Sarjan avausosassa matkaamme alkavan liigakauden kunniaksi toiselle puolelle maapalloa Tyynellä valtamerellä sijaitsevaan Uuteen-Seelantiin. Siellä kausi on vastikään saatu päätökseen, ja Canterbury Red Devils juhlii toista peräkkäistä Birgel Cupin voittoa kaadettuaan loppuottelussa Dunedin Thunderin lukemin 7-3.
Uusi-Seelanti on kaukaisen sijaintinsa vuoksi suurelle osalle ihmisistä hieman tuntemattomampi valtio. Maan teletappimaisissa vehreissä maisemissa kuvattu Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogia onkin tarjonnut ihmisille mahdollisuuden tutustua hieman maan luontoon.
Urheilumaailmassa Uusi-Seelanti tunnetaan pääasiassa rugbysta, kriketistä, jalkapallosta ja joidenkin yksilölajien huippujen kautta, yhtenä tunnetuimmista moninkertainen naisten kuulantyönnön arvokisavoittaja Valerie Adams.
Näiden lajien vetovoiman takana jääkiekko yrittää raivata itselleen elintilaa ja uusia harrastajia.
Jääkiekon taustaa
Ensimmäisen kerran jääkiekkoa on pelattu Uudessa-Seelannissa jo 1930-luvulla Eteläsaaren ylängöillä. Tuolloin maanviljelijät ja maatilatyöntekijät pelasivat keskenään järvien ja lampien jäällä. Ensimmäinen organisoitu jääkiekkoturnaus pelattiin vuonna 1937 Opawassa, Etelä-Canterburyssä Eteläsaaren itäosassa. Turnauksen jälkeen järjestettiin kokous, jossa perustettiin NZISA, New Zealand Ice Skating Association, eli Uuden-Seelannin luisteluliitto.
Jääkiekko ei kuitenkaan ollut kovinkaan tärkeä laji NZISA:ssa, ja lajin kehitys oli lähes olematonta. Vasta noin 50 vuotta myöhemmin, vuonna 1986, perustettiin NZIHF, New Zealand Ice Hockey Federation eli Uuden-Seelannin jääkiekkoliitto, minkä jälkeen jääkiekko alkoi ottaa isompia askeleita kohti nykypäivää.
Maajoukkue aloitti tuskien taipaleen
Vuotta myöhemmin 1987 Uusi-Seelanti debytoi maajoukkuetasolla D-sarjan MM-turnauksessa Australiassa. Rugbymaajoukkue All Blacksin mukaan nimetty jääkiekkovastine Ice Blacks sai huomata, että edes alimmalla sarjatasolla ei armoa tunneta tasoerojen ollessa valtaisat. Avausottelussaan joukkue hävisi Etelä-Korealle peräti 2-35, mutta seuraavana päivänä oli luvassa vieläkin kaameampaa höykytystä.
Maajoukkueen tilastot | |
---|---|
Sijoitus IIHF:n rankingissa | 35 |
Lempinimi | Ice Blacks |
Ensimmäinen ottelu | 13.3.1987 vs. Etelä-Korea (2-35) |
Suurin voitto | 20.3.1987 vs. Hong Kong (19-0) |
Suurin tappio | 14.3.1987 vs. Austraalia (0-58) |
Pelatut ottelut | 99 |
Voitot | 31 |
Tappiot | 66 |
Tasapelit | 2 |
Tehdyt maalit | 322 |
Päästetyt maalit | 857 |
Eniten otteluita | Corey Down (55) |
Eniten pisteitä | Brett Speirs (51) |
Australia antoi kotiyleisölle vastinetta rahoilleen pähittämällä Uuden-Seelannin maailmanennätystason selkäsaunalla lukemin 58-0. Kyseessä on edelleen miesten arvokisahistorian suurinumeroisin voitto.
Jonathan Albraight Uuden-Seelannin jääkiekkoliitosta tietää syyn maan kansainvälisen kiekkosaagan shokkialulle.
