hyvin puolustavaa kouvolalaisnippua vastaan? Puolustuksen pitävyys nousee myös ratkaisevaan asemaan, virheitä on pystyttävä välttämään.