- Joukkue ei ollut kovinkaan hyvä. Silloin päätettiin, että jokaisesta Uuden-Seelannin joukkueesta valitaan kaksi pelaajaa maajoukkueeseen. Toisin sanoen kyseessä oli maajoukkueen sijasta pikemminkin valintajoukkue, muotoilee Albraight ja tarkentaa:
- Tämä tarkoitti, että jotkut pelaajista olivat melko hyviä ja toiset melko huonoja. Edelleen tuntemattomasta syystä Aucklandista ei valittu pelaajia, vaikka siellä oli parhaat seurajoukkueet.
Uusi-Seelanti sai turnauksessa lohtua saavuttamalla oman historiansa edelleen suurimmat voitot, kun se päihitti Hong Kongin kahdesti lukemin 19-0. Voittojen myötä Uusi-Seelanti saavutti neljän joukkueen turnauksessa pronssia.
Seuraavana vuonna Uusi-Seelanti jätti turnauksen väliin ja palasi kisoihin vuonna 1989, kun D-sarjan MM-turnauksen isäntänä oli Belgia. Tasoero muihin joukkueisiin oli edelleen valtava pienimmän tappion ollessa Belgiaa vastaan kärsitty 2-21-rökäletappio, mutta erikoisin tapaus liittyy heidän avausotteluunsa Iso-Britanniaa vastaan.
Peli päättyi Brittien selvään 26-0-voittoon, mutta ottelun jälkeen molemmista joukkueista yksi pelaaja antoi positiivisen dopingnäytteen. Sen seurauksena lopputulokseksi muutettiin Brittien osalta 0-0, ja Uuden-Seelannin tulokset mitätöitiin turnauksen jälkeen.
Jatkuvien murskatappioiden ja dopingsekoilun jälkeen Uusi-Seelanti vetäytyi arvokisakartalta saadakseen palikkansa hieman parempaan järjestykseen. Paluu MM-tasolle tapahtui vuonna 1995 Etelä-Afrikassa pelatussa C-sarjan MM-turnauksessa, ja tällä kertaa suurin tappio oli "vain" 0-19 Etelä-Korealle.
Moderni maajoukkue
2000-luvun puolella Uusi-Seelanti viihtyi kakkos- ja kolmosdivisioonien välillä. Voitettuaan isännöimänsä 3-divisioonan kisat vuonna 2009 he eivät ole joutuneet palaamaan alimmalle sarjaportaalle. Nykyään Uuden-Seelannin taso on divisioonajärjestelmän uudistuksen myötä löytynyt 2A ja 2B-divisioonien välillä.
Toistaiseksi maan paras saavutus on vuoden 2011 2-divisioonan turnauksesta napattu sensaatiomainen hopeasija. Voittoon asti Ice Blacksin eväät eivät riittäneet, sillä kisaisäntä Australia voitti isännöimänsä turnauksen ja pokkasi paikan ylemmästä divisioonasta.
Maan esitykset kisoissa voivat vuosittain vaihdella melko paljonkin riippuen siitä, missä kisat pelataan, koska pelaajat saavat maksaa matkat kokonaan omasta pussista.
- Emme koskaan pysty lähettämään parasta mahdollista 20 pelaajan joukkuetta MM-kisoihin. Pelaajien täytyy itse maksaa jopa yli 5000 NZD (Uuden-Seelannin dollaria, noin 3000 euroa) päästäkseen turnauksiin. Siksi monet kärkipelaajista jättäytyvät pois joukkueesta. Olemme tehneet töitä sponsorien kautta saatavan rahoituksen eteen, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, Albraight avaa maajoukkueen arkea.
Haka
Rugbymaajoukkue All Blacksin tuntevat ovat nähneet tai vähintään kuulleet puhuttavan pelaajien ennen ottelun alkua esittämästä performanssista, hakasta. Pelaajat ryhmittyvät kentällä tiettyyn muotoon esittääkseen tanssin ja maorinkielisen sotahuudon. Myös Ice Blacksilla on siitä oma, hieman muokattu versio. Vuodesta 2005 miesten maajoukkueessa pelannut kokenut puolustaja Andrew Hay kertoo, mistä on kyse.
- Se kuuluu vahvasti uusiseelantilaiseen kulttuuriin. Haka on alkuperäiskansa maorien sotatanssi. Maoreilla oli paljon heimosotia, ja hakan avulla he keräsivät rohkeutta taisteluihin yrittäen samalla pelottaa vihollisia. Lapset näkevät sen, kun he katsovat rugbyotteluita ja koulussa heille opetetaan maorien historiaa, jotta he ymmärtäisivät mistä siinä on kyse.
Vuoden 2009 3-divisioonan kisoissa Uusi-Seelanti esitti kotiyleisönsä edessä hakan ennen jokaista ottelua, mutta ei ennen kultamitalin ratkaissutta ottelua Irlantia vastaan. Heitä vastaan Uusi-Seelanti esitti sen vasta ottelun jälkeen. Syy löytyy kahden vuoden takaisista tapahtumista Irlannissa.
- Vuonna 2007 olimme Irlannissa pelaamassa 3-divisioonaa. Ennen turnauksen alkua pidettiin direktoraatin kokous, jossa kävimme läpi turnauksen sääntöjä ja pelijärjestelmää, ja paikalla oli jokaisen joukkueen edustajat. Siellä kysyimme kaikkien maiden valmentajilta sopiiko heille, jos esitämme hakan ennen otteluiden alkua. Kaikki vastasivat myöntävästi.
Kaikki ei kuitenkaan mennyt niinkuin oli suunniteltu.
- Toinen ottelumme oli Irlantia vastaan, ja kymmenen minuuttia ennen ottelun alkua heidän kanadalainen päävalmentajansa tuli sanomaan meidän päävalmentajalle, joka myös sattui olemaan kanadalainen, että emme saa esittää hakaa. Se tuntui oudolta, koska Irlanti on kova rugbymaa, ja lähes kaikki irlantilaiset tietävät, mistä hakassa on kysymys.
- Valmentajamme ihmetteli, että kaksi päivää sitten se oli teille ok, mutta nyt se ei olekaan. Hän sanoi, että voitte vaikka kääntää selkänne sille, mutta me esitämme sen, Hay naurahtaa.
- Kun aloitimme hakan, niin Irlannin pelaajat käänsivät siniviivalla selkänsä meille ja monisatapäinen kotiyleisö buuasi. Tunsin muutaman Irlannin pelaajan ja ottelun jälkeen he tulivat pyytämään anteeksi valmentajansa päätöstä.
Vuoden 2009 kotiturnauksen jälkeen he eivät enää ole hakaa voineet esittää arvokisoissa, koska IIHF oli kieltänyt sen.
- IIHF:n mielestä se ei kuulu ottelutapahtumaan, joten meidän pitää kunnioittaa sitä päätöstä. Juniorimaajoukkueet tekivät sitä vielä viime vuonna, mutta nyt se on kielletty myös heiltä. Katsojat ovat pitäneet hakasta, ja joukkueelle se tuo hyvän taistelutahdon ja joukkuehengen.
- Viime keväänä kun matkustimme Turkin turnaukseen, olimme ensin Tšekissä. Siellä keskustelimme koko joukkueen kesken hakasta, jotta kaikki ymmärtäisivät mistä siinä on kyse. Harjoittelimme sitä myös vähän, Hay muistelee.
NZIHL
Osasyynä heikkoon kansainväliseen menestykseen oli olematon sarjatoiminta. Paikallinen pääsarja NZIHL, New Zealand Ice Hockey League, perustettiin vasta niinkin myöhään kuin 2005. Lisäksi johtuen sijainnista eteläisellä pallonpuoliskolla, sarjaa pelataan silloin kun muu kiekkomaailma viettää kesätaukoa. Ottelut alkavat toukokuun lopulla ja päättyvät elokuun lopussa.
NZIHL oli aluksi neljän joukkueen sarja, ja siinä pelasi kaksi joukkuetta maan suurimmsta kaupungista Aucklandista: West Auckland Admirals ja The South Auckland Swarm. Eteläsaarelta oli kaksi joukkuetta, Southern Stampede ja Canterbury Red Devils. Vuodesta 2007 The South Auckland Swarm on kulkenut nimellä Botany Swarm viitaten kotiareenansa sijaintiin.
Southern Stampede pelasi kotiottelunsa Eteläsaaren itärannikolla sijaitsevassa Dunedinessa, mutta kun sarjaan liittyi vuonna 2008 Dunedin Thunder, Southern Stampede siirtyi pelaamaan ottelunsa noin 280 kilometriä länteen Queenstowniin, joka on yksi Uuden-Seelannin tunnetuimmista vapaa-ajanviettokaupungeista upeine järvi- ja vuoristomaisemineen.
Dunedin puolestaan tunnetaan kaupungissa sijaitsevasta Otagon yliopistosta, joka houkuttelee paljon jääkiekkoilijoita opiskelemaan pelaamisen ohessa. Kaupungissa sijaitsevat myös maailman eteläisin moottoritie ja maailman jyrkin päällystetty katu, Baldwin Street.
Kahtena ensimmäisenä kautena runkosarjassa pelattiin vain kuusi ottelua, ja finaali ratkaistiin kahdessa ottelussa. Sitten ottelumäärä nousi kymmeneen ja vuonna 2009 nykyiseen 16:een. Tulevaisuudessa määrä on tarkoitus kasvattaa 24:een. Mestari ratkaistaan vain yhdessä ottelussa, ja divisioonajärjestelmää ei ole johtuen hallien vähyydestä ja laadukkaiden pelaajien puutteesta.
Sarjan menestynein joukkue on Botany Swarm, joka on voittanut mestaruuden neljästi. Seuraavina ovat Canterbury Red Devils kolmella ja Southern Stampede kahdella voitollaan.
Pelaavassa kokoonpanossa saa olla yhteensä neljä ulkomaalaista sekä kaksi sellaista pelaajaa, jotka ovat asuneet vähintään kaksi vuotta Uudessa-Seelannissa.
Suurin osa vahvistuksista työskentelee pelaamisen ohessa, koska pelejä pelataan vain viikonloppuisin ja seurat auttavat heitä löytämään työpaikan. Useimmat saapujista ovat Pohjois-Amerikasta, mutta myös Euroopasta on eksynyt sarjaan pelaajia, kuten Unkarista, Virosta ja aikaisempina kausina myöskin Suomesta. Liigassa pyörähtäneet suomalaispelaajat ovat tulleet Suomi-Sarjasta, II- tai III-divisioonasta, ja he ovat olleet enemmän tai vähemmän tärkeitä pistemiehiä joukkueilleen.
Harrastelusta tositoimiin
Järjestäytynyttä kilpailutoimintaa saarivaltiossa oli myös ennen liigan perustamista. Sarjatoiminta alkoi 1980-luvun alkupuolella turnausmuotoisena. Kolmelta alueelta - Southernista, Canterburystä ja Aucklandista - oli kolme joukkuetta kustakin, jotka pelasivat yhteensä yhdeksän joukkueen NZIHF Nationals -turnausta. Waikaton joukkue osallistui silloin, kun Hamiltonin kaupungissa oli vielä kaukalo.
Turnauksia järjestettiin monissa eri kategorioissa: U13 Peewee, U16 Midget, U20 Junior, U23 Junior A (lakkautettu 2005), miesten harrastesarja sekä naisten sarja.
- Kilpailutoiminta alkoi verrattain myöhään johtuen yksinomaan jäähallien puutteesta ja järjestävän organisaation puuttumisesta, jatkaa Albraight.
- Ensimmäiset hallit rakennettiin 1960-luvulla, jota ennen pelattiin vain ulkojäillä. Talvisin se oli mahdollista vain Eteläsaarella, ja silloinkin ainoastaan ehkä parin kuukauden ajan. Pitää muistaa, että NZIHF ei ollut silloin vielä olemassa. Oli vain kokoelma joukkueita, joilla oli omat tavoitteet ja suunnitelmat, kertaa Albraight maan kiekkohistoriaa.
Tulevaisuudessa suuria muutoksia ja tavoitteita
Liiga oli 2005-2012 puhdas amatöörisarja, eikä pelaajille maksettu pelaamisesta. Siitä huolimatta joka joukkueessa on useita ulkomaalaisvahvistuksia, jotka tulevat oman seurajoukkueensa kauden päätyttyä jatkamaan kauttaan hieman eksoottisemmassa ympäristössä. Itse asiassa liigan säännöt kielsivät joukkueita maksamasta ulkomaalaisvahvistusten lentoja, majoitusta ja korvauksia otteluista.
Tähän on kuitenkin tulossa muutos parempaan ja ammattimaisempaan suuntaan.
- Ensimmäinen askel on tehdä NZIHL:stä ammattilaissarja. Vuodesta 2013 alkaen joukkueet saivat tarjota pelaajilleen kaikkea muuta paitsi palkkaa. Sarja on nyt siis puoliammattimainen. Lähtökohta on se, että tarvitsemme rahoitusta, Albraight kertoo.
Uudella-Seelannilla on kova pyrkimys kehittää sarjatoimintaansa ja maajoukkueitaan eteenpäin. Maalla onkin nykytilanteeseen nähden erittäin kova tavoite: nousta miesten MM-kisojen kolmannelle sarjaportaalle 1B-divisioonaan nykyisestä 2B-divisioonasta.
2A-divisioonassa joillain osallistuvilla mailla on jo puoliammattimainen liiga, kuten Belgialla ja Australialla puhumattakaan 1B-divisioonasta, jossa pelaavat ensi keväänä Iso-Britannia, Romania, Liettua, Puola, Hollanti ja Kroatia. Kyseisistä maista osassa pelataan jo puhtaasti ammattilaisliigaa.
Kaikki lähtee sieltä, mistä kaikki pitkäjänteinen tulosten tavoittelu aina alkaa: junioreista. Jääkiekkoliiton tavoitteena on nostaa alle 10-vuotiaiden pelaajien määrä nykyisestä reilusta 80:sta noin kahteensataan vuoteen 2015 mennessä. Vuoteen 2016 mennessä rekisteröityjä pelaajia toivotaan olevan kaksi tuhatta ja uusia jäähalleja suunnitellaan rakennettavan viisi kappaletta vuoteen 2025 mennessä.
Erityisesti pääkaupunki Wellingtonissa on paljon rullakiekon pelaajia, jotka haluaisivat pelata myös jääkiekkoa. Hallin rakentamista kaupunkiin on suunniteltu ainakin kymmenisen vuotta, mutta sille ei ole toistaiseksi löytynyt yksityisiä rahoittajia.
- Tärkeä askel tavoitteen saavuttamiseksi on rekrytoinnin kautta lisääntyvä pelaajamäärä. Teen töitä valmennusprojektissa, jotta valmentajien määrä kasvaa, ja heidän rekrytointinsa lisääntyy. Mutta niin kauan kuin pelaajamme pysyvät amatööreinä, emme ikinä pysty nousemaan 2A-divisioonasta ylös.
Maajoukkuepuolustaja Andrew Hay ei 42 MM-ottelun kokemuksella usko Ice Blacksin nousevan kahta sarjaporrasta vielä hetkeen.
- On tärkeää, että liitolla on tavoitteita, mutta ensisijaisesti meidän pitää saada lisää pelaajia ja kehittää omaa sarjaamme tasokkaammaksi. 1-divisioona vaatisi vähintään puoliammattimaista liigaa, ja meillä on siihen vielä matkaa. Uskoisin, että tavoitteen saavuttamiseen menee vähintään kymmenen vuotta.
Uusi-Seelanti lukuina | |
---|---|
Asukasluku | 4,4 miljoonaa |
IIHF:n jäsenyys | 1977 |
Jäähalleja | 6 |
Ulkoratoja | 3 |
Pääsarja | New Zealand Ice Hockey League, NZIHL |
Perustettu | 2005 |
Joukkueita pääsarjassa | 5 |
Rekisteröityjä pelaajia (2012): | |
Miehiä | 1069 |
Naisia | 171 |
U19 | 121 |
U16 | 159 |
U13 | 148 |
U10 | 83 |
Valmentajia | n. 50 |
Tuomareita | 66 |
Aikataulut remonttiin
Pelaajamäärien kasvu ei yksistään riitä nostamaan liigan ja maajoukkueen tasoa. Maailman huipulla ei paljon näy maita, joissa pelaajat pelaavat vain jokusen kymmentä ottelua muutamassa kuukaudessa ja lepäilevät puoli vuotta.
Siksi myös Uudessa-Seelannissa on vakava aikomus siirtää kautensa pelattavaksi silloin kun maassa nautitaan kesästä.
- Uusi U20-ikäluokan kansallinen sarja alkaa nyt syyskuussa ja loppuu joulukuussa. Näin pelaajamme ovat huippukunnossa alle 20-vuotiaiden MM-turnausta varten. Meillä on myös aikomuksena pelata NZIHL:ää lokakuusta helmikuuhun, jolloin miesten maajoukkue olisi paremmassa iskussa kevään MM-kisoissa, Albraight kertoo uusista suunnitelmista.
Nuorten ikäluokissa U13, U16 ja U20 pelaa kussakin kolme joukkuetta. Niistä kukin edustaa omaa aluettaan, jotka ovat Auckland, Canterbury ja Southern. Erikoisuutena on, että kaikissa ikäluokissa peliaika on 3x15 minuuttia.
Hay on hieman huolissaan vaikutuksista, joita liigan pelaamisajankohdan muutos voi aiheuttaa.
- Ongelma on siinä, että silloin emme pystyisi houkuttelemaan sarjaamme riittävän hyviä ulkomaalaisvahvistuksia, koska nykyään he lähtevät kautemme päätyttyä takaisin omien joukkueidensa harjoitusleireille.
- Toinen ongelma on, että kesäaikaan ihmiset ovat lomalla, ja sarjan pelaaminen muuttuisi vaikeaksi, kun pelaajat joutuisivat tasapainoilemaan lomiensa ja peliohjelmien kanssa. Harjoituksia on 3-4 kertaa viikossa plus oheisharjoitteet. Viikonloput ovat sitten täynnä pelejä, Hay listaa.
Uudella-Seelannilla oli viime vuosina yhteistyösuunnitelmia jääkiekko-ohjelmassaan hieman pidemmällä olevan Australian kanssa, mutta ne ovat toistaiseksi laitettu jäihin. Vuonna 2012 Uudesta-Seelannista lähti kaksi parasta joukkuetta viikonlopuksi Australiaan pelaamaan heidän kahta parasta joukkuetta vastaan uudessa Trans-Tasman -sarjassa.
Tänä vuonna turnaus oli tarkoitus pelata Uudessa-Seelannissa, mutta Australiasta ilmoitettiin, että he eivät lähetä kustannussyiden takia joukkueita muutaman tunnin lentomatkan päähän pelaamaan.
- Uuden-Seelannin ja Australian välit eivät ole kovin hyvät. Australia hakee kehitystä Euroopan puolelta, joten Uusi-Seelanti katsoo nyt enemmän Aasian suuntaan, Albraight kertoo.
Jalkoja ja NHL:ää
Työn tai opiskelun yhdistäminen osa-aikaiseen jääkiekkoiluun on jo nyt joillekin pelaajille vaativa yhtälö. Harjoituksia ei ajan- ja rahanpuutteen takia voida pitää päivittäin, joten vaikkapa Romanian kaltaisten perinteikkäiden kiekkomaiden kiinni saaminen nykymenolla on lähes mahdotonta.
Albraight nimeääkin yhden tärkeän tekijän, joka pitää Uuden-Seelannin poissa ylemmistä divisioonista.
- Pelaajat tarvisevat parempaa harjoittelua kotimaassaan. Luisteleminen on yksi heikkouksistamme johtuen jääajan vähyydestä. Parhaat pelaajamme pääsevät viikossa luistelemaan vain 3-4 tunnin ajan, joten heille pitää saada lisää jääaikaa.
- Sekin voisi auttaa, jos televisiosta näytettäisiin NHL-otteluita enemmän kuin yksi viikossa. MM-kisoja ei televisiosta näe lainkaan.
Uudessa-Seelannissa tulevaisuuden rakentelu on siis vauhdissaan. Toivoa huomisen paremmista turnauksista on olemassa